Arkihyvää Valiolta.
350 g broilerin fileesuikaleita
1 rkl Valio voita
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 - 2 valkosipulin kynttä
250 g pastaa
1 prk (3 dl) Valio kermaista currykastiketta + 1 dl vettä
1 pussi (150 g) Valio mozzarella raastetta
1 rkl tuoretta rakuunaa
Paista broilerin fileesuikaleet voissa. Mausta suolalla, pippurilla ja hienonnetulla valkosipulilla. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan, säästä 1 dl keitinvettä kermapurkin huuhteluun Lisää currykastike pannulle, huuhtele purkki keitinvedellä. Lisää juustoraaste ja kuumenna, kunnes se sulaa. Lisää pasta ja rakuuna pannulle. Tarjoa heti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kana. Näytä kaikki tekstit

12.4.2020
28.12.2019
Itkukana
Ohje Hanna G.
BASMATIRIISI
Neljälle
2 1/2 dl basmatiriisiä
1 tl suolaa
reilusti vettä
Kiehauta runsaasti vettä kattilassa, kun vesi kiehuu, heitä mukaan suola ja riisi, sekoita kertaalleen puuhaarukalla, että riisi ei jämähdä pohjalle. Pistä ajastin kilahtamaan kymmenen minuutin kuluttua. Kun kello soi, valuta riisi kunnolla. Palauta valutettu riisi kattilaan ja peitä kannella. Se jaksaa odottaa hellan reunalla vaikka tunnin, eli valmista tämä heti kärkeen.
Kun alat tarjota riisiä, möyhennä se huolella haarukan avulla kuohkeaksi, kukaan ei halua syödä jässähtänyttä riisikakkua. Älä siis unohda pöyhiä.
ITKUKANA
Neljälle
n. 500 g broilerin sisäfileetä
4 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
2 shalottisipulia
1/2 dl tomaattipyreetä
3 rkl soijakastiketta
2 dl kermaa
Ota broilerit huoneenlämpöön puoli tuntia ennen valmistusta. Taputtele lihat kuivaksi talouspaperilla.
Hienonna shalottisipulit. Kuumenna paksupohjainen tarttumaton paistinpannu n. 85 prosenttiin täydestä tehosta ja mittaa pannulle 4 rkl voita ja oliiviöljy, nosta pannulle broilerin lihat. Paista lihoja viitisen minuuttia, ne uiskentelevat mielissään voi-öljyseoksessa, käännä kylkeä kertaalleen paiston aikana.
Viiden minuutin kuluttua nostele lihat atuloilla syvälle lautaselle odottamaan ja lisää pannulla olevaan rasvaan shalottisipulit ja paista minuutin verran. Laske tarvittaessa hiukan lämpöä, jotta sipuli ei pala.
Mittaa pannulle tomaattipyree ja sekoita kunnolla, lisää soijakastike ja sekoittele, kaada mukaan kerma ja sekoita kastike tasaiseksi. Puuhaarukka on oma aseeni tässä hommassa. Kaada kastikkeeseen esipaistetut lihat ja niistä mahdollisesti irronnut neste. Pidä lämpö sellaisena, että seos kuplii hellästi koko ajan. Anna pöhistä 7-9 minuuttia. Voit testata kypsyyttä leikkaamalla paksuimman lihan ja kuikistamalla. Kun broileri on kypsää, sammuta liesi. Kokoa annokset lautasille, koristele vaikkapa herneen- tai auringonkukanversoilla. Kastikkeesta voikin käydä taistoa, jotta kaikki saavat saman verran.

