19.1.2014

Uunikana

Ohje täältä.

Kanan rintafileitä
Heinzin Hot ketchupia
Punainen paprika
Perunoita
Creme Bonjour valkosipulijuustoa
Capsin lohkopotuille tarkoitettu valkosipuliyrtti-maustepussi

Helppo ja maukas uunikana valmistuu 40 minuutissa seuraavin vaihein:

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Ruskista kanan rintafileet paistinpannulla. Pilko paprika pieniksi suupaloiksi. Aseta ruskistetut rintafileet syvään uunivuokaan, ripottele päälle pilkotut paprikat ja lopuksi tyhjennä hot ketchup -purkki niin, että se peittää koko pinnan. Kanan tulisi olla uunissa n.40 minuuttia.

Pilko perunat neljään osaan. Valele lohkot ruokaöljyllä ja ripottele päälle Capsin valmismauste.
Anna lohkopottujen olla uunissa noin 25minuuttia (200 astetta). Tarjoile lämpimänä valkosipulituorejuustolohkareen kera.

Oliivi-fetatäyte ruissipseille


Aurinkokuivattutomaatti -tuorejuustoa
Oliiveja pilkottuna
Fetaa murustettuna

Sekoita, täytä ja koristele oliiveilla ja rosepippurilla.

Lohitahna ruisnapeille (tai -sipseille)

Todella hyviä! Ohje täältä.


250 g kylmäsavulohta
200 g yrttituorejuustoa
2 dl vispikermaa
basilikaa silputtuna
loraus sitruunamehua
musta- ja valkopippuria
(tilliä)
(ripaus suolaa)

Pilko lohi. Notkista tuorejuusto monitoimikoneella (ei mielestäni tarvinnut). Vatkaa kerma vaahdoksi. Yhdistä ja mausta. Voit halutessasi tehdä täytteen jo edellisenä iltana valmiiksi maustumaan. Pursota täyte ruisnappien päälle.

Aamiaissmoothie puolukoiden, banaanin ja kardemumman kera

Ohje Oatlylta.

1 dl jäisiä puolukoita
1 banaani
1 maustemitta jauhettua kardemummaa
1 dl Oatly Kaurajuomaa

Sekoita kaikki ainekset mikserissä tai sauvasekoittimella. Ripottele päälle muutama jäinen puolukka. Nauti heti.

Aamuvirkun appelsiini-inkiväärismoothie

Ohje Oatlylta.

0,5 appelsiinin mehu
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1 banaani
1 tl murskattuja pellavansiemeniä
2 dl Oatly Kaurajuoma

Sekoita kaikki ainekset mikserissä tai sauvasekoittimella. Nauti heti.

13.1.2014

Omena-avokadosmoothie

2,5dl rasvatonta jugurttia
1 omena
1/2 avodado
puolikkaan limen mehu

Blenderiin, surrur ja valmista.

12.1.2014

Minttuinen suklaa-juustokakku

Varsinaisesta kakusta ei voi puhua. Vuokani on vähän isompi, joten piirakkaa tämä enemmän muistutti. Mutta hyvää oli! Ohje täältä.

pohja:

200 g minttu domino -keksejä
50 g margariinia

täyte:

200 g marabou minttukrokanttia
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 rkl kahvia
3,5 kpl liivatelehteä
2,5 dl kuohukerma

Ohjeet

Valmista pohja sekoittamalla murskatut keksit ja sulatettu margariini ja painele irtopohjavuoan (18cm) pohjalle. Vuoan pohjalle on hyvä laittaa leivinpaperi.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Sulata suklaa ja sekoita kulhossa tuorejuustoon. Lisää sokeri ja vaniljasokeri.

Sekoita liivatteet kuumaan kahvitilkkaan ja lisää suklaa-tuorejuusto massaan.

Vatkaa kuohukerma ja lisää se jäähtyneeseen massaan.

Kaada seos vuokaan keksipohjan päälle, peitä foliolla ja anna hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin.

11.1.2014

Mieto vihersmoothie

Hyvää oli! Banaania ei ollut, mutta ei haitannut. Ihanan raikas! Ohje Ida365 -blogista.
1/3 kurkkua
1-2 kotimaista pientä omenaa tai 1 isompi omppu
1/4 – 1/2 avokadoa
1/2 banaani
kourallinen tai pari babypinaattia
puolikkaan limen mehujääpaloja tai vettä

Kaikki blenderiin tai sauvasekottimella sekaisin! 

9.1.2014

Kanaa, ananasta ja kasviksia

Ohje kirjasta "Parhaat reseptit, Vietnam".

2rkl kookoshiutaleita
80g suolattomia cashewpähkinöitä
1 suuri sipuli
4 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
1/2 punainen paprika
1/2 vihreä paprika
100g soijapavun ituja
350g kananlihaa
4rkl öljyä
2rkl osterikastiketta
1rkl nuoc mamia (vietamilainen kalakastike)
1tl sokeria
300g tuoretta ananasta
3 kevätsipulia
2rkl vastasilputtua korianteria

Paahda kookoshiutaleet pannussa ilman rasvaa vaaleanruskeiksi ja anna jäähtyä kulhossa. Paahda myös cashewpähkinät.

Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Puhdista ja pese chili, poista siemenet ja silppua chili. Puhdista ja pese paprikat, leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Pese ja valuta soijapavun idut. Leikkaa kananliha kuutioiksi tai suikaleiksi.

Kuumenna öljy wokissa. Lisää joukkoon sipuli, valkosipuli ja chili. Paista 2 minuuttia koko ajan sekoittaen, ota wokista.

Laita liha ja paprika kahdessa erässä wokkiin ja paista, kunnes kana ruskistuu hieman. Laita kasvissekoitus takaisin wokkiin. Sekoita joukkoon kastikkeet ja sokeri, ruskista mukana.

Sekoita joukkoon soijapavun idut. Leikkaa ananas kuutioiksi ja kuumenna wokkiseoksessa. Sekoita lopuksi joukkoon cashewpähkinät.

Puhdista ja pese kevätsipulit, hienonna. Ripottele aterian päälle kookoshiutaleet, kevätsipulit ja korianteri. Tarjoa.

Detoxia vuoden alkuun

Glowing green smoothie, ohje täältä.

- n. 5 dl vettä
- (luomu)pinaattia kourallinen
- (luomu)romaine-salaattia
- puolikkaan luomusitruunan mehu
- 3-4 sellerivartta
- 1 (luomu)banaani
- 1 (luomu)päärynä
- 1 (luomu)omena

Blenderissä kaikki vaan sekaisin.


Maksan detox-juoman ohje täältä.

300 ml itse puristettua greippi- ja sitruunamehua
200 ml vettä
1–2 raastettua valkosipulinkynttä
2 cm raastettua tuoretta inkivääriä
2 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä

Sekoita mehu ja vesi. Raasta valkosipulinkynnet ja inkivääri. Sekoita ainekset tehosekoittimella ja juo rauhallisesti. Nauti juoman jälkeen yrttiteetä, johon on käytetty 3–4 erilaista yrttiä. Suosi erityisesti maksalle hyviä kasveja. Pyri rauhoittumaan muutamaksi tunniksi.