30.12.2009

Chilihillo

Ohje bongattu (yllättäen) Pastanjauhajilta. Ihan mielettömän hyvää!

Chilihillo



4 punaista paprikaa
6 tomaattia
100 ml oliiviöljyä
2 hienonnettua valkosipulinkynttä
8 pitkää punaista chiliä, viipaloituna ja siemenet poistettuna (tai maun mukaan!)
100 ml mallasviinietikkaa
300 g ruskeaa sokeria
1 tl suolaa

Paahda paprikoita 250 asteessa (välillä käännellen), kunnes ne tummuvat joka puolelta. Anna jäähtyä ennen kuorimista.
Kalttaa tomaatit. Puolita tomaatit, poista siemenet ja kuutioi hedelmäliha. Kuori paprikat ja poista siemenet. Pilko pieniksi paloiksi.

Kuumenna pannulla (keskilämmöllä) oliiviöljyä. Lisää valkosipuli ja chili ja paista minuutin verran. Lisää paprikat ja tomaatit ja keittele viiden minuutin ajan. Lisää sitten etikka, sokeri ja suola; alenna lämpöä ja keittele puolen tunnin ajan tai kunnes hillo on paksuuntunut. Kaada puhdistettuihin, lämpimiin purkkeihin ja säilytä kylmässä.

Cashew-tomaattipasta

Ohje löytyi Garam Masala -blogista. Hyvää, mutta jotain olisin siihen vielä kaivannut. En vaan keksinyt että mitä.



4 tomaattia
1/2 dl cashew-pähkinöitä
1/2 dl manteleita
Kourallinen tuoreita yrttejä (esim. basilika ja oregano)
Muutama valkosipulinkynsi
1-1 1/2 dl vettä
Oliiviöljyä
1-2 rkl tomaattipyrettä
Loraus punaviiniä
1/2 dl ruokakermaa
1-2 tl sokeria
Maun mukaan suolaa ja pippuria

Hienonna valkosipulit hienoksi soseeksi. Soseuta pähkinät esim. blenderissä hieman karkeaksi muruksi. Lisää tomaatit ja tomaattipyre, ja soseuta yhteen hienoksi soseeksi.

Kuullota valkosipulia pannulla öljyssä hetken ajan. Lisää pannulle tomaatti-pähkinäseos sekä osa vedestä. Paista parin minuutin ajan. Lisää sokeri, viini, hienonnetut yrtit sekä mausteet. Hauduta muutaman minuutin ajan. Lisää tarvittaessa vettä. Lisää lopuksi kerma, ja sekoita hyvin yhteen. Sekoita keitetyn pastan joukkoon ja tarjoa välittömästi.

Katkarapuleipä



4 paahtoleipää
10 jättikatkarapua (suolaliemessä) hienonnettuna
2-3rkl ruohosipulituorejuustoa
2rkl maitorahkaa
1/2dl rucolaa hienonnettuna
1tl sitruunamehua
1dl juustoraastetta

Voitele leivät margariinilla, päälle hieman musta- ja sitruunapippuria. Sekoita ainekset (puolet juustoraasteesta täytteeseen, puolet kuorrutukseen). Käytä tovi uunissa.

28.12.2009

Kanelinen pähkinäsuklaakakku

Kinuskikissalta löytyi makoisan kuuloinen kakkuohje joulupöytään ja hyväähän tämä olikin. Kuvaa en ehtinyt nappaamaan - koristelutkin oli kyllä sellaisia ettei kuvan puuttuminen haittaa (eli niitä ei ollut).

Pohja:
180 g Digestive-keksejä
1 tl kanelia
75 g voita tai margariinia

Valkuais-kermavaahto:
2 valkuaista
6 dl kuohukermaa

Pähkinäsuklaatäyte:
3 liivatelehteä
½ valkuais-kermavaahdosta
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl Nutella-pähkinäsuklaalevitettä
2 rkl vettä

Kaneli-pähkinätäyte:
3 liivatelehteä
½ valkuais-kermavaahdosta
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk (120 g) Kidius-vaniljavanukasta
2 rkl sokeria
3 mm kanelia
½ dl hasselpähkinärouhetta
2 rkl vettä

Koristelu:
Brunbergin tummaa suklaata
kermaa
hasselpähkinöitä

Peitä halkaisijaltaan 24 cm kokoisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit kaulimella tai tehosekoittimella. Sekoita muruihin kaneli. Yhdistä voisulan kanssa. Painele seos vuoan pohjalle. Tarkemmat ohjeet kuvineen löydät keksipohjaohjeesta.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahdota kerma ja yhdistä valkuaisvaahtoon. Jaa vaahto kahteen kulhoon.

Laita pähkinäsuklaatäytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita toiseen vaahtopuolikkaaseen maustamaton tuorejuusto ja pähkinäsuklaalevite. Kiehauta vesitilkka ja sulata siihen liivatteet. Sekoita täytteeseen. Kaada vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa, kunnes pinta on hieman hyytynyt (n. 30 min).

Laita kaneli-pähkinätäytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita jäljellä olevaan vaahtopuolikkaaseen maustamaton tuorejuusto, vaniljavanukas, sokeri, kaneli ja hasselpähkinärouhe. Kiehauta vesi ja sulata siihen liivatteet. Sekoita täytteeseen. Kaada vuokaan pähkinäsuklaatäytteen päälle. Tasoita pinta. Voit heiluttaa vuokaa lopuksi hieman – näin levitysjäljet tasoittuvat. Anna hyytyä jääkaapissa n. 3 tuntia.

20.12.2009

Konjakkisinappi

Ohje Pastanjauhajilta.



1 tlk Colman's sinappijauhetta
1 dl sokeria
2 dl kermaa
3 rkl ruokaöljyä
3 tl vaaleaa viinietikkaa
ripaus suolaa
(valkosipulijauhetta)
(valkopippuria)
1-2 rkl konjakkia

Mittaa ainekset kattilaan ja keittele miedolla lämmöllä muutama minuutti, varo polttamasta pohjaan. Laita valmis sinappi kuumennettuun lasipurkkiin ja nosta kylmään.

13.12.2009

Hummus

Hummus on hyvää! Ohjeen otin Pastanjauhajilta. Käytin itse yhden sitruunan ja lisäsin sekaan jeeraa ja chilijauhetta.



250 g kuivattuja kikherneitä
2-3 isoa valkosipulinkynttä
2 sitruunaa
2 rkl tahinia (seesaminsiementahnaa)
4 rkl vettä
koristeluun paahdettuja pinjansiemeniä ja persiljasilppua sekä cayennepippuria
pinnalle 2 rkl oliiviöljyä

Liota kikherneitä yön yli. Huuhtele ja keitä niitä 1-1,5 tuntia, kunnes herneet ovat aivan pehmeitä. Huuhdo ne kylmällä vedellä. Jätä muutama kikherne koristeeksi. Puserra valkosipulinkynnet. Purista sitruunoista mehu. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen tai sekoita sauvasekoittimella.
Aseta tahna lautaselle tarjolle, ripottele päälle hieman cayennepippuria ja silputtua persiljaa. Koristele muutamalla kikherneellä tai pinjansiemenillä ja valuta pinnalle oliiviöljyä. Tahna syödään libanonilaisen leivät kanssa.

Artisokkapasta

Ihanat Tomaatit -blogin erihyvä artisokkapasta:

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1dl säilöttyjä artisokansydämiä
1dl aurinkokuivattuja tomaatteja
2dl ruokakermaa
2rkl pestoa
pinjansiemeniä
parmesaania

Pilko sipulit ja kuullota pannulla. Lisää sekaan artisokat ja aurinkokuivatut tomaatit ja anna lämmetä. Kaada joukkoon ruokakerma ja mausta pestolla. Anna hautua hetki ja sekoita pastan joukkoon. Annostele lautasille, raasta päälle parmesaania ja ripottele päälle pinjansiemeniä.

Limetti-tofusalaatti

Salaatin ohje löytyi Peruspäperöä -blogista. Itse jätin sienet pois ja parmeesanilastut unohtui kokonaan. Oli silti hyvää näinkin.



1 paketti maustamatonta tofua
0,5 desilitraa oliiviöljyä
1 limetin kuori ja mehu
1 ruokalusikallinen hunajaa
1 teelusikallinen suolaa
Mustapippuria

3 kevätsipulia
5-6 viipaletta aurinkokuivattua tomaattia
0,5 ruukkua tuoretta basilikaa
(Noin litra sieniä)
1 ruukku jääsalaattia
1 ruukku/rasia rucolaa
1 ruukku/rasia herneenversoja
1 desilitra suolapähkinöitä

Koristeeksi parmesaanilastuja

Kuutioi tofu. Sekoita kulhossa tahi lautasella oliiviöljy, hyvin pestyn limetin mehu ja kuoriraaste, hunaja, suola ja mustapippuri. Marinoi tofukuutioita seoksessa vähintään pari tuntia (itse pidin jääkaapissa yön yli).

Asettele salaattikulhoon tai tarjoilulautaselle pohjalle jääsalaatti, rucola, herneenversot ja basilika. Silppua kevätsipulit ja aurinkokuivatut tomaatit. Puhdista ja paloittele sienet. Kuumenna pannulla öljyä ja paista sieniä muutama minuutti, kunnes enimmät niistä irronneet nesteet ovat haihtuneet. Mausta sienet suolalla ja mustapippurilla ja laita lautaselle jäähtymään.

Lisää salaattiseokseen silputut kevätsipulit, aurinkokuivatut tomaatit (ja jäähtyneet sienet). Nosta päällimmäiseksi marinoituneet tofukuutiot ja ropsauta päälle suolapähkinät. Vuole koristeeksi parmesaanista lastuja ja lorauta ennen tarjoilua kastikkeeksi tofujen marinointiliemi.

11.12.2009

FetaOliivi-Jauhelihapullat

1dl maustettua korppujauhoja
2dl vettä
1 kananmuna
400g jauhelihaa
1dl fetaa hienonnettuna
vajaa 1dl mustia oliiveja hienonnettuna.
Kaada maustettu korppujauho kulhoon. Lisää vesi ja kananmuna. Sekoita ja anna turvota 10 minuuttia. Lisää jauheliha, feta ja oliivit ja sekoita taikinaksi. Muotoile pyöryköiksi ja paista 225 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia.

Ohje on Meiran Maustettu Korppujauho -paketin kyljestä.

Broileripiirakka

Alkuperinen ohje täältä.



Piirakkapohja:
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
100g voita
1 muna
3/4dl kevytkermaa

Vuoan leivitykseen:
rasvaa, korppujauhoja

Täyte:
n. 400g pehmeän pippurinen broilerinsuikaleita
1 iso sipuli
1tl paprikajauhetta
chilijauhetta
Muutama viipale säilkepersikkaa
3 munaa
2dl kermaviiliä
Kourallinen tuoretta persiljaa silputtuna
Iso kourallinen juustoraastetta (n. 100 g)

Sekoita leivinjauhe jauhoihin kulhossa. Sekoita pehmeä rasva hyvin leivinjauhe-jauhoseokseen. Lisää sekaan muna ja kerma ja sekoita taikinaa sen verran, että se on tasaista. Taputtele taikina voidellun korppujauhotetun laakean piirakkavuoan pohjalle ja reunoille kostutetuin käsin.

Paista pannulla broilerinsuikaleet ja hienonnettu sipuli, mausta paprikalla ja chilillä. Tarkista maku: voit lisätä suolaa, mikäli suikaleissa ei ole. Levitä seos piirakkapohjalle. Laita päälle persikkaviipalet. Sekoita munat ja kermaviili sekä persilja ja juustoraaste ja kaada seos piiraan päälle. Paista 200-asteisen uunin alimmalla ritilällä 30-40 min, kunnes piiras saa kauniin värin.

Kanapastasalaatti 2

Vähän niinkuin tämä, mutta ilman sipulia ja pähkinöitä, tilalla kermajuustokuutioita.

7.12.2009

Oliivi-leseleipä / Focaccia

Ohje suoraan Elovenan vehnälesepakkauksesta.

3dl vettä
1/2-1tl suolaa
1rkl sokeria
2dl vehnäleseitä
1ps kuivahiivaa
5-6dl vehnäjauhoja
1/2dl juoksevaa rypsiöljyvalmistetta

Pinnalle:
Mustia oliiveja
Fetajuustokuutioita

Voiteluun:
Juoksevaa rypsiöljyvalmistetta
2tl kuivattua rosmariinia

Sekoita +42 asteiseen veteen suola, sokeri ja vehnäleseet, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää vehnäjauhot ja viimeisenä rypsiöljyvalmiste. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille. Taputtele taikina jauhotetuin käsin uuninpellin kokoiseksi levyksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Painele kohonneeseen leipään sormella syviä koloja. Painele kuoppiin oliiveja ja fetajuustokuutioita. Paista uunin keskitasolla 15-20 minuuttia. Voitele lämmin leipä rosmariinilla maustetulla rypsiöljyvalmisteella.

4.12.2009

Bataattisosekeitto

Tätä on tullut tehtyä monen monta kertaa ja on yksi suosikkisosekeitoistani. Chilin määrää säätelemällä saa halutun potkun, joskus sekaan tilkka kermaa (ei ollenkaan välttämätöntä), päälle persiljaa/korianteria... Ohje täältä

Bataattikeitto



1 punasipuli
1 kynsi valkosipulia (laitoin 2)
1*2*5 cm pätkä tuoretta inkivääriä
2 isoa tuoretta chiliä (nyt käytin yhden aji cristalin siemenineen)
n. 2 keskikokoista bataattia
1 punainen paprika
1 limen mehu
kasvisliemikuutio/-jauhetta
vettä

Kuumenna (silputut) sipuli, valkosipuli, chili ja inkivääri tilkassa öljyä. Lisää bataatti ja paprika kuutioina ja sitten perään kasvisliemi ja vettä sen verran että vihannekset melkein peittyy. Kiehuttele kunnes bataatit on pehmeitä, lisää limemehu ja mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla, soseuta.

27.11.2009

Pad Thai

Unelias Kokki -blogista löysin hyvältä kuulostavan reseptin ja hyväähän tämä olikin. Noudatin ohetta lukuunottamatta paria lisäystä. Alkuperäinen ohje täältä.

Pad Thai



4 rkl kasviöljyä
4 kananmunaa kevyesti vatkattuna
150 g munanuudeleita (kuivapaino), ohjeen mukaisesti muutaman minuutin ajan kiehautetussa vedessä liotettuja ja valutettuja
100 g romaine-salaattia suikaloituna
1 suuri porkkana karkeaksi raasteeksi raastettuna
2 rkl sitruunanmehua
4 rkl sweet chili -kastiketta
3-4 rkl soijakastiketta
100 g mung-pavun ituja
2 tl sambal oelekia
1 rkl kalakastiketta

tarjoiluun suolapähkinöitä (sekä hienonnettua kevätsipulia ja korianteria)

*Kuumenna wokkipannu hyvin kuumaksi, lisää öljy. Lisää nuudelit ja munat, sekoita kuumalla pannulla jatkuvasti nostellen noin kahden minuutin ajan, kunnes munat ovat hieman kypsyneet. Lisää loput ainekset ja wokkaa edelleen 3-5 minuutin ajan. Jaa kulhoihin ja tarjoile pähkinöiden kanssa.

25.11.2009

Kanasalaatti

Yksinkertainen salaatti syntyy nopeasti marinoiduista kanasuikaleista (pehmeän pippurinen), salaatista, juustosta (polar 15%), päärynästä ja pähkinöistä. Päälle oliiviöljyä ja pippuria.

16.11.2009

Tomaatti-raviolikeitto

Tämä herkullinen tomaatti-raviolikeiton ohje löytyi Pippurimyllyltä.



1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 pientä porkkanaa
1 varsisellerin varsi
400 g paseerattua tomaattia
400 g yrtti-tomaattimurskaa
4 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 tl sokeria
1 tl rouhittua mustapippuria
1 dl hienonnettuja yrttejä (laitoin basilikaa)
(1 tl suolaa)
1 pkt (250 g) juustotäytteisiä ravioleja
parmesaanilastuja tai -raastetta

Kuori ja hienonna sipulit. Kuori ja kuutioi porkkanat. Hienonna varsiselleri. Kuullota sipuleita kattilassa öljyssä muutama minuutti. Lisää porkkanat ja sellerisilppu. Jatka paistamista muutama minuutti ja lisää kattilaan paseerattu tomaatti, tomaattimurska, vesi ja kasvisliemikuutio. Anna keiton porista keskilämmöllä noin 20 minuuttia. Lisää raviolit joukkoon ja kypsennä niitä pakkauksen ohjeen mukaan. Mausta valmis keitto sokerilla, mustapippurilla, yrteillä ja parmesaanilla. Voit lisätä halutessasi myös suolaa.

8.11.2009

Kanawokki



450g marinoimattomia kanasuikaleita
150g munanuudelia
Öljyä
1 purjo
1 suippopaprika
2 chiliä (aji cristal)
Panang curry-tahnaa
165ml kookosmaitoa
1prk ananasviipaleita
Haricot papuja
Kalakastiketta
Tuoretta korianteria
Mausteita: garam masalaa, juustokuminaa, pippuria, soijaa, kurkumaa, currya...

Marinoi kanat (soijaa, sitruunamehua, garam masalaa, juustokuminaa, pippuria). Kuumenna öljy wokissa ja lisää mausteet (garam masala, juustokumina, curry ja kurkuma) sekä pari teelusikallista panang curry tahnaa. Lisää kanasuikaleet. Kun kanat alkavat olla kypsiä, lisää suikaloitu purjo, paprika, pavut ja chilit. Kypsennä ja lisää sitten kookosmaito ja pieni loraus kalakastiketta. Anna kiehua ja lisää ananasviipaleet. Tarkista maku ja lisää mausteita jos tarvitsee (esim. soijaa). Keitä nuudelit ja lisää wokkiin. Päälle tuoretta korianteria.

6.11.2009

Salamipasta



Pastaa
170g salamia
Sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 aurinkokuivattua tomaattia
2 säilöttyä piri piriä
150g savustettu chili-tuorejuustoa
2dl 5% ruokakermaa
Mustapippuria
Parmesaania

Híenonna sipulit ja kuullota pannulla. Lisää suikaloitu salami ja hienonnetut tomaatit ja piri pirit. Sekoittele muutaman minuutin ajan ja lisää juusto ja kerma. Anna porista hetken ja mausta mustapippurilla. Tarjoa pastan kanssa ja päälle tietysti keko parmesaania.

5.11.2009

Kinkkusavujuusto-panini

Vehnäpatonki
Savustettu chili-tuorejuustoa
(majoneesia)
Kinkkusiivuja
Savujuustoa
Rucolaa

Puolita ja halkaise patonki. Voitele tuorejuustolla (ja majoneesilla). Täytä ja paista voileipägrillissä kunnes patonki saa väriä.

29.10.2009

Pistaasipestopasta

Voisilmäpeliä-blogissa törmäsin uudenlaiseen pesto-ohjeeseen ja pakkohan sitä oli testata. Kannatti, oli ihanan valkospulista ja sitruunaista. Peston ohje täältä.



Pistaasipesto

1 ruukku tuoretta basilikaa
1/2 ruukkua tuoretta persiljaa
1 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä
1-2 valkosipulinkynttä
n. 3 rkl oliiviöljyä
1 tl raastettua sitruunan kuorta
kourallinen raastettua parmesania, pecorinoa tai granaa
suolaa
rouhittua mustapippuria

Lisäksi:
täysjyväspagettia
3 aurinkokuivattua tomaattia pilkottuna
muutama oliivi puolitettuina

Hienonna kaikki aineet monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa. Keitä pasta ja sekoita siihen pesto. Lisää annoksen päälle tomaatit ja oliivit.

27.10.2009

Pippurinen possuruukku taikinakuoressa

Ohjeen löysin Tuulentuvalta. Resepti on 2:lle. Itse tein tuplana ja muuten onnistui hyvin, mutta taikinakuoreen upposi jauhoja ainakin triplasti? Kuvaa en kerinnyt nappaamaan kun nälkäiset odottivat jo pöydässä.

Kastike:
250-300 g possun ulkofilettä suikaleina
1 pieni sipuli
1 purkki herkkusieniä
1 rkl vehnäjauhoja
80-90 g pippurista tuorejuustoa
2 dl kevyttä fraichea
1 tl balsami punaviinietikkaa
1 tl soijaa
2-3 tl hunajaa
(suolaa)
Paistamiseen: oliiviöljyn ja margariinin seosta (1:1)

Kuori:
1 dl vehnäjauhoja
ripaus leivinjauhetta
1 rkl oliiviöljyä
vajaa 1 dl vettä

Tarjoamiseen:
2 pientä uuninkestävää posliinikulhoa

Pilko sipuli ja valuta herkkusienet. Kuumenna pannulla hiukan oliiviöljyä ja margariinia ja paista sipuleita ja herkkusieniä, kunnes sipulit ottavat hiukan väriä. Lisää huoneenlämpöiset lihasuikaleet ja ruskista nopeasti kuumalla pannulla. Ripottele joukkoon vehnäjauhot ja sekoittele hetki huolella. Alenna lämpö ykköselle ja lisää joukkoon murusteltu juusto, fraiche, hunaja, etikka ja soija. Sekoita kunnes seos on tasaista ja sakeaa. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa. Anna porista hiljaisella tulella sen aikaa, kun valmistat taikinan.

Sekoita vehnäjauhoihin ripaus leivinjauhetta ja kaada joukkoon kädenlämpöinen vesi sekä oliiviöljy. Sekoita ja vaivaa vinhasti ja lisää tarvittaessa hiukan jauhoja, kunnes taikinasta muodostuu kiinteä pallo. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo niistä kaksi lituskaista kiekkoa, jotka peittävät reilusti käyttämäsi kulhon suun. Lusikoi kulhoihin kuuma possukastike ja nosta taikinakansi päälle. Painele reunoja vasten niin että taikina pysyy paikoillaan ja jää pinnalta suoraksi. Ole kuitenkin sen verran varovainen ettei reuna repeä. Pirskota kuorille hiukan oliiviöljyä tai sipaise öliiviöljyyn kastetulla suidilla. Laita kulhot 200c uunin ylätasolle ja kuumenna kunnes kuoreen ilmestyy ruskeita pilkkuja. Tarjoa raikkaan salaatin kera.

16.10.2009

Pippurikastike

En muista mistä olen reseptin talteen ottanut. Helppo ja hyvä, toimii niin naudalle kuin kanallekin.



2,5dl kasvirasvasekoitetta
2dl vettä
0,5 lihaliemikuutio
100g pippurituorejuustoa
3rkl maizenaa
2tl viherpippuria
1tl rosepippuria

Kuumenna vesi, kasvirasva ja liemikuutio. Sulata joukkoon tuorejuusto. Sekoita suuruste kiehuvaan seokseen. Keitä minuutti ja lisää rouhitut pippurit.

Minttukrokantti-mousse

Jälkkäreiden kestosuosikki Hellapoliisilta.



Minttukrokantti-mousse

1 levy Maraboun minttukrokanttisuklaata
2 munaa
2,5 dl Flora vispiä

Sulata suklaa mikrossa. Sekoita munat sulan suklaan joukkoon.

Vatkaa Flora vispi vaahdoksi. Sekoita suklaaseos vaahdon joukkoon. Annostele maljoihin. Laita kylmään muutamaksi tunniksi.

Kana-enchiladas



Tortilloja
400g broilersuikaleita
Papuja (mexican style)
Salsaa
Juustodippiä
Juustoraastetta

Ruskista broilersuikaleet ja mausta mielesi mukaan. Täytä tortillat ja kääri rullalle. Lisää rullien päälle juustoraastetta ja pidä uunissa kunnes juusto sulaa.

Muchos Nachos



Nachoja
Salsaa
Juustodippiä
Guacamolea
Taco-maustettua jauhelihaa.

Käytä nachoja hetki uunissa, lisää loput ainekset ja mättö on valmis!

Appelsiinibroileri chilisuklaakastikkeen kera

Ohje on Marianne Kiskolan ja Sanna Miettusen kirjasta "HOT"



4 broilerin rintafilettä
2 appelsiinin mehu
1tl kokonaisia mustapippureita
1tl kokonaisia viherpippureita
1tl kokonaisia roseepippureita

Kastike:
2dl valmista demi glace -kastikepohjaa
1dl portviiniä
2tl kokonaisia mustapippureita
50g tummaa chilisuklaata (tai tavallista tummaa suklaata ja 1 tuore punainen chili)
1tl suolaa

Valmista ensin kastike:
- Hauduta kastikepohjaa, portviiniä ja pippureita miedolla lämmöllä noin 5-10min-
- Siivilöi pippurit pois.
- Raasta suklaa. Sekoita suklaaraaste kuumaan kastikkeeseen. Mausta suolalla.
- Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja purista toisesta appelsiinista mehu pannuun. Kun mehu kiehuu, lisää broilerin nrintafileet pannuun ja kypsennä miedolla lämmöllä. Kääntele fileitä välillä ja lisää loppuvaiheessa vielä toisenkin appelsiinin mehu.
- Murskaa pippurit huhmareessa ja hiero maustemurska lämpimien broilerifileiden pintaan. Tarjoile välittömästi suklaakastikkeen kera.

15.10.2009

Kanapastasalaatti



400g marinoituja broilersuikaleita
250g pastaa (tomaatt1-chili)
150g fetajuustoa
1 pieni makea sipuli
1 maustekurkku
1 suippopaprika
Muutama oliivi
Paahdettuja cashew-pähkinöitä
200g kermaviiliä
1 valmis dippi (creamy pepper)

Ruskista sipuli ja broilersuikaleet. Keitä pasta ja huuhtele se viileällä vedellä. Kuutioi muut ainekset, sekoita dippi ja kasaa aineksista herkullinen salaatti. Anna maustua tovi jääkaapissa.

8.10.2009

Juureksia torilta ja kalaa pakkasesta

A niinkuin Arkiruoka



Lanttua
Palsternakkaa
Porkkanaa
Suolaa, mustapippuria, timjamia, rosmariinia
Öljyä

Uunissa 200 asteessa reilu puoli tuntia. Samalla paistuu myös pakastealtaasta kalastetut paneroidut seitileikkeet yrttikastikkeella. Lisäksi salaattia ja tzatsikidippiä.

3.10.2009

Ulriikan kinkkupiirakka



Pohja:
150g margariinia
3dl vehnäjauhoja
2rkl vettä

Nypi kulhossa ja levitä piirakkavuokaan.

Päälle:
1pss kinkkusuikaleita
1-2 paprikaa
2dl kermaviiliä
1-2dl maitoa
2 munaa

Sekoita ainekset ja kaada pohjan päälle. Paista uunissa 200 asteessa 20-35min.

1.10.2009

Puolukkasurvos



4dl puolukoita
4rkl sokeria

28.9.2009

Pelmenit

Nams, hyviä! Tarkoitus oli tehdä näitä alusta asti itse, mutta kaupan pakasteallas antoi helpotusta. En kyllä katsonut mitä niissä oli sisällä (jotain lihaa?). Keitin lihaliemessä ja tarjoilin pilkotun sipulin, smetanan ja persiljan kanssa. Lisäksi annoksen päällä oli paahdettuja, maustettuja leipäkuutioita. Herrrrkullista!

Mausteiset banaanileivokset

Koska puolukkaa on pakastin täynnä, täytyy niille keksiä jotain käyttöä. Nämä olivat kyllä oikein maistuvia. Koristella en ehtinyt, mutta ei se makua haitannut. Ohje täältä.



300 g voita tai margariinia
4 dl sokeria
5 munaa
6 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl kanelia
4 banaania
4 dl pakastepuolukoita

Kuorrutus

1 dl tomusokeria
2 tl sitruunanmehua

Koristeeksi
hopeakuulia

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan.

Soseuta kypsät banaanit ja 2 desiä puolukoita, sekoita sose taikinaan. Lisää taikinaan vielä 2 desiä kokonaisia puolukoita varovasti nostellen.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle ja paista 175 asteessa noin 35 minuuttia. Anna jäähtyä.

Sekoita keskenään tomusokeri ja sitruunamehu, koristele levy seoksella. Koristele halutessasi hopeakuulilla tai nonparelleilla. Leikkaa levy annospaloiksi.

Omena-puolukkaleipä

Tein lahjaksi, joten en päässyt itse maistamaan. Mutta näytti ja tuoksui hyvältä. Ohje täältä.



4 dl hiivaleipäjauhoja
1 3/4 dl leseitä
1 1/2 tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
5 dl omenasosetta
2 dl puolukoita
2 valkuaista

Voitele 1 1/2 l leipävuoka ja jauhota se leseillä.

Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää joukkoon omenasose sekä puolukat. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja kääntele varovasti taikinaan.

Paista leipää 200 asteessa noin tunti. Kumoa vähän jäähtyneenä.

15.9.2009

Smokin' hot tortillasagne

Tämä herkku on bongattu Tuulentuvan blogista. Osui ja upposi.

Smokin' hot tortillasagne



1 prk Rainbow:n savunmakuista salsaa (tai vaikkapa itse savuaromilla maustamaasi tavallista) + 1 1/2 prk vettä (+ 1 rkl balsamicoa taittamaan makeutta sekä chiliä, jos pidät tulisesta)

400 g kalkkunan tai broilerin lihaa (käytin marinoituja kanasuikaleita)
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 punainen paprika

1/2 kesäkurpitsa
1 prk cheddar-dippiä + 1 prk vettä
1 pss tortillalättyjä (8kpl)

oliiviöljyä
juustoraastetta


1. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Paloittele paprika ja kesäkurpitsa reiluiksi paloiksi.

2. Kuullota kuumassa öljytilkassa ensin sipuleita hetki ja lisää sitten huoneenlämpöinen jauheliha. Paista kunnes jauheliha ja sipulit saavat vähän väriä.

3. Kaada joukkoon salsa ja 1 1/2 purkillista vettä (lisää halutessasi balsamico ja chili). Sekoita kunnes kastike sakenee jälleen ja lisää loput kasvikset. Anna pöhistä muutama minuutti.

4. Sekoita cheddardippiin vesi ja sekoita, kunnes se sakeutuu jälleen. Voitele iso lasagnevuoka ja aloita lasagnen kokoaminen.

5. Kaada vuoan pohjalle kalkkuna- ja juustokastikkeita ja laita päälle 3 puolitettua tortillalättyä (tai vuoan muodon mukaan niin, että vuoka suunnilleen peittyy).

6. Jatka kasaamista latomalla vuokaan vuoronperään kastikkeita ja tortillalättyjä. Viimeisen kerroksen tulee olla kastiketta.

7. Ripottele lopuksi päälle sen verran juustoraastetta, että pinta peittyy. Paista 175 c uunissa noin 40 minuuttia.

Chilisuklaaleivokset

Tästä piti tulla Voisilmäpeliä-blogin appelsiini-chilisuklaakakku. Vielä tuntemattomasta syystä jouduin tyytymään leivoksiin...

Chilisuklaaleivokset



200 g tummaa suklaata
200 g voita
3 valkuaista
3 keltuaista
2,5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl chilijauhetta (tai maun mukaan)

Kuorrutus:
200 g tummaa suklaata (peach passion)
1 dl kuohukermaa
1 prk (150 g) ranskankermaa

Valmista pohja:
Sulata suklaa ja voi vesihauteessa tai kattilassa miedolla lämmöllä. Anna jäähtyä hieman.

Sekoita kuivat aineet (jauhot, leivinjauhe ja chili) keskenään.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri yhdessä kulhossa, sen jälkeen vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset kovaksi vaahdoksi (kokemuksen syvällä rintaäänellä: muista pestä vispilät tässä välissä :D)

Sekoita voi-suklaaseos ja sokeri-keltuaisseos. Lisää sen jälkeen kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Kääntele valkuaisvaahto varovaisesti joukkoon.

Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175-asteisessa uunnissa n. 30-40 minuuttia. Testaa koostumus hammastikulla.

Kun kakkupohja on jäähtynyt, leikkaa se leivoksiksi ja laita jääkaappiin vetäytymään muutamaksi tunniksi tai mielellään yön yli.

Valmista kuorrutus:
Sulata suklaa ja kerma vesihauteessa tai miedolla lämmöllä kattilassa. Anna jäähtyä. Sekoita ranskankerma. Levitä leivosten päälle ja reunoille ja siirrä ne vielä hetkeksi viileään ennen tarjoilua, jotta kuorrutus asettuu.

14.9.2009

Tonnikalarullat



Tortilloja
Aurinkokuivattutomaatti-tuorejuustoa
Tonnikalaa öljyssä
Majoneesia
Tonnikalapasteijaa
Cheddaria

Voitele tortillat tuorejuustolla. Sekoita pari ruokalusikallista majoneesia ja pasteijaa ja lisää täytettä tortilloille. Lisää myös 1/4 cheddaria per tortilla. Rullaa tiukasti, laita vähäksi aikaa jääkaappiin ja leikkaa paloiksi.

Mustaherukkajuustokakku

Tästä Nohannan ihanasta herkusta taisi tulla uusi suosikkini. Onneksi pakastimesta löytyy marjoja useampaakin kakkuun. Ohje siis täältä. Itseltäni jäi kiille kiiressä tekemättä, mutta maisui ilmankin.

Mustaherukkajuustokakku



Pohja
150 g digestive -keksejä
50 g voita

Mousse
2,5 dl Flora vispiä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g ranskankermaa
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g mustaherukoita
6 liivatelehteä
0,5 dl vettä

Kiille
1 dl vettä
1 dl kuningatarsosetta
3/4 dl sokeria
tilkka sitruunamehua
4 liivatelehteä

1. Murskaa digestivekeksit. Helppo ja nopea tapa on laittaa keksit vahvan muovipussin sisään ja vetää kaulimella keksit muruiksi. Sulata voi ja sekoita se murujen sekaan.

2. Vuoraa irtopohjavuoan (24 cm) pohja leivinpaperilla ja laita