31.5.2014

Broilerikepakot

Ohje Yhteishyvästä.

400 g broilerin jauhelihaa
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
2 rkl hienonnettua persiljaa
2 tl oreganoa
1 tl suolaa
0,2 tl rouhittua mustapippuria
1 kananmuna

Lisäksi
puisia grillitikkuja

Paistamiseen
öljyä

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit öljyssä. Kaada seos kulhoon, lisää mausteet, jauheliha ja kananmuna. Sekoita tasaiseksi. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin tankoja. Paista ne pannulla öljyssä kypsiksi. Työnnä puutikut kepakkoihin. Voit kypsentää kepakot myös 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

30.5.2014

Tohtori Pippurin nyhtöpossua salaatilla

Dr. Pepper Pulled pork -ohje täältä.

1,3 kg possun lapaa
4 1/2 dl Dr. Pepper juomaa
3 sipulia
1 iso solo valkosipuli
1 chili
5 rkl BBQ-kastiketta
1 rkl soijaa
1/2 tl cayannepippuria
suolaa ja mustaapippuria myllystä

Ota liha huoneenlämpöön tuntia ennen uuniin laittoa. Kuori ja paloittele sipulit neljään osaan. Laita uunuvuuan tai padan pohjalle. Halkaise chili, poista siemenet ja pienennä paloiksi. Tee marinadi. Kaada limu kulhoon ja lisää murskattu valkosipuli sekä kaikki mausteet. Laita liha sipuleiden päälle, lisää suola ja pippuri lihaan sekä kaada marinadi vuokaan. Laita paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan. Paista aluksi 200 asteessa noin ½ tuntia, jotta liha saa väriä. Pienennä lämpötila noin 120 asteeseen, kiertoilmauunissa 100 asteeseen. (en käyttänyt paistomittaria, ei ollut tarpeen)

Liha saa kypsyä hiljalleen uunissa, kunnes mittari näyttää noin  92 astetta, noin 4-5 tuntia. Nosta possu pois uunivuuasta ja ota paistolientä 2 1/2 dl talteen sekä sipulit. Anna possun jäähtyä hieman ja poista näkyvä rasva pinnasta. Laita possu takaisin uunivuokaan ja revi possu pieneksi suikaleeksi haarukoilla. Kaada marinadiliemi ja sipulit joukkoon. Laita vielä uuniin folion alle noin 30 minuutiksi. Tarjoile ja nauti.

Tarjoile liha coleslawn ja raastetun juuston kanssa keräsalaatin tms. lehdillä.

29.5.2014

Mangosalsa

Mukavan makea salsa esimerkiksi kanavartaille.

Säilykemangoa kuutioituna
Kevätsipulia hienonnettuna
Valkosipulia hienonnettuna
Tuoretta chiliä hienonnettuna
Kirsikkatomaatteja pilkottuna
Limettimehua
Oliiviöljyä
Sormisuolaa
Mustapippuria


Nopeat rahka-banoffeet

Ohje Valiolta.

Pohjalle
3 kpl suklaa-cookiekeksejä

Päälle
1 dl valmista kinuskikastiketta
1 kypsä banaani
1 prk (200 g) Valio maustettua rahkaa päärynä-kinuski

Koristeeksi pinnalle suklaarouhetta

Murenna keksit pienten lasimaljojen pohjalle. Valuta päälle kinuskikastiketta. Viipaloi seuraavaksi kerrokseksi banaania. Lusikoi päälle rahka. Viimeistele annokset suklaarouheella tai teesihdin läpi sihdatulla kaakaojauheella.

23.5.2014

Perinteinen kastike vietnamilaisille rullille

Erihyvä kastike rullille, joihin oli kätketty kaalia, porkkanaa, avokadoa, kesäsipulia, katkaravun pyrstöjä, korianteria ja riisinuudelia. Ohje Kauhaa ja rakkautta -blogista.

