30.11.2014

Pekonirisotto ja nyhtöleipä

Risotto

iso nokare voita
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
300 g Arborio riisi
2 dl kuiva valkoviini
8 dl kasvis- tai kalaliemi
2 dl kerma
280 g pekonia
Kourallinen kirsikkatomaatteja pilkottuna
Persilja

Silppua sipulit. Kuullota sipulit miedolla lämmöllä. Lisää riisi 5 min päästä. Lisää valkoviini parin minuutin päästä. Anna kiehua lähes pois. Lisää liemi pienissä alle desin erissä ja hämmennä tasaisin väliajoin, älä anna riisin kiehua pohjaan (ainakaan kovin tiukasti). Ruskista pekonit pannulla ja silppua sekaan n. puolessa välissä. Lisää myös tomaatit. Ota pois levyltä kun kaikki liemi on kulunut.

Lisää kerma ja anna hautua jälkilämmöllä, hämmennä koko ajan. Lisää lopuksi mustapippuria ja vähän suolaa jos tarve sekä silputtu persilja.

Nyhtöleipä

Ranskanleipä
Voita
Valkosiplinkynsi
Tuore persilja
Tuore basilika
Juustoraaste

Sekoita kaikki ainekset pehmeään voihin. Viiltele leipä ristiviilloin melkein pohjaan saakka. Levitä täyte väleihin. Kääri leipä folioon ja paista uunissa 200 asteessa n. 10 minuuttia. Ota folio pois ja jatka paistamista kunnes leivän pinta on mukavasti hieman tummunut ja juusto sulanut.

24.11.2014

Lohirisotto

Ohje täältä.

iso nokare voita
1 punasipuli
1 sipuli
300 g Arborio riisi
2 dl kuiva valkoviini
8 dl kasvis- tai kalaliemi
2 dl kerma
150 g kylmäsavustettu lohi + 100 g loimulohi (käytin n. 300 g kirjolohta

Silppua sipulit. Kuullota sipulit miedolla lämmöllä. Lisää riisi 5 min päästä. Lisää valkoviini parin minuutin päästä. Anna kiehua lähes pois. Lisää liemi pienissä alle desin erissä ja hämmennä tasaisin väliajoin, älä anna riisin kiehua pohjaan (ainakaan kovin tiukasti). Ota pois levyltä kun kaikki liemi on kulunut.

Lisää kerma ja anna hautua jälkilämmöllä, hämmennä koko ajan. Lisää lopuksi paloiteltu ja pannulla kypsennetty lohi ja pippuria, tarkista maku.

23.11.2014

Muchos Nachos con carne

Nachoja
Juustokastiketta
Jauhelihaa maustettuna esim. valmiilla tacoseoksella
Tomaatteja kuutioituna
Punasipulia viipaloituna
Jalapenoja viipaleina

Uunissa olon jälkeen vielä päälle avokadoa ja fetaa kuutioituna. Omnomnom.

Sushi

Ohjeita antoivat: Sapuskalle, Hannan Soppa ja Maailmamaija.


Sushiriisi (kolmelle)

4 dl sushiriisiä
4 1/2 dl vettä
5 rkl riisietikkaa
2 rkl miriniä
1/2 rkl suolaa
4 rkl sokeria

Huuhtele riisit kylmällä vedellä. Pane riisi ja vesi kattilaan ja anna seistä noin 15 minuuttia. Laita kansi päälle ja laita lämpenemään levylle täydellä teholla. Kuumenna, kunnes riisi alkaa kiehua. Käännä tässä vaiheessa lämpö pienimmilleen ja anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia. Käännä lämpö pois ja anna hautua vielä noin 10 minuuttia. Siirrä kypsä riisi isoon kulhoon ja sekoita joukkoon makea etikkaliemi. Japanilaisittain riisi jäähdytetään viuhkalla löyhyttelemällä, minä levitän sen lautasille, jotta lämpöä haihduttava pinta-ala on mahdollisimman suuri, ja vien lautaset parvekkeelle. Varo kuitenkin jäähdyttämästä liikaa, koska silloin riisiä on vaikeampi työstää.

Tamagoyaki

5 munaa
2 rkl sokeria
1 rkl japanilaista soijaa
öljyä paistamiseen

Riko kananmunien rakenne rikki ja lisää sokeri ja soija. Kuumenna öljyä pannulla (ainakin Tokyokanista saa ostaa niitä suorakaiteen mallisia pannuja, mutten itse ole vielä raaskinut), pyyhi ylimääräinen öljy pois talouspaperilla ja vähennä lämpöä. Kaada neljäs-viidesosa seosta pannulle, niin että pannulla on kauttaaltaan ohut kerros seosta. Hyydytä puolivalmiiksi, hieman pehmeäksi ja rullaa varovasti pannun reunalle. Lisää tarpeen mukaan öljyä ja pyyhi. Kaada seuraava osa seosta pannulle ja anna hyytyä. Rullaa ensimmäinen munakas jälkimmäisen sisään ja siirrä paistinpannun reunalle. Jatka kunnes koko taikina on käytetty. Anna jäähtyä ja leikkaa sitten siivuiksi.

Makirullat

Sushiriisiä
Wasabia
Avokadoa
Lohta (graavi, kylmäsavu, tuore...)
Keitettyjä/höyrytettyjä porkkanoita
Kurkkua kuorittuna
...

Nigirit

Sushiriisiä
Wasabia
Lohta (graavi, kylmäsavu, tuore...)
...

10.11.2014

Täytetty lihamureke

Jauhelihamurekkeen taikinan ohje täältä.

1 1/2 dl kermaa
1 sipulikeittopussi
1/2 dl korppujauhoja
400 g jauhelihaa
1 muna
loraus öljyä
2 rkl sinappia
1 rkl persillijaa
mustapippuria + muita mausteita maun mukaan
aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
fetaa murustettuna

Sekoita sipulikeittopussi ja korppujauhot kerman sekaan ja anna seoksen hetki turvota. Lisää jauheliha, muna, öljy, sinappi ja mausteet. Sekoita. Muotoile taikinasta suorakaiteen mallinen, laita täytteet keskelle, rullaa ja sulje "sauma". Laita taikina voideltuun vuokaan ja paista n. 30 minuuttia 225 asteessa.

8.11.2014

Kaura-porkkanasämpylät

Ohje täältä.

5 dl vettä
pussi kuivahiivaa
2 tl sokeria tai hunajaa
1 tl suolaa
3 porkkanaa raastettuna
3 dl kaurahiutaleita
n. 7 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja (käytin sämpyläjauhoja ja niitä meni ainakin 9 dl)
1/2 dl rypsiöljyä

Taikina kuivahiivalla:
Kuumenna vesi reilusti kädenlämpöä lämpimämmäksi, mutta ei kiehuvan kuumaksi. (Porkkanaraaste jäähdyttää nestettä.) Lisää suola ja sokeri sekä porkkanaraaste. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja lisää nesteeseen. Lisää suurin osa lopuista jauhoista ja alusta taikinaksi. Lisää jauhoja tarpeen mukaan. Alustamisen loppuvaiheessa lisää öljy.

Anna taikinan kohota puolisen tuntia lämpimässä paikassa, esim. tiskialtaassa kuumassa vedessä, leivinliinalla peitettynä. Kaada taikina hyvin jauhotetulle leivinalustalle. Lisää tässä vaiheessa jauhoja, jos taikina tuntuu liian löysältä. Jaa taikina neljään osaan. Tee jokaisesta osasta tanko, jonka jaat kuuteen osaan. Pyörittele palat sämpylöiksi. Kohota hetki. Paista 225-asteisen uunin keskitasossa 10-13 minuuttia.

3.11.2014

Broileri-maapähkinäsalaatti vietnamilaisittain

Vallan mainioita, teen toistekin! Ohje Pirkalta.

250 g broilerin jauhelihaa (laitoin 400g)
1 rkl öljyä
1-2 valkosipulinkynttä
1 tl inkivääritahnaa (käytin tuoretta)
1/2-1 tl sambal oelek chilitahnaa (käytin punaista chilitahnaa)
1-2 rkl soijakastiketta, suolaa vähennetty
1 ps (n. 250 g) cosmopolitan-salaattia
1/2 dl suolapähkinöitä
1/2 limetin mehu
1/2 dl makeaa chilikastiketta (jätin pois)

Koristeeksi
1-2 punaista mietoa chilipalkoa

VALMISTUS (alle 30 min)
1. Paista jauheliha rasvassa. Mausta hienonnetulla valkosipulilla ja inkivääri- sekä chilitahnalla. Lisää soijakastike. Paista, kunnes soija on imeytynyt lihaan. Tarkista maku.

2. Irroittele salaatinlehdet toisistaan. Leikkaa lehtiruodit osittain pois, jotta salaatinlehdet, pysyvät tarjoiluvadilla pystyssä "veneinä". (Pienimmät salaatinlehdet voit käyttää revittynä muihin salaatteihin.) Rouhi suolapähkinät karkeaksi.

3. Lusikoi täyte pitkittäin "salaattiveneisiin". Purista täytteen päälle limetinmehua, lorauta hieman makeaa chilikastiketta ja ripottele pinnalle suolapähkinöitä. Koristele viipaloidulla chilillä. Voit syödä salaattiveneet käsin, kun taivutat salaatin reunat täytteen päälle pitkittäin.