16.1.2018

Valkosuklaa-limeblondiet

Ohje täältä. Paistoajan kanssa kannattaa olla tarkka, itselläni menivät aavistuksen kuiviksi vaikka olivat uunissa hiukan alle 30min.

175 g voita
1 1/2 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
3 kpl munaa
1 kpl limen raastettua kuorta
1 rkl limen mehua
300 g vehnäjauhoja (reilu 4 1/2 dl)
1 tl leivinjauhetta
120 g
valkosuklaata

Ota voi ja munat ajoissa huoneenlämpöön.

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Vaahdota voi sokereiden kanssa vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi (n. 3 minuutin ajan). Lisää munat joukkoon yksi kerrallaan samalla vatkaten. Pese lime ja kuivaa, raasta sen kuori vaahdon joukkoon ja purista limen mehu, sekoita.

Yhdistä toisessa kulhossa jauhot ja leivinjauhe. Rouhi valkosuklaa. Sekoita jauhot vaahdon joukkoon, lisää valkosuklaa sekoituksen loppuvaiheilla. Lopeta sekoittaminen juuri kun ainekset ovat yhdistyneet.

Vuoraa n. 20×20-senttinen (tai hieman suurempi) neliövuoka leivinpaperilla, levitä taikina tasaisesti vuokaan. Paista uunin keskitasolla n. 30-35 minuuttia, riippuen vuoan koosta (suuremman vuoan kanssa lyhyempi paistoaika riittää). Valmis blondie on saanut hieman väriä pintaan mutta tuntuu vielä pehmeältä.

Anna jäähtyä täysin, ensin vuoassa ja sen jälkeen ritilällä, ennen kuin leikkaat paloiksi.

15.1.2018

Savulohipiirakka

Ohje täältä.

Pohja:
½ prk. (125g) maitorahkaa
120g pehmeää voita
2 dl vehnäjauhoja (myllärin) tai 1½dl viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta
1½ tl leivinjauhetta

Sekoita maitorahka ja pehmeä voi keskenään ja lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita hyvin ja taputtele kauttaalteen voidelluihin ja jauhotettuihin piirakkavuokiin. Valmista täyte.


Täyte:
2½ dl kolmen sipulin kermaa
2 kananmunaa
1½ rkl vehnäjauhoja (myllärin) tai perunajauhoja
2 dl cheddar raastetta (Jukolan Juusto)
1½ tl sitruunapippuria (santa maria)
3/4 dl tuoretta tilliä silputtuna
1 kevätsipuli varsineen silputtuna/pala purjoa
8 kpl kirsikkatomaatteja siivutettuina
200g savulohta

Sekoita keskenään kerma, kananmunat, vehnäjauhot, juustoraaste, tilli ja sitruunapippuri ja kaada vuokien pohjalle. Lisää sen jälkeen savulohi, kevätsipuli ja kirsikkatomaatti siivut. Paista uunissa 200'c n.20min. Jäähdytä ja nauti.

Toffee-omenajuustokakku

Ohje täältä. Hyvää oli ja kaikki meni.

pohja:
200 g Digestive-keksejä
70 g voisulaa

toffeejuustokakku:
450 g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
1 tl vaniljauutetta
70 g tomusokeria
150 g karamellisoitua kondensoitua maitoa (esim. Dovgan)
hyppysellinen suolaa
3 dl kuohukermaa
2 kpl liivatelehtiä (à 2 g) (oma kakkuni olisi vaatinut kolmannen)
0,5 dl kuumaa vettä

omenakuorrutus:
omena-vaniljahilloketta
tai valmista paistettua omenapalaa
karamellisoitua kondensoitua maitoa tai muuta valmista kinuskikastiketta

20 cm kakkurengas tai irtopohjavuoka
vuokaspray

Laita liivatteet likoamaan kulmään veteen.