1 valkosipulinkynsi
tuoretta chiliä maun mukaan
1/2 limen mehu
1 rkl sokeria
1 tl riisietikkaa (voit käyttää myös valkoviinietikkaa)
2 rkl vietnamilaista kalakastiketta (voit kokeilla myös soijakastiketta, jos et löydä kalakastiketta tai et pidä siitä)
1 dl vettä

Silppua valkosipuli ja chili aivan hienoksi ja sekoita kaikki ainekset keskenään.

17.5.2014

Mascarpone-mustikkapiirakka

Ohje täältä.

Piirakkapohja:

4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
225 g voita
1 iso kananmuna tai 2 pientä

Sekoita kuivat-aineet keskenään. Nypi kylmä voi jauhoihin ja lisää muna. Sekoita nopeasti.
Laita taikina kelmuun ja kylmään, 30 minuutiksi jääkaappiin tai 10 minuutiksi pakkaseen.
Vuoraa piirakkavuoka kauttaaltaan taikinalla. Laita valmis piirakka odottamaan jääkaappiin, kunnes teet täytteen valmiiksi. Kaada täyte ja sitten uuniin.

Täyte:

250 g mascarpone
400 g rahkaa
3 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
4 dl mustikkaa (pakaste)

Sekoita kaikki aineet, paitsi kohmeiset mustikat, keskenään. Lisää viimeiseksi mustikat ja sekoita vielä nopeasti. Kaada täyte varoen piirakan päälle ja tasoita pinta. Laita uuniin keskitasolle (kiertoilma) 150-asteeseen, noin 50 minuutiksi. Laita uunin alatasolle (tavallinen) 175-asteeseen, noin 50 minuutiksi. Jäähdytä ja nauti!

Pizzaa

Varsin onnistuneen pizzapohjan resepti löytyy täältä.

25 g hiivaa
hieman vajaa 4 dl vettä
2 tl suolaa
reilu 1 rkl  juoksevaa hunajaa
durum jauhoja 7 - 8 dl
oliiviöljyä muutama loraus, puolidesiä nyt ainakin

Liuota hiiva lämpöiseen veteen. Lisää suola ja hunaja. Vaivaa puuhaarukalla jauhoja taikinaan ja lisää öljy joukkoon. Lisää loput jauhot taikinaan ja vaivaa kymmenisen minuuttia. Älä tee liian tiivistä taikinaa - jauhoja on mahdollista lisätä hieman kohoamisen jälkeenkin. Anna kohota vähintään 30 min. Taikina piisaa kahteen isoo pizzaan.

11.5.2014

Lihavat jalapeno-lihapullat

Nämä olivat erinomaisia pitaleipien välissä, suosittelen! Ohje Hella & houkutus -blogista.

6 isoa lihapullaa

1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
400 g sika-nautajauhelihaa
4 rkl korppujauhoja
1 dl kuohukermaa
1 dl tomaattimurskaa
1/2 dl jalapenoviipaleita
1 dl juustoraastetta
1 kananmuna
suolaa
mustapippuria
kourallinen tuoretta basilikaa

Tomaattikastike

2 dl tomaattimurskaa
1 prk tomaattipyrettä
1 dl valkoviiniä
1 tl suolaa
mustapippuria
1 dl juustoraastetta

Tee ensin tomaattikastike. Laita kastikkeen ainekset kattilaan, sekoita tasaiseksi ja anna kiehua hiljalleen puolisen tuntia.

Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota ne oliiviöljyssä. Sekoita kulhossa jauhelihan joukkoon korppujauhot ja kerma ja painele massa tasaiseksi. Sekoita tomaattimurska pannulla olevien sipulien kanssa.

Pilko jalopenoviipaleet ja lisää ne sekä juustoraaste jauhelihamassaan. Lisää kananmuna ja mausta reilusti suolalla ja pippurilla. Sekoita hyvin. Laita lopuksi vielä tomaattimurska-sipuliseos joukkoon ja sekoita lihapullataikina todella hyvin tiukaksi massaksi. Lisää tarvittaessa korppujauhoja, mikäli massa on kovin löysää.

Muotoile massasta tasaisen kokoisia lihapullia. Voit hieroa käsiin hieman oliiviöljyä, jolloin pullien muotoileminen on helpompaa. Asettele ne uunivuokaan ja kaada tomaattikastike päälle. Ripottele päälle vielä juustoraastetta sekä hienonnettu basilika. Paahda 200-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

Aamiaispizza

Ohje Hella & houkutus -blogista.



kaksi pizzaa

pohja
2 dl kädenlämpöistä vettä
1/4 pkt hiivaa
1/2 tl suolaa
1-2 rkl oliiviöljyä
n. 5 dl vehnäjauhoja

täytteet
pala purjoa ja / tai sipulia
öljyä
1 rkl voita
suolaa
loraus sitruunamehua
1 pkt pekonia
150 g juustoraastetta
1 pkt mozzarellaa
4 kananmunaa
kirsikkatomaatteja
avokado
tuoreita yrttejä
mustapippuria

Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, suola ja öljy. Lisää vehnäjauhoja vähitellen samalla sekoittaen. Vaivaa hyvin. Taikina saa jäädä pehmeäksi, kun kohotat sitä pitkään jääkaapissa. Peitä kelmulla ja liinalla ja anna kohota jääkaapissa yön yli.

Aamulla vaivaa taikinaa jauhotetulla pöydällä, kunnes saat kimmoisan taikinapallon. Jaa kahteen osaan ja kauli kahdeksi ohueksi pohjaksi. Nosta uunipelleille leivinpaperin päälle. Pirskottele päälle hieman oliiviöljyä ja suolaa.

Huuhdo ja pilko purjo renkaiksi ja/tai kuori ja pilko sipuli. Paista purjoja / sipulia miedolla lämmöllä paistinpannulla voi-öljyseoksessa, kunnes ne pehmenevät. Mausta suolalla ja lorauksella sitruunamehua. Poista pannulta odottelemaan ja paista seuraavaksi pekonit. Nosta valmiit pekonit talouspaperille.

Levitä juustoraaste pizzapohjille. Asettele päälle pekonit, purjot/sipulit, revitty mozzarella ja varovasti myös kananmunat. Kananmunat voi vaikka rikkoa pieneen kulhoon ja kipata siitä yksi kerrallaan pizzojen päälle. Keltuaisten tulisi jäädä ehjiksi.

Paista 225-asteisessa uunissa kunnes valkuaiset ovat hyytyneet ja pizzan reunat ovat saaneet väriä. Pizzan ollessa uunissa puolita kirsikkatomaatit, viipaloi avokado ja hienonna yrtit. Levitä ennen tarjoilua valmiin pizzan päälle. Ripottele päälle vielä hieman mustapippuria ja nauti!!

3.5.2014

Maukas makkarapasta

Hyvä, nopea ja simppeli arkiruoka. Älä anna ulkonäon hämätä. Ohje täältä.

400 g (simpukka)pastaa
3 l vettä
ripsaus suolaa
100 gr amerikanpekonia (laitoin 140g)
5 grillimakkaraa
1 dl suikaloitua purjoa
2 dl lihalientä
2- 4 valkosipulinkynttä murskattuna
½ tl mustapippurirouhetta
1 dl juustoraastetta, esim.kermajuustoa (käytin palan Koskenlaskijaa)
persiljasilppua, hillosipuleita (jätin pois)

Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan al dente kypsyyteen, valuta ja kaada takaisin kuumaan kattilaan.

Silppua toiseen kattilaan tai pannuun pekoni ja sulata se miedolla lämmöllä rapeaksi.Lisää kuutioidut makkarat ja purjot. Kypsennä sekoitellen, kunnes makkarat ovat kypsät.

Lisää neste ja mausteet,kiehauta ja lisää juustoraaste.

Kaada kastike pastan sekaan.SEkoita joukkoon myös muutama valutettu hillosipuli ja silputtua persiljaa.

Lisäksi sopii joku vahvempi juustoraaste, parmesaani tai emmental.