30.1.2010

Kanasalaatti



2 marinoitua broilerin fileepihviä
2rkl pestoa
Pastaa
Salaattia
Rucolaa
Muutama oliivi puolitettuna
2 aurinkokuivattua tomaattia pilkottuna
Muutama kirsikkatomaatti puolitettuna
Pinjansiemeniä

Paista pihvit ja keitä pasta. Sekoita pesto pastan joukkoon ja kokoa salaatti. Päälle aurinkokuivattujen tomaattien öljyä.

16.1.2010

Iiro Rantalan Suosikkinuudelit

Ohje Visa Nurmen, Antti Vahteran ja Iiro Rantalan (featuring) kirjasta "Mojo". Ohje myös täällä. Rumaa, mutta hyvää!

3-4 kanan rintafileetä (käytin paketin hunajamarinoituja suikaleita)
1 rkl rypsiöljyä
250 g nuudeleita
1 sipuli suikaloituna
2 valkosipulin kynttä murskattuna
3 rkl raastettua inkivääriä
1 paprika silputtuna
1 dl mung-ituja
2 rkl red curry -tahnaa (käytin panang currytahnaa ja sambal oelekia)
2 rkl kalakastiketta
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 limen mehu

Leikkaa kanafileet palasiksi ja paista niitä hetki pannulla öljyssä. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta. Kuumenna wok-pannu ja kumoa pannuun kaikki ainekset nuudeleita, hunajaa ja limen mehua lukuun ottamatta. Anna ainesten kuumentua ja lisää nuudelit. Sekoita ja anna kuumentua. Valuta päälle hunajaa ja limen mehua.

10.1.2010

Hirvenjauhenlihakastike



400g hirvenjauhelihaa
150g pekonia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 pieni maustekutkku
120g smetanaa
1dl kermaa
Suolaa, musta- ja valkopippuria

Paista silputtu pekoni. Lisää sipulit ja kuullota. Lisää jauheliha ja ruskista kypsäksi. Mausta, lisää kuutioitu kurkku, smetana ja kerma. Tarjoa lohkoperunoiden kanssa (öljyä, vasikanfondia, aromisuolaa, mustapippuria, chilijauhetta ja kuivattua rosmariinia + timjamia).

9.1.2010

Täytetty broilerin rintafilee



2 broilerin rintafilettä
2 aurinkokuivattua tomaattia puolitettuna
2 oliivia viipaloituna
gruyere -juustoa

Marinoi fileet (öljyä, hunajaa, suolaa, pippuria, kuivattua basilikaa...). Leikkaa fileet kahtia (niin, että jäävät kuitenkin toiselta puolelta kiinni). Laita väliin juustoa, aurinkokuivattua tomaattia ja oliiviviipaleita. Paista fileisiin ruskea pinta pannulla ja kypsennä sitten uunissa. Taisin paistaa n. 20 minuuttia 225 asteessa. Fileiden päällä oli vielä jämät welsh rarebit -juustoseoksesta.

6.1.2010

Welsh rarebit chilihillolla

Tätä oli pakko testata, näytti + kuulosti niin hyvältä. Ja oli! Welsh rarebitin ohje täältä.

Welsh Rarebit chilihillolla



225 g raastettua cheddaria
1/4 kupillista tuhtia kermaa (double cream tai heavy cream)
1 rkl olutta tai alea
1/2 tl Worcestershire-kastiketta
1 tl englantilaista sinappia
2 munankeltuaista
paksuja leipäviipaleita

Kuumenna double creamia, kunnes se kiehuu hieman. Lisää olut ja kuumenna taas kiehuvaksi. Sammuta levy, lisää Worcestershire, sinappi sekä raastettu juusto. Sekoita hyvin. Lisää keltuaiset ja sekoita hyvin, kunnes juusto on hieman sulanut. Pane massa jääkaappiin ja mikäli et ole päättänyt syödä sapuskaa saman tien, anna mössön levätä siellä seuraavaan päivään. Paahda leipäviipaleet grillissä, minkä jälkeen leipien paahtamattomalle puolelle levitetään kunnon kerros chilihilloa ja juustoseosta. Pane leivät takaisin grilliin ja paahda kauniin kultaisiksi ja meheviksi. Tarjoile kuumana.

Uuniperunat kinkkutäytteellä



2 rosamundaa (täyte varmaan periaatteessa riittää neljään, mutta itselläni vain kahteen)
2dl kermaviiliä
100g ruohosipulituorejuustoa
2 kevätsipulia (tai pätkä purjoa)
100g kinkkukuutioita tms.
Aromisuolaa
Mustapippuria
Paprikajauhetta

Tee perunoihin ristiviillot ja kääri folioon. Kypsennä uunissa 225 asteessa n. tunti. Sekoita tuorejuusto kermaaviiliin ja lisää kinkkukuutiot + hienonnettu sipuli. Mausta.

2.1.2010

Katkarapuakrat

Ohje Äijäruokaa -blogista. Hyvää!



isoja katkarapuja pyrstöineen
2½dl vettä
200g vehnäjauhoja
(silopersiljan oksa hienonnettuna)
3 kevätsipulia
salottisipuli
valkosipulin kynsi
¼ mieto punainen chili
suolaa
pippuria
1tl leivinjauhetta
rypsiöljyä uppopaistamiseen

Sekoita jauhot ja vesi. Lisää persilja, kevätsipuli, salottisipuli, valkosipuli ja chili. Sekoita ja ja mausta suolalla ja pippurilla.

Lisää heti leivinjauhe ja katkaravut. Sekoita hyvin ja anna olla 30 minuuttia.

Kuumenna öljy ja kun se on hyvin kuumaa pudota ruokalusikallinen kerrallaan ja uppopaista kunnes akrat ovat kullankeltaisia.

Valuta liika öljy talouspaperin päällä pois ja tarjoile kuumina. Laatu laskee hyvin nopeasti, joten älä anna näiden lojua!

Marinoitua juustoa ja oliivia

Ohje Pirkalta. Juustona käytin goudaa ja timjamin tilalla oreganoa.

350g kermajuustoa
2 punaista chilipaprikaa
1tlk vihreitä kreikkalaisia oliiveja
8 oksaa tuoretta timjamia

Marinadi:
2dl oliiviöljyä
1/2dl valkoista balsamicoa
1rkl hunajaa
1/2dl sitruunanmehua
1 sitruunan raastettu kuori
1/2tl suolaa

Leikkaa juusto kuutioiksi. Halkaise chilit, poista siemenet ja leikkaa viipaleiksi.
Aseta puhtaaseen lasipurkkiin (tilavuus 1 l) vuorotellen juustokuutioita, huuhdeltuja oliiveja, chiliviipaleita ja timjaminoksia.

Sekoita marinadin aineet keskenään. Kaada liemi purkkiin. Anna juustojen ja oliivien marinoitua jääkaapisssa vuorokauden. Säilyy jääkaapissa viikon.