19.5.2019
Pinaatti-broilerpyörykät kookosmaidossa
Ohje täältä.
Raaka-aineet pyöryköille:
800 g broilerin jauhelihaa
100 g pakaste pinaattia (voit toki käyttää tuorettakin)
1 sipuli
2 tl mangocurrya (SantaMaria)
½ tl suolaa (osa suolasta tulee tuosta mangocurrysta)
1 tl valkosipulijauhetta
¼-1/2 tl chilijauhetta
1-2 kananmunaa (jos kananmuna on kovin iso, niin yksi riittää)
Kastike sekä pyöryköiden keitinliemi:
2 tlk kookosmaitoa (800 ml)
1 fond du chef chicken kana kuutio
2 tl mangocurry jauhetta (SantaMaria)
persiljaa tai korianteria
OHJE:
Ota pinaatti sulamaan. Purista nyrkissä ylimääräinen neste, voit taputella vielä talouspaperilla ja leikkaa sitten veitsellä pieneksi.
Silppua sipuli kuutioiksi.
Laita broilerin jauheliha kulhoon, lisää kuivamausteet ja sekoita hyvin.
Sekoita pienitty pinaatti sekä silputtu sipuli massaan ja lopuksi kananmunat.
Leivo pyörykät öljytyin/vedellä kastetuin käsin, määrästä tulee reilu 20 pyörykkää.
Kaada kookosmaito tölkit (käytä toisesta tölkistä vain se kiinteä valkoinen osa) korkealaitaiseen pannuun tai kattilaan.
Anna kiehahtaa ja lisää kanafondi sekä 2 tl mangocurrya.
Laita pastat (n.100g/syöjä) kiehumaan omaan kattilaan ja keitä paketin ohjeen mukaan.
Lisää noin puolet pyöryköistä kastikkeeseen ja anna kiehua noin pari minuuttia ja käännä pullat.
Kun pullat ovat valmiit siirrä ne pannun toiseen laitaan ja lisää hiljalleen loput pullat ja keitä kypsiksi n. 2 minuuttia/puoli.
Silppua päälle persiljaa tai korianteria.
Nauti pastan kera!

Sichuanilainen nuudeliwokki kanalla ja chiliöljyllä
Ohje Sivumaku.
6 hlölle
1 dl maapähkinäöljyä (tai rypsiöljyä)
6 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
1-2 tl chilirouhetta
3 cm inkivääriä raastettuna
2 rkl seesaminsiemeniä
200 g munanuudeleita
1,25 dl soijaa, mietosuolaista
0,75 dl riisiviinietikkaa
2 rkl hunajaa
2 rkl sambal oelek -chilitahnaa (tai vastaavaa)
250 g broilerin jauhelihaa (tai possun)
1 punasipuli, ohueksi viipaloituna
4 kevätsipulia hienonnettuna
1/2 kiinankaalta, hienonnettuna
Tee ensin chiliöljy. Kuumenna paistinpannu keskilämmölle. Lisää öljy, valkosipuli, inkivääri ja chilirouhe. Anna lämmetä ja hämmentele muutama minuutti. Lisää seesaminsiemenet ja sekoittele minuutti. Ota pannu levyltä ja valuta öljy kuppiin tai kippoon.
Keitä munanuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta nuudelit ja huuhtele pitkään kylmällä vedellä, kunnes nuudelit ovat jäähtyneet.
Sekoita yhteen soija, viinietikka, hunaja, sambal oelek ja 0,5 dl vettä.
Kuumenna paistinpannu keskilämmölle. Lisää mukaan jauheliha. Mausta mustapippurilla ja ruskista liha kauttaaltaan muutaman minuutin ajan. Lisää puna- ja (puoliksi) kevätsipulit ja kypsennä sekoitellen 2-3 min. Kaada sekaan soijaseos, sekoita ja laita mukaan kiinankaali. Kiehauta ja laske lämpöä. Anna kaalin pehmentyä muutama minuutti.
Sekoita mukaan nuudelit ja 2 rkl chiliöljyä. Anna nuudelien kuumeta ja ota liedeltä. Lorauta mukaan loput chiliöljystä ja ripottele sekaan kevätsipulit. Tarjoile.

14.4.2019
Punainen curry-kanakeitto Slaw style
Nam! Ohje Soppa365.
500 g kanan paistileikettä (ei rintafilettä!)
Purkki kookosmaitoa
Tölkki kookoskermaa
1 chili
1 sipuli
Pala inkivääriä
3 kynttä Valkosipulia
1 purkki punaista currytahnaa
1 rkl sokeria
Runsaasti erilaisia kasviksia (esim. paprikaa, punakaalia, parsakaalia, ituja, porkkanaa)
1 levy riisinuudeleita
1/2 Ruukkua korianteria
3 rkl kalakastiketta
2 limeä
Aja monitoimikoneella (tai käsin) yksi chili, inkivääri, valkosipuli, korianterin varret (säästä lehdet myöhemmäksi) ja sipuli pieneksi silpuksi. Kippaa kuumalle pannulle, lisää koko purkki currytahnaa ja paista hetki öljyssä. Siirrä paistettu tahna lautaselle odottamaan. Paista kanoihin hyvä väri öljyssä. Kippaa tahna takaisin pannulle (tai siirrä koko komeus kattilaan, jos pannusi ei ole jättimäinen) ja lisää vettä niin, että kanat peittyvät kunnolla. Lisää kookosmaito ja -kerma. Mausta varovasti kalakastikkeella, sokerilla ja limemehulla. Anna kiehua rauhassa ainakin puolituntia ilman kantta, jotta liemi ja maut tiivistyvät. Lopuksi maista ja lisää tarvittaessa suolaisuutta kalakastikkeella, hapokkuutta limellä ja makeutta sokerilla. Liemi saa olla vahvaa!

4.2.2019
Tomaattinen broilercurry
Arjen nopeat ja hyvät. Ohje Valio.
25 g Valio voita
400 g broilerin fileesuikaleita
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 tl garam masala -maustesekoitusta
1 tl juustokuminaa
1 tl kurkumaa
1 tl inkivääriä
1 tl chilijauhetta
½ tl kardemummaa
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1 prk (150 g) Valio crème fraîchea
Paista broilerinsuikaleet kattilassa tai kasarissa voissa. Lisää hienonnetut sipulit ja mausteet. Kuullota hetki. Lisää tomaattimurska. Anna kiehua kypsäksi. Lisää crème fraîche aivan loppuvaiheessa, kuumenna, älä keitä. Tarjoa keitetyn riisin kanssa.

17.6.2018
Korealaiset kanavartaat ja paistettua lehtikaalia maapähkinäkastikkeella
Ohje täältä.
480 g ohuita broilerfileitä
Marinadi:
2 rkl korealaista gochujang-chilitahnaa
2 rkl seesamiöljyä
2 rkl vaahterasiirappia
2 rkl soijakastiketta
2 valkosipulinkynttä raastettuna (tai hienonnettuna)
Leikkaa broilerfileet suupalan kokoisiksi paloiksi. Sekoita marinadin ainekset ja nostele kanapalat sekaan. Sekoita hyvin ja jätä marinoitumaan huoneenlämpöön vartiksi.
Kuumenna grilli ja nosta vartaat paistumaan. Paista vartaita välillä käännellen noin 15 - 20 minuuttia, kunnes liha on kypsää.
* * *
Kaupasta ei löytynyt paksoita joten käytin lehtikaalia jota paistelin pannulla. Alkuperäinen ohje:
GRILLATTUA PAKSOITA JA MAAPÄHKINÄKASTIKETTA
pari pientä paksoita neljään osaan pitkittäin halkaistuna
suolapähkinöitä (maapähkinöitä)
Maapähkinävoikastike:
2 rkl riisietikkaa
2 rkl hunajaa
2 rkl rypsiöljyä
3 tl kalakastiketta
2 rkl maapähkinävoita
1 pieni valkosipulinkynsi raastettuna
sormenpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä raastettuna
Sekoita kaikki kastikeainekset kulhossa. Grillaa paksoipaloja välillä käännellen, kunnes ne saavat vähän väriä, mutta ne saavat jäädä rapsakoiksi. Kun paksoit on grillattu, valele niitä kastikkeella. Ripottele päälle hiukan suolapähkinöitä. Namnam!

10.6.2017
Varhaiskaali-broileriwokki
Ohje Valiolta.
400 g broilerin rintafileetä
1 rkl Valio Oivariini® juoksevaa
½ tl suolaa
1 nippu (200 g) kesäsipulia
1 (130 g) porkkana
400 g varhaiskaalia
¾ dl vaaleaa balsamiviinietikkaa
1 dl Valio omenatäysmehua
2 - 3 rkl fariinisokeria
2 rkl makeaa soijakastiketta , esim. Kikkoman
1 rasia (200 g) Valio Viola® kevyt paprika-chili tuorejuustoa
1 dl persiljaa tai kynteliä
Leikkaa broilerin fileet pieniksi suikaleiksi. Ruskista ne Oivariini rasvassa paistokasarissa. Jos fileet ovat suolaamattomia, ripota pintaan suola. Lisää pannulle hienonnetut sipulit. Säästä halutessasi osa varsista koristeluun. Kuullota. Lisää karkeaksi raastettu porkkana sekä suikaloitu kaali. Lisää viinietikka ja omenatäysmehu. Sekoittele ja anna kypsyä kannen alla. Mausta. Lisää lopuksi tuorejuusto. Viimeistele hienonnetulla yrtillä. Tarjoa jasmiiniriisin tai keitettyjen uusien perunoiden kanssa.

12.3.2017
Pollo Limonello
Ohje Valiolta.
2 rkl Valio voi normaalisuolainen
300 g broilerin fileesuikaleita
2 dl Valio Kuohukerma
2 dl Valio turkkilainen jogurtti luomu
2 rkl inkivääriä, tuore
2 rkl hunajaa
1 tl kurkumaa
1 kpl salottisipulia
1 kpl valkosipulin kynttä
1 kpl sitruunaa
1 tl jauhettua mustapippuria
½ tl suolaa
parmesaania
lehtipersiljaa
400 g nauhapastaa
Laita pastavesi kiehumaan. Lisää kuumalle pannulle voi, hienonnettu sipuli, valkosipuli ja inkivääri. Kuullota hetki. Lisää pannulle broilerisuikaleet ja paista kypsiksi. Lisää kerma, hunaja ja sitruunan mehu. Mausta kastike mustapippurilla, kurkumalla ja suolalla. Anna kastikkeen kiehahtaa ja maustua hetken aikaa ja laita pasta kiehumaan. Lisää viimeisenä kastikkeen joukkoon jogurtti ja hienonnettu persilja ja ota pannu pois liedeltä. Sekoita kastike pastan joukkoon. Lisää päälle persiljaa ja raastettua parmesaania.

7.1.2017
Thaimaalainen kanakeitto
Alkuperäinen ohje Tom yam keitto, vaihdoin ravut kanaan. Ohje täältä.
10 dl kanalientä
100 g maustetahnaa (Spice Up! Tom Yam)
4 kpl kaffirlimetinlehteä
450 g marinoimatonta kanaa (marinoi itse mielesi mukaan)
20 kpl kirsikkatomaattia
4 rkl kalakastiketta
1/2 dl limettimehua
1/2 dl tuoretta korianteria (silputtuna)
Kuumenna liemi kiehuvaksi. Lisää Tom Yam -tahnavja halutessasi kaffirlimetinlehdet. Anna kiehua muutaman minuutin ajan.
Lisää kana ja kirsikkatomaatit ja kuumenna. Mausta kalakastikkeella ja limettimehulla.
Koristele korianterisilpulla.

22.8.2016
Suolakekseillä leivitetty broilerinfilee
Ohje täältä.
3 ohutta broilerinfilettä
50 g voita
1/2 dl korppujauhoja (jätin pois)
5 tuc-paprikakeksiä
5 tuc-juustokeksiä
1 tl valkosipulijauhetta
suolaa
Sulata voi ja jäähdytä.
Murskaa keksit suljettavassa pussissa muruiksi, lisää korppujauho ja mausteet (lisää suolaa tarvittaessa).
Kasta broilerinfilee yksi kerrallaan jäähtyneeseen voihin ja sen jälkeen muruseokseen kauttaaltaan.
Laita fileet uunipellille leivinpaperin päälle vierekkäin ja paista uunissa 200°C n. 15-20minuuttia, kunnes ovat kauniin ruskeita.

20.8.2016
Broileripyörykät ja uunibataatit
Ohje täältä.
1 dl ruokakermaa
1 kpl munaa
2 rkl makeaa chilikastiketta
1 tl suolaa
1 tl currya
1 tl paprikajauhetta
1 dl korppujauhoja
1 kpl sipulia (pieni)
400 g broilerin jauhelihaa
700 g bataattia
1 rkl rypsiöljyä
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria (tai chilihiutaleita)
Valmista ensin broileripyörykät. Vatkaa kerma, muna, mausteet ja korppujauhot keskenään. Anna turvota. Kuori ja hienonna sipuli pieneksi silpuksi. Lisää seokseen sipuli ja broilerin jauheliha.
Kuori ja leikkaa bataatti pitkiksi, kapeiksi lohkoiksi. Levitä lohkot leivinpaperoidulle pellille. Sivele juurekset öljyllä. Ripottele päälle suolaa sekä pippuria tai chiliä. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 10 minuuttia.
Pyörittele broileripyörykkämassa öljytyin käsin pieniksi pyöryköiksi (30 kpl). Siirrä bataatit pellin toiseen laitaan. Nosta broileripyörykät vieri viereen pellille. Jatka bataattien ja pyöryköiden paistamista 15 minuuttia.
Tarjoa broileripyöryköiden ja uunibataattien lisäksi jogurtti- ja chilikastiketta.

Bengalin sinappibroileri
Ohje napattu talteen jostain lehdestä.
2rkl öljyä
500g maustamattomia broilerin fileesuikaleita
2rkl täysjyväsinappia
1rkl sokeria
1rkl juustokuminaa
1tl fenkolinsiemeniä
1tl (punaista) currytahnaa
1/2tl kurkymaa
1/2tl suolaa
1dl vettä
2dl ruokakermaa
Kuumenna 1rkl öljyä pannulla. Ruskista broierin suikaleet kypsiksi ja siirrä sivuun odottamaan. Pyyhi pannu puhtaaksi ja kuumenna 1rkl öljyä. Lisää kaikki mausteet ja sekoittele, kunnes seos on kuumentunut. Lisää joukkoon vesi, broilerit ja lopuksi ruokakera. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua noin 10 minuuttia, jotta maut ehtivät tasaantua.

30.7.2016
Teriyaki-kana
Ohje täältä.
n. 500g broilerin paistileikettä tai rintapaloja
suolaa & pippuria
öljyä paistamiseen
lisäksi esimerkiksi tuoretta chiliä, keväsipulia, nuudelia tai riisiä.
Kastike:
0,5 dl soijakastiketta
0,2 dl fariinisokeria
1 tl jauhettua inkivääriä
½-1 tl valkosipulijauhetta
1 rkl seesamöljyä
1-2 rkl Miriniä tai omenaviinietikkaa
0,2 dl vettä
1 tl maissitärkkelystä
(voit tehdä kastikkeen myös kaksinkertaisena, jos haluat enemmän kastiketta kanallesi)
Aloita teriyaki-kastikken valmistus sekoittamalla kastikkeen ainekset pienessä kattilassa.
Kiehauta seos ja keitä pienellä lämmöllä kokoajan sekoittaen muutaman minuutin ajan, kunnes kastike paksunee.
Siirrä kastike syrjään jäähtymään.
Saksi broilerit pienemmiksi paloiksi pannulle ja paista öljytilkassa kypsiksi.
Mausta palaset suolalla ja pippurilla.
Valuta pannulle haluamasi määrä kastiketta ja pyöräytä broilerit kastikkeen peittoon.
Tarjoa lisäksi vaikkapa nuudeleita paistettuna tai riisiä - koristele chilillä, kevätsipulilla tai seesaminsiemenillä.

29.5.2016
Nyhtökana
Nyhtökanan ohje täältä.
600g kanan rintafileitä
Maustekastike:
½ dl tummaa siirappia
½ dl fariinisokeria
½ dl riisiviinietikkaa
½ dl soijakastiketta
2 tl sambal oelek –chilikastiketta
3 valkosipulinkynttä murskattuna
reilu pala inkivääriä raastettuna
1 tl savustettua paprikajauhetta
mustapippuria myllystä
2 rkl ketsuppia
2 rkl sinappia
suolaa
Sekoita yhteen maustekastikkeen ainekset ketsuppia ja sinappia lukuun ottamatta. Laita paistileikkeet uuninkestävään vuokaan ja kaada päälle puolet maustekastikkeesta. Peitä foliolla ja kypsennä n. 2 tuntia 150 asteisessa uunissa.
Poista folio ja anna hieman jäähtyä. Siivilöi liemi kattilaan ja keittele sitä kasaan, kunnes siitä on jäljellä noin puolet. Revi sillä aikaa paistileikkeet ohuiksi säikeiksi käsin tai kahdella haarukalla.
Lisää revitty liha, loput maustekastikkeesta sekä sinappi ja ketsuppi keitettyyn liemeen. Sekoita tasaiseksi, kuumenna, maista ja lisää tarvittaessa suolaa.
Tätä tarjosin itsetehtyjen tortillojen kanssa. Tortillat:
5 dl vehnäjauhoja
2 dl vettä
0,5 tl suolaa
0,5 dl öljyä
Sekoita aineet, pyörittele ja taputtele tortilloiksi ja paista runsaassa öljyssä.
Lisäksi täytteseen avokado-kermaviilikastiketta, tomaattipunasipulikorianterihässäkkää, paistettua halloumia, juustoraastetta, maissia...

17.2.2016
Broiler-lihapullat
Ohje täältä.
400 g broilerin jauhelihaa
1 prk ranskankermaa
1 dl korppujouhoja
1 chili
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 kananmuna
sitruunan ja/tai limen kuorta ja mehu
korianteria (käytin lehtipersiljaa)
suolaa
pippuria
Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.
Silppua korianteri hienoksi ja raasta sitruunan ja/tai limen kuorta jauhelihan joukkoon. Silppua sipuli, valkosipuli ja chili hienoksi ja kuullota niitä paistinpannulla. Kippaa nekin jauhelihan sekaan ja lisää joukkoon loput ainesosat. Sekoita jauhelihataikina kunnolla ja anna korppujauhojen turvota muutaman minuutin ajan.
Pyörittele taikinasta sen kokoisia lihapullia kuin itse haluat ja asettele ne uunipellille. Taikina ei tartu käsiin, jos kostutat kätesi vedellä. Laita pelti uuniin ja anna lihapullien kypsyä n. 15 minuuttia, kunnes ne saavat hieman väriä pintaan.

13.2.2016
Panang curry - Gaeng Panang
Hyvää on! Ohje täältä.
400 g kanan rintafileitä n.½ cm paksuina lastuina
2 rkl öljyä
3/4 dl Spice up! Panang currytahnaa
3 rkl kuorittuja maapähinöitä paahdettuna ja morttelissa survottuna
5 kuivattua kaffirlimetin lehteä 2 osaan murennettuna
1 rkl ruokosokeria
1½ rkl kalakastiketta
3 dl kookosmaitoa
½ pitkä punainen chili viistosti leikattuna koristeluun
(heitin vielä sekaan tuoretta ananasta pieninä kuutioina)
Sekoita currytahna sekä paahdetut ja murskatut maapähkinät yhdeksi tahnaksi. Kuumenna öljy wokissa ja lisää siihen currytahna-pähkinäseos. Sekoita tahna kunnolla öljyn joukkoon ja paista kunnes tuoksuu.
Lisää kaffirlimetin lehdet ja sekoita hyvin. Laita pannulle 1/3 kookosmaidosta ja sekoita huolellisesti. Keitä hiljalleen muutama minuutti, kunnes rasva nousee pinnalle. Sekoita välillä. Seuraavaksi pannulle kana. Sekoita kunnolla ja anna kanan saada vähän väriä.
Lisää loput kookosmaidosta ja sekoita huolellisesti. Sitten perässä kalakastike ja sokeri.
Sekoita ja keittele miedolla lämmöllä, kunnes kastike paksuntuu ja määrä pienenee. Tässä vaiheessa rasva nousee pintaan. Laita tarjolle ja koristele chiliviipaleilla. Nautiskele maailman parhaasta ruuasta. Tarjoa jasmiiniriisin kanssa.

2.2.2016
Sitruunainen kanakastike
Ohje Pirkalta.
1 rs (250 g) Kariniemen Kananpojan fileesuikaleita, marinoimaton
1/2 rkl öljyä
1/2 rkl vehnäjauhoja
1 prk (2,5 dl) Valio sitruuna & pippuri ruokakermaa
1 tlk (380/230 g) Pirkka kidneypapuja
(1/2 dl vettä)
ruohosipulia hienonnettuna
1. Ruskista broilerin fileesuikaleet pannulla rasvassa. Ripottele joukkoon vehnäjauhot.
2. Lisää pannulle ruokakerma sekä huuhdotut ja valutetut kidneypavut. Ohenna kastiketta tarvittaessa hieman vedellä. Tarjoa kastike riisin kanssa ja koristele ruohosipulilla.

18.1.2016
Kanapurilaiset ja sitruunamajoneesi
400 g broilerijauhelihaa
2 viipaletta vaaleaa leipää
1/2 dl vettä
1 muna
tomaattipyrettä
fetaa hienonnettuna
chiliä
suolaa
mustapippuria
roseepippuria
Laita hienonnetut leipäviipaleet veteen turpoamaan, lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Muotoile pihvejä ja paista 200 asteessa kypsäksi. Tarjoile sitruunamajoneesin ja pekonin kanssa hampurilaissämpylöiden välissä.
Sitruunamajoneesi
Ohje täältä.
1 muna
1,5 tl Dijon -sinappia
1 sitruunan hienoksi raastettu k
2-3 tl sitruunamehua
¾ tl sokeria
¼ tl suolaa
1,5 dl rypsiöljyä
1-2 rkl vettä
Sekoita kananmuna, sinappi, sitruunankuori ja -mehu sekä sokeri ja suola sauvasekoittimella kapeassa astiassa. Lisää öljyä ensin tipoittain samalla sekoittaen ja lopuksi pienissä erissä, jotta rakenteesta tulee tasainen. Lisää vettä, kunnes majoneesi on sopivan löysää. Laita hetkeksi jääkaappiin tekeytymään

22.9.2015
Kalatacot (kanasta)
Ohje K-ruoka.
150 g punakaalia
1 rkl limetinmehua
1/4 tl suolaa
1/2 tl sokeria
1 (250 g) avokado
1 prk (200 g) laktoositonta kermaviiliä 10%
1 valkosipulinkynsi
1/4 tl suolaa
1/2 (30 g) pientä punasipulia
500 g vaaleaa kalaa fileenä (esim. siika, ahven, kuha) käytin kanaa
voita paistamiseen
suolaa ja mustapippuria
6 (täysjuvä)vehnätortillaa
1 prk (160 g) salattijuustokuutioita, chili
1/2 ruukkua tuoretta korianteria
1. Raasta punakaali juustohöylällä. Mausta limetinmehulla, suolalla ja sokerilla. Anna tekeytyä hetki.
2. Halkaise avokado, poista kivi ja kaavi hedelmäliha kuoresta. Soseuta avokado ja sekoita kermaviilin kanssa. Mausta hienonnetulla valkosipulilla ja suolalla. Hienonna kuorittu punasipuli.
3. Paloittele kalat reiluiksi paloiksi ja paista kalat rasvassa kauniin ruskeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
4. Lämmitä vehnätortillat uunissa. Täytä tortillat murennetuilla salaattijuustokuutioilla, kaalilla, punasipulilla, kastikkeella ja kalalla. Lisää pinnalle tuoretta korianteria.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)