Jauha keksit teholeikkurilla hienoksi jauheeksi, lisää voisula ja pyöräytä vielä muutaman kerran jotta syntyy tasainen massa. Suihkauta kakkurenkaaseen vuokasprayta ja aseta tasaiselle alustalle. Levitä keksiseos tasaisesti vuoan sisään ja painele tiiviiksi kerrokseksi. Kiinnitä huomiota erityisesti reunojen tiiviyteen jos käytät pelkkää rengasta. Laita kylmään.

Laita tuorejuusto, tomusokeri ja vaniljauute kulhoon ja vatkaa kuohkeaksi massaksi noin minuutin ajan. Lisää karamellisoitu kondensoitu maito tai muu käyttämäsi valmis kinuskikastike ja vatkaa kunnes seos on tasaista. Lisää kerma ja vatkaa suurella nopeudella ainakin viisi minuuttia, kunnes seos kuohkeutuu.

Liuota liivatteet kuumaan vesitilkkaan ja lisää kokoajan sekoittaen ohuena nauhana kakkumassan joukkoon. Levitä seos vuokaan tasaisesti jäähtyneen keksipohjan päälle. Anna hyytyä mielellään seuraan päivään.

Poista kakkurengas varovasti. Levitä kakun pinnalle kerros omenahilloketta. Koristele lopuksi kinuskikastikkeella.

Nauti hyvässä seurassa kahvin kanssa tai ihan vain itseäsi hemmotellen.

Pienet jauhelihapiirakat

eli pikkupitsat
27 kpl

Ohje täältä

Pohjataikina:
175 g kylmää voita tai margariinia
7 dl vehnäjauhoja
3/4 tl suolaa
2½ dl kylmää maitoa
35 g tuoretta hiivaa (eli 3/4 paketista)

Täyte:
400 g naudan jauhelihaa
1 prk ananasmurskaa
1 keltasipuli hienonnettuna
100 g chili-paprikatuorejuustoa
reilu 1 dl tomaattimurskaa
suolaa
mustapippuria
pitsamaustetta
2 isoa valkosipulin kynttä
1 punainen suippopaprika ihan pieninä kuutioina
2 ½ dl juustoraastetta täytteen sekaan
+ pinnalle laitettava juustoraaste (varasin pinnalle n. 500 g)

Voiteluun 1 kananmuna

Nypi voi ja vehnäjauho. Liuota hiiva kylmään maitoon ja lisää suola seokseen. Kaada neste rasva-jauhoseokseen ja alusta/sekoita tasaiseksi taikinaksi. Hiero taikinasta tanko jauhotetulla pöydällä ja jaa se 27 osaan. Pyörittele osaset palloiksi ja laita ne pellille leivinpaperin päälle, 9 kpl / per pelti. Kohota pallerot hyvin.

Valmista täyte. Ruskista jauheliha yhdessä hienonnetun sipulin kanssa. Lisää seokseen mausteet, tuorejuusto, ananas, paprikakuutiot ja juustoraaste. Sekoita kaikki ainekset sekaisin ja maistele täytettä. Lisää tarvittaessa mausteita. Jauhelihan saa maustaa aika reilulla kädellä!

Paina kohonneet pohjat esim. lasilla litteäksi. Itse painelin pohjat ihan sormilla kauttaaltaan litteiksi, aika ohuiksi. Voitele reunat kananmunalla ja laita täyte keskelle. (Täyte kannattaa jakaa kulhossa kolmeen osaan, niin tietää minkä verran saa täytettä laittaa pellilliselle) Ripottele piirakoiden päälle vielä juustoraaste.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, tarkkaile etteivät pitsat tummu liikaa tai kuivetu!

4.1.2018

Joulubrita

Aijai, voiko britakakku ikinä olla muuta kuin herkullista. Ohje Lidl.

Pohja
125 g Pohjolan Meijeri voita
1 dl Belbake sokeria
2 kananmunankeltuaista
1,75 dl Belbake vehnäjauhoja
2 tl Belbake leivinjauhetta
1 tl Belbake vaniljasokeria
0,5 tl Kania kardemummaa
0,5 tl Kania kanelia
0,5 tl Jouluaitta inkivääriä
1 dl Pohjolan Meijeri maitoa

Päällä
2 kananmunanvalkuaista
1,5 dl Belbake sokeria
0,5 dl Belbake mantelilastuja
Täyte
250 g Milbona rahkaa
2 rkl Belbake sokeria
1 tl Belbake vaniljasokeria
2 dl Jouluaitta mustikka-vaniljamarmeladia
2 dl Pohjolan Meijeri kuohukermaa

Vaahdota pohjan pehmeä rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset rivakasti vatkaten. Lisää vaahtoon vuorotellen keskenään sekoitettuja kuivia aineita ja maitoa. Levitä taikina leivinpaperin päälle kahdeksi (Ø 20 cm) kiekoksi.

Vatkaa valkuaiset puhtaassa kuivassa kulhossa kiinteäksi vaahdoksi. Lisää mukaan sokeri vähitellen koko ajan vatkaten. Levitä kuohkea marenki puhtaalla nuolijalla pohjan päälle aaltoilevaksi kerrokseksi. Ripottele pinnalle mantelilastuja. Paista pohjaa 175-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes marenki on saanut kauniin värin pintaansa.

Anna pohjien jäähtyä paistopaperillaan. Sekoita täytteen rahkaan sokerit ja hillo. Nostele mukaan vaahdoksi vatkattu kerma. Irrota pohjat lastalla paperista. Nosta pohja tarjoiluvadille. Levitä päälle täyte ja nosta toinen pohja päälle. Ripottele halutessasi pinnalle tomusokeria ennen tarjolle tuontia.

Pataleipä riisipuurosta

Ohje Yhteishyvästä.

4 dl riisipuuroa
1 dl manteleita (kuorellisia)
2,5 dl vettä
0,3 pakettia (1/3 pkt) hiivaa
1 tl jauhettua inkivääriä
2 tl suolaa
1,5 rkl hunajaa
1,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl kuivattuja karpaloita
9 dl hiivaleipäjauhoja

Pinnalle
1 rkl öljyä tai kananmunaa
1 rkl kaurahiutaleita

Valmista puuro pakkauksen ohjeen mukaan. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Jos käytät jääkaapissa ollutta puuroa, lämmitä se haaleaksi ja ohenna tarvittaessa vedellä.

Rouhi mantelit veitsellä karkeaksi. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää inkivääri, suola, hunaja, kaurahiutaleet ja riisipuuro. Sekoita. Lisää karpalot ja mantelit. Vaivaa jauhoja taikinaan vähän kerrallaan, kunnes taikina on pehmeää ja irtoaa kulhon reunoilta. Peitä kulho liinalla ja kohota 45–60 minuuttia.

Muotoile taikinasta jauhotetulla alustalla pyöreä leipä ja jätä se liinan alle lepäämään. Laita kannellinen uunipata (noin 3 l) uuniin ja säädä uuni 225 asteeseen. Kun uuni ja pata ovat kuumenneet, ota pata uunista. Jos leipä on kohonnut paljon, muotoile se uudelleen. Öljyä pata kevyesti ja aseta leipä varovasti pataan. Voitele pinta öljyllä tai kananmunalla ja ripota kaurahiutaleita päälle.

Paista leipää ensin kannen alla uunissa 15 minuuttia ja sitten ilman kantta noin 30 minuuttia. Anna leivän jäähtyä padassa 5 minuuttia. Siirrä se sitten ritilälle jäähtymään. Leipä on parhaimmillaan tuoreena.

Omena-kanelilikööri

Tästä tuli yllättävän hyvää! Ohje täältä.

3 kg hapokkaita omenia
1 l vodkaa
3 dl vaaleaa siirappia
1½-2 rkl kanelia

Huuhtele omenat huolella ja poista siemenkodat. Raasta omenat. Vuoraa iso siivilä harsokankaalla ja nosta siivilä kulhon päälle. Laita raaste siivilään valumaan. Anna valua noin tunti. Purista lopuksi mehu huolella raasteesta.

Laita mehu jääkaappiin vuorokaudeksi, jotta sakka laskeutuu pohjalle. Kaada mehu pulloihin siten, ettei sakka joudu juomaan.

Yhdistä vodka, siirappi ja kaneli ja kaada seos pulloihin. Anna liköörin maustua viileässä vähintään kuukausi.

Sämpylät

Ohje täältä.

16 kpl

5 dl vettä
1 dl maitoa
25 g hiivaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
8 dl vehnäjauhoja
4 ½ dl hiivaleipäjauhoja
jauhoja leipomiseen

Mittaa vesi ja maito. Kuumenna neste kädenlämpöiseksi kattilassa. Murenna hiiva kulhon pohjalle. Lisää joukkoon sokeri ja tilkka nestettä. Sekoita tasaiseksi ja lisää loput nesteestä sekä suola.

Lisää vehnäjauhot ja alusta taikinaa puuhaarukalla muutama minuutti. ­Lisää loput jauhot. Vaivaa taikinaa 5–10 minuuttia, se saa jäädä löysäksi. Lisää pinnalle vehnäjauhoja. Peitä kulho leivinliinalla ja nostata taikinaa vedottomassa paikassa 1–1 ½ tuntia.

Kuumenna uuni 250-asteiseksi. Ripottele pöydälle 1 dl vehnäjauhoja ja kumoa taikina varovasti jauhojen päälle. Älä vaivaa, etteivät kuplat häviä taikinasta.

Ripottele jauhoja taikinan päälle ja taputtele taikinaa hellästi. Jaa taikina kahteen osaan ja kumpikin pala lastalla kahdeksaan osaan. Ei haittaa vaikka taikinat olisivat eri muotoisia, kunhan ne ovat suunnilleen samankokoisia.

Nostele taikinapalat pellille, niitä ei tarvitse pyöritellä sämpylän muotoon.

Paista ensimmäinen pellillinen ­nostattamatta 15–20 minuuttia. ­Toinen pellillinen kypsyy hieman ­lyhyemmässä ajassa.

Lohi ja inkivääri-sitruunarisotto

Alkuperäinen ohje täältä.

1/2 dl ruokaöljyä
1 kpl sipulia (silputtuna)
1 1/2 tl tuoretta inkivääriä (raasteena)
5 kpl valkosipulinkynttä (silputtuna)
3 1/2 dl risottoriisiä
4 dl kanalientä
2 dl kuivaa valkoviiniä
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
3/4 dl kuohukermaa
1 kpl sitruunaa
100 g voita
75 g parmesaanijuustoa (raasteena)
500 g parsaa (keitettynä, paloiteltuna), jätin pois
1 dl herneitä (pakaste)

Savulohta

2 kpl porkkanaa (ohueksi viipaloituna)
1/2 kpl kesäkurpitsaa (ohueksi viipaloituna), jätin pois
1/2 rkl voita
3/4 dl kanalientä
1/4 tl suolaa

Yrttikastike
100 g persiljaa
1 rkl sitruunamehua
1 1/2 dl ruokaöljyä
1/4 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria

Valmista ensin yrttikastike. Pane kaikki aineet monitoimikoneeseen ja surauta soseeksi. Tarkista maku.

Kuullota kattilassa öljyssä sipuli, inkivääri ja valkosipuli. Lisää joukkoon riisi ja hämmennä koko ajan. Kaada joukkoon 1 1/2 desiä kanalientä ja anna porista miedolla lämmöllä edelleen koko ajan sekoittaen. Lisää vielä 1 1/2 desiä valkoviiniä. Lisää kanalientä ja valkoviiniä tarvittaessa. Maistele ja tarkista ettei riisi pääse ylikypsymään. Riisin kuuluu napsahtaa hampaissa. Mausta risotto suolalla ja mustapippurilla ja lisää kerma. Sekoita hyvin.

Pese sitruuna huolellisesti ja raasta ohuelti noin puolet kuoresta. Purista sitruunasta mehu ja lisää se risottoon yhdessä kuoriraasteen ja parmesaaniraasteen kanssa. Lisää puolet voista. Maista taas. Kun riisi on al dente, lisää parsat ja sulatetut herneet sekä loppu voi ja tarkista inkivääri-sitrusrisoton maut.

Kuullota porkkanat ja kesäkurpitsa voin ja kanaliemen seoksessa. Mausta suolalla. Jaa inkivääri-sitrusrisotto lautasille, aseta paistetut lohet risoton päälle, korista porkkanalla ja kesäkurpitsalla. Valuta lautaselle lopuksi yrttikastiketta.

Paholaisen munat

Ohje K-Ruoka.

6 Pirkka Luomu kananmunaa
1 (n. 60 g) salottisipuli
1/2dl Hellmann's majoneesia
1rkl Maille Dijonsinappia
1/4tl cayennepippuria
1/2tl valkoviinietikkaa
ripaus suolaa

Keitä munat koviksi eli noin 8 minuuttia. Kuori ja halkaise munat. Koverra keltuaiset munista ja hienonna ne haarukalla. Hienonna kuorittu sipuli. Sekoita täytteen ainekset keltuaisten joukkoon.
Pursota täyte kananmunanpuolikkaiden päälle. Koristele ripauksella cayennepippuria. Tarjoa alkupalana.

Sienisalaatti

Oli kuulemma tosi hyvää. Ohje täältä.

3 dl suolasieniä
1 pieni sipuli
1 dl kuohukermaa
1 dl smetanaa
mustapippuria
2 tl sitruunamehua

Koristeluun
persiljaa ja punasipulia

Liota sieniä kylmässä vedessä pari tuntia. Vaihda vesi välillä, jos sienet ovat hyvin suolaisia. Testaa sopiva suolaisuus maistamalla. Puserra sienet kuiviksi ja hienonna pieneksi silpuksi veitsellä.

Kuori ja hienonna sipuli. Vatkaa kerma löysäksi. Yhdistä kaikki sienisalaatin raaka-aineet. Anna makujen tasaantua jääkaapissa vähintään 15 minuuttia. Siirrä sienisalaatti tarjoiluastiaan ja koristele tuoreella persiljalla ja punasipulilla.

Joulusinappi

Ohje Valio.

1 ¼  dl (50 g) sinappijauhetta
1 ½  dl sokeria
2  tl perunajauhoja
2  dl Valio ruokakermaa
1 muna
1 ½  dl luumumarmeladia
( 2 rkl punssia tai konjakkia)

Sekoita sinappijauhe, sokeri ja perunajauhot paksupohjaisessa kattilassa. Lisää joukkoon kerma, muna ja luumumarmeladi. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee.
Nosta kattila levyltä. Kaada sinappi pieniin lasipurkkeihin. Sulje kannet ja jäähdytä.

Aura sinappi

Ohje Valio.

1  dl (45 g) sinappijauhetta
1  dl sokeria
2  tl perunajauhoja
1  pussi (150 g) Valio AURA® murua
1 muna
2  dl Valio ruokakermaa 10 % laktoositon
½  dl Valio omenatäysmehua
2  tl valkoviini- tai balsamietikkaa

Sekoita ensin kuivat aineet paksupohjaisessa kattilassa. Lisää loput ainekset. Kuumenna koko ajan sekoittaen lähelle kiehumispistettä, kunnes seos sakenee.

Laita sinappi pieniin lasipurkkeihin. Sulje kannet ja jäähdytä.