Ohje Liemessä.
nippu parsaa
sormisuolaa
aito kreikkalainen feta
sitruuna
pari lorausta oliiviöljyä
loraus hunajaa
mustapippuria
tarjoiluun mintunlehtiä
Esikäsittele parsat: leikkaa paksut puuvartiset varret pois ja tarvittaessa kuori paksukuoriset parsat. Lorauta uunivuoan pohjalle oliiviöljyä ja pyörittele parsatangot öljyssä. Ripottele päälle hieman sormisuolaa.
Laita fetapala parsojen päälle ja lorauta päälle oliiviöljyä. Koristele sitruunasiivuilla. Pirskottele päälle sitruunamehua ja hunajaa. Viimeistele mustapippurilla.
Paista 200-asteessa 15 minuuttia. Nosta lämpö 225-asteeseen ja paista vielä 10 minuuttia. Jos haluat paahteisemman pinnan, laita uuni viimeisiksi minuuteiksi grillivastukselle. Koristele mintunlehdillä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lisukkeet. Näytä kaikki tekstit

12.4.2020
28.12.2019
Lohirillette
Ohje Sivumaku.
5 dl valmista tahnaa
500 g ruodotonta lohta
1 rkl merisuolaa
4 pientä salottisipulia tai 1 sipuli hienonnettuna
50+50 g voita
2 rkl ranskankermaa
250 g lämminsavu- tai kylmäsavulohta (itse suosin lämminsavua)
1 sitruunan mehu + kuorta raastettuna
2 rkl oliiviöljyä
2 munankeltuaista
1 rkl tilliä hienonnettuna
ripaus valkopippuria
rosepippuria koristeluun
OHJE: Laita lohi astiaan ja ripottele suola päälle. Anna sen tekeytyä tunnin ajan viileässä.
Leikkaa leivinpaperista kalalle sopiva pala, nosta lohipala leivinpaperin päälle ja sulje nyytiksi. Kypsennä kala paistinpannulla kiehuvassa vedessä kannen alla noin 10 minuutin ajan tai kunnes kala on paksuimmasta kohdasta melkein kypsää. Anna kalan jäähtyä.
Paista sipulit 50 g:ssa voita, kunnes sipuli on pehmeää. Varo kuitenkin ruskistamasta sitä. Anna sipulin jäähtyä.
Sekoita 50 g pehmeää voita ja ranskankerma keskenään tasaiseksi kulhossa. Lisää jäähtynyt sipuli, savulohi, sitruunanmehu ja -kuori, höyrytetty lohi, öljy, keltuaiset ja tilli. Sekoita hyvin ja mausta tahna valkopippurilla ja tarvittaessa suolalla.
Nostele tahna esim. lasipurkkiin, ripottele päälle rosepippuria ja nosta viileään tunniksi.

Röstiperunat
Ohje K-Ruoka.
10-12 (n. 800 g) Pirkka perunaa (punainen tai keltainen pussi)
1 iso sipuli
1 kananmuna
3/4tl suolaa
1/2tl mustapippuria
juoksevaa rasvaseosta
Kuori ja raasta perunat sekä sipuli karkeaksi raasteeksi. Lisää muna, suola ja pippuri.
Kuumenna ohukaispannussa rasva ja painele siihen peruna-sipuliseosta tasaiseksi kerrokseksi. Paista röstit keskilämmöllä molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Raaka peruna vaatii noin 10 minuutin kypsennyksen. Annoksesta tulee noin 20 kappaletta pikkuröstejä.

Porkkala
Ohje K-Ruoka.
4 (450 g) Pirkka Luomu porkkanaa
600g karkeaa merisuolaa
Marinadi
n. 2tl nestemäistä savuaromia (esim. Poppamies Jalosavu)
1tl valkoviinietikkaa
1rkl rypsiöljyä
Huuhtele ja kuivaa porkkanat. Peitä pienen uunivuoan pohja suolalla. Pane porkkanat suolapedille ja peita ne suolalla kauttaaltaan. Kypsennä vuokaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 1 tunti 15 minuuttia.
Riko suolakuori ja nosta porkkanat varovasti leikkuulaudalle. Kuori jäähtyneet porkkanat varovasti veitsen avulla. Viipaloi porkkanat pitkiksi viipaleiksi joko terävällä veitsellä, kuorimaveitsellä tai juustohöylällä.
Sekoita marinadin ainekset keskenään. Sekoita marinadi varovasti porkkanaviipaleiden joukkoon. Marinoi porkkanalohta suljetussa rasiassa vähintään yön yli. Maku vahvistuu, kun annat porkkalan tekeytyä 1-2 vuorokautta. Tarjoa kylmäsavulohen tapaan.

Graavatut keltuaiset
Ohje täältä.
4 ehjää luomumunan keltuaista
2 dl hienoa suolaa
2 dl sokeria (josta osa voi olla esim. karamelliaromista kookossokeria tms. tummaa sokeria)
(+ n. 1½ rkl kokonaisia mustapippureita / 10 g katsuobushilastuja / 3-4 laakerinlehteä)
Sekoita suola ja sokeri. Mikäli haluat maustaa graavausseosta, pyöräytä mausteet ja desi suolaa hienoksi jauheeksi sauvasekoittimen tai tehosekoittimen silppuriosan avulla ennen sekoittamista loppuun suolaan ja sokeriin. Kaada reilu puolet seoksesta pieneen kannelliseen rasiaan ja tee seokseen neljä keltuaisen menevää kuoppaa esim. kahvimitalla.
Aseta varovasti keltuaiset koloihinsa yksi kerrallaan. Mikäli joku niistä menisi rikki, jätä se vain paikoilleen – muoto siitä hajoamisesta lähinnä kärsii, ei maku. Peitä keltuaiset varovasti lopulla suola-sokeriseoksella.
Tässä satsissa puolet sokerista korvattiin kookossokerilla ja mukaan hienonnettiin mustapippuria, katsuobushia sekä laakerinlehtiä.
Sulje kansi ja lykkää purkki jääkaappiin. Keltuaisia voi graavata tosiaan muutamasta tunnista jopa kahteen viikkoon, mutta itselläni ne ovat olleet graavaantumassa testikertoina 4-5 päivää, jolloin keltuainen on läpikotaisin kiinteytynyt, hieman joustava ja tahmeahko. Se kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että pikagraavatut (n. 2-3h) keltuaiset eivät säily samoin kuin useamman päivän graavatut ja kuivatut keltuaiset, vaan ne pitää syödä mieluiten heti.

13.10.2019
Rommiluumut
Ohje täältä.
(1 iso hillopurkki):
Sokeriliemi:
1 dl vettä
0,5 dl ruokosokeria
1 kanelitanko
muutama kardemummasiemen
ripaus jauhettua neilikkaa
Rommiluumut:
1-3 dl tummaa rommia (maun mukaan)
500 g luumuja
1,5 dl ruokosokeria
Kiehauta vesi, sokeri ja mausteet kattilassa ja anna liemen jäähtyä. Pese luumut ja poista kivet.
Kaada sokeriliemi puhtaaseen hillopurkkiin. Asettele liemen päälle vuorotellen luumun puolikkaita ja sokeria sekä rommia. Huomaa, että luumujen tulee jäädä nestepinnan alapuolelle. Sulje korkki hyvin.
Anna maustua 2-4 kuukautta purkissa jääkaapissa. Voit käännellä purkkia välillä, jotta rommi ja sokeri sekoittuvat ja sulavat kunnolla.

Porkkana-lehtikaalisalaatti
Ohje meillakotona.fi
Ainekset (2 annosta)
Kastike
0,5 kpl sitruunan mehu
3 rkl vähäsuolaista soijaa
0,5 dl rypsiöljyä
1 tl seesamiöljyä
0,5 kpl tuore, punainen chili
2 kpl valkosipulin kynsiä
Salaatti
4 kpl porkkanoita
kaksi ruotoa lehtikaalta
1 rkl vaaleita seesaminsiemeniä
Aloita sekoittamalla kastike: sitruunan mehu, soija, öljy, seesamiöljy, silputtu tuore chili, silputut valkosipulinkynnet. Sekoita hyvin.
Kuori ja suikaloi porkkanat. Pese ja silppua lehtikaali. Sekoita kastike porkkanan ja lehtikaalin joukkoon, varmista että kastiketta on tasaisesti joka puolella. Koristele vaaleilla seesaminsiemenillä. Anna maustua tiiviissä astiassa jääkaapissa ennen tarjoilua.

Lohidonitsit uunissa
Ohje Kinuskikissalta.
18 kappaletta (halkaisija 7 cm)
Taikina:
200 g kylmäsavulohta
1 pieni (puna)sipuli
2 munaa
200 g kermaviiliä
1 dl öljyä
1 ½ dl emmentaljuustoraastetta
mustapippuria
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
½ dl hienonnettua tilliä
Vuokaan:
voita
juustoraastetta
Leikkaa kylmäsavulohi pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipuli. Kuullota sipulia hetken aikaa pannulla öljytilkassa.
Sekoita munat, kermaviili, öljy, juustoraaste ja mustapippuri keskenään. Yhdistä kuivat aineet ja lisää munaseoksen joukkoon vatkaimella sekoittaen. Lisää lopuksi kylmäsavulohi, sipuli ja tilli.
Voitele donitsivuoan kolot. Ripottele pohjalle juustoraastetta.
Laita taikina isoon pursotuspussiin, sulje pussi pussinsulkijalla ja leikkaa päähän noin 2 cm:n kokoinen aukko. Pursota taikinaa donitsipellin koloihin.
Paista 200 asteessa 15-18 minuuttia.

21.4.2019
Sitruunasashimi
Herrrkullista. Tarjoilin sellaisenaan ja sitruunarisoton kanssa. Ohje täältä.
600 g lohifilee
Marinadi:
2 tl raastettua inkivääriä
1 tl raastettua valkosipulia
3/4 dl neitsytoliiviöljyä
1/4 dl riisiviinietikkaa
3 tl hunajaa
2 tl sormisuolaa
1 sitruunan kuori ja -mehu
1 kevätsipulin varsi
Koristeeksi retiisejä, versoja, syötäviä kukkia, siivutettua kevätsipulia tai chilisiivuja.
Leikkaa lohi ohuen ohuiksi siivuiksi fileerausveitsellä. Aseta siivut laakeaan astiaan ja kaada päälle marinadi. Anna marinoitua viileässä. Nostele sashimisiivut limittäin tarjoiluastiaan ja koristele sitruunasashimi ennen tarjoilua raastetulla sitruunankuorella, versoilla, syötävillä kukilla, siivutetuilla kevätsipuleilla tai pienillä retiiseillä.

5.2.2019
Nuudelisalaatti veriappelsiini-soijakastikkeella
Ohje täältä.
4 hengelle
200 gr riisivermisellinuudeleita
1 avokado
2 porkkanaa kuutoituna
2 vartta kevätsipulia
1/3 purkki silmusalaattia
400 gr katkarapuja
kastike
1/2 veriappelsiinin mehu
0,5 dl soijakastiketta
1 tl juoksevaa hunajaa
1 tl chilihiutaleita
Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja jäähdytä ne. Pilko kurkku, avokado ja kevätsipulit.
Sekoita isossa salaattikulhossa jäähtyneet nuudelit, katkaravut, avokado, porkkanakuutiot, silmusalaatti ja kevätsipuli. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään, maista. Kaada kastike salaattikulhoon, sekoita hyvin.

4.2.2019
Mausteiset paahdetut kikherneet
Ohje Maku.
1 kpl kikherneitä (säilyke) (tölkki 400g/265g)
2 rkl rypsiöljyä
1 tl jauhettua juustokuminaa eli jeeraa
½ tl jauhettua korianteria
½ tl savustettua paprikajauhetta
½ tl valkosipulijauhetta
1 kpl pieni kuivattu chili (tai chilijauhetta)
½ tl suolaa
Huuhtele ja valuta kikherneet hyvin. Sekoita öljy ja mausteet, lisää kikherneet joukkoon. Sekoita hyvin ja kaada leivinpaperilla päällystetylle pellille. Paahda kiertoilmauunissa 200 asteessa tai tavallisessa uunissa 225 asteessa n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua. Lisää suolaa tarvittaessa.

Hummus
Ohje Hellapoliisilta.
1 tölkki (380/230 g) kypsiä kikherneitä
1/2 sitruunan mehu
2 rkl tahinia
1 1/2 tl juustokuminaa
3/4 dl oliiviöljyä tai seesamiöljyä
suolaa maun mukaan
mustapippuria maun mukaan
2 valkosipulinkynttä
Valuta kiherneet ja laita kulhoon. Purista joukkoon sitruunanmehu. Lisää tahini, juustokumina, oliivi- tai seesamiöljy, suolaa, mustapippuria ja valkosipulinkynnet. Jauha tasaiseksi sauvasekoittimella.
Säilytä jääkaapissa tarjoiluhetkeen saakka.

8.1.2019
Timjami-perunavuoka
Ohje Soppa365.
12 keskikokoista perunaa (esim. Rosamunda)
50 g voita
2 valkosipulinkynttä
2 tl tuoretta timjamia hienonnettuna
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria rouhittuna
Pese perunat hyvin, älä kuori. Viipaloi perunat aivan ohuiksi viipaleiksi mandoliinilla tai veitsellä. Asettele siivut voideltuun uunivuokaan perunoiden muotoisina ryhminä. Sulata voi ja sekoita sen joukkoon hienonnettu valkosipuli, timjami, suola ja mustapippuri. Kaada maustevoi perunoiden päälle. Kypsennä laatikko 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, kunnes perunat ovat juuri ja juuri kypsiä. Nosta uunin lämpötila 225 asteeseen ja jatka paistamista vielä 10 minuuttia uunin ylätasossa, kunnes pinta rapeutuu ja ruskistuu.

27.12.2018
Sienisalaatti
Ohje täältä.
3 dl suolasieniä
1 punasipuli (säästä hieman koristeluun)
1 dl kuohukermaa
1 dl smetanaa
mustapippuria
2 tl sitruunamehua
Koristeluun
1 rkl ruohosipulia hienonnettua
Liota sieniä kylmässä vedessä pari tuntia. Vaihda vesi välillä, jos sienet ovat hyvin suolaisia. Testaa sopiva suolaisuus maistamalla. Puserra sienet kuiviksi ja hienonna pieneksi silpuksi veitsellä.
Kuori ja hienonna sipuli. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Yhdistä kaikki sienisalaatin raaka-aineet. Anna makujen tasaantua jääkaapissa vähintään 15 minuuttia. Siirrä sienisalaatti tarjoiluastiaan ja koristele tuoreella ruohosipulilla ja hienonnetulla punasipulilla.

17.9.2018
Rapeat kesäkurpitsatikut
Ohje Soppa365.
1-2 kesäkurpitsaa (1 keskikokoinen tai 2 pientä)
2 limen kuori
1 dl parmesaania raasteena
1 tl suolaa
pippuria myllystä
Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Raasta limen kuoret hienolla terällä ja raasta myös parmesaani. Sekoita kulhossa parmesaaniraaste, limen kuoret, suola ja pippuri. Leikkaa kesäkurpitsa tikuiksi. Pyöräytä tikut kulhossa ja nostele leivinpaperille pellille. Ripottele loput raasteesta tikkujen päälle.
Paista 10 minuuttia niin, että pinnat ruskistuvat.

Kreikkalaiset sitruunaperunat
Ohje täältä. Annos kahdelle.
n. 500 g perunaa
n. 1 d sitruunamehua
kuumaa vettä
oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
2 laakerinlehteä
suolaa
mustapippuria
rosmariinia tai oreganoa
Aloita säätämällä uuni 200 asteeseen. Kuori ja "lohkota" perunat ja laita ne sitten pataan/vuokaan. Lisää pataan myös sitruunamehu, pieni loraus oliiviöljyä, pilkotut valkosipulinkynnet sekä mausteet. Pyörittele perunoita, jotta mausteet ovat tasaisesti kaikkialla. Lisää kuuma vesi niin, että perunat miltei peittyvät. Lopuksi tiputa joukkoon pari laakerinlehteä. Anna olla uunissa noin 1,5 h.

Kukkakaali-pistaasi-guacamole
Ohje Apetit.
1 dl suolattuja pistaasipähkinöitä
1 ps/200 g kukkakaalia
1 avocado
3 palaa pinaattia kohmeisena
Tarjoiluun:
Naan-leipää
Laita pistaasit tehosekoittajaan ja rouhi niitä hetki. Pähkinät saavat jäädä melko isokokoisiksi. Siirrä pähkinärouhe sivuun. Hienonna tehosekoittajassa kukkakaali, avocadon sisusta ilman kiveä sekä pinaatti. Sekoita tahnan joukkoon osa pähkinärouheesta. Levitä seos laakeaan astiaan ja viimeistele lopulla pistaasirouheella.
Kuumenna naan parilalla ja sipaise pintaan öljyä. Tarjoa lämmin leipä levitteen kanssa. Tahna säilyy hygienisenä, kun leivästä repäistään pala ja sillä pyyhkäistään levitettä.

Taivaallinen Uuniomenahillo
Ohje täältä.
2 osaa omenoita
1 osa hillosokeria
ripaus vaniljaa (maun mukaan)
ripaus jauhettua inkivääriä (maun mukaan)
1-2 tl sitruunamehua (valinnainen)
Laita uuni lämpenemään 150 asteeseen. Pese omenat, viipaloi ne ja nostele uunivuokaan (esim. tämä). Kaada päälle hillosokeri ja mausteet. Sekoittele hiukan. Laita vuoka uuniin 1.5-2 tunniksi. Nosta vuoka uunista ja anna jäähtyä hetken. Kaada omenat ja muodostunut siirappi blenderiin, lisää sitruunamehua halutessasi ja aja tasaiseksi. (kulho ja sauvasekoitin käy myös). Kaada silkinpemheä hillo puhtaisiin kuumiin hillopurkkeihin ja säilytä jääkaapissa.

19.8.2018
Paahdettu munakoiso misotahnalla
Ihanaa! Ohje täältä.
250 g ohuita japanilaisia munakoisoja (käytin ihan tavallista munakoisoa)
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl punaista misoa
1½ rkl miriniä
½ rkl vaahterasiirappia
¼ tl seesamiöljyä
Halkaise munakoisot pitkittäin kahtia. Viillä munakoisojen pintaan vinottaisia muutaman millin syvyisiä viiltoja. Sekoita loput raaka-aineista yhteen ja sivele munakoisoille. Laita munakoisot uunivuokaan ja paahda 225 asteisen uunin ylätasolla n. 20-30 minuuttia, tai kunnes munakoiso on täysin kypsää ja pinnaltaan kullanruskeaa. Laske pelti tarvittaessa keskitasolle, jos munakoisot uhkaavat saada liikaa väriä olematta vielä kypsiä.
Tarjoa paahdettu munakoiso heti!
250 g ohuita japanilaisia munakoisoja (käytin ihan tavallista munakoisoa)
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl punaista misoa
1½ rkl miriniä
½ rkl vaahterasiirappia
¼ tl seesamiöljyä
Halkaise munakoisot pitkittäin kahtia. Viillä munakoisojen pintaan vinottaisia muutaman millin syvyisiä viiltoja. Sekoita loput raaka-aineista yhteen ja sivele munakoisoille. Laita munakoisot uunivuokaan ja paahda 225 asteisen uunin ylätasolla n. 20-30 minuuttia, tai kunnes munakoiso on täysin kypsää ja pinnaltaan kullanruskeaa. Laske pelti tarvittaessa keskitasolle, jos munakoisot uhkaavat saada liikaa väriä olematta vielä kypsiä.
Tarjoa paahdettu munakoiso heti!
Rapeat kesäkurpitsatikut
Ohje täältä.
1-2 kesäkurpitsaa (1 keskikokoinen tai 2 pientä)
2 limen kuori
1 dl parmesaania raasteena
1 tl suolaa
pippuria myllystä
Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Raasta limen kuoret hienolla terällä ja raasta myös parmesaani. Sekoita kulhossa parmesaaniraaste, limen kuoret, suola ja pippuri. Leikkaa kesäkurpitsa tikuiksi. Pyöräytä tikut kulhossa ja nostele leivinpaperille pellille. Ripottele loput raasteesta tikkujen päälle.
Paista 10 minuuttia niin, että pinnat ruskistuvat.
1-2 kesäkurpitsaa (1 keskikokoinen tai 2 pientä)
2 limen kuori
1 dl parmesaania raasteena
1 tl suolaa
pippuria myllystä
Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen. Raasta limen kuoret hienolla terällä ja raasta myös parmesaani. Sekoita kulhossa parmesaaniraaste, limen kuoret, suola ja pippuri. Leikkaa kesäkurpitsa tikuiksi. Pyöräytä tikut kulhossa ja nostele leivinpaperille pellille. Ripottele loput raasteesta tikkujen päälle.
Paista 10 minuuttia niin, että pinnat ruskistuvat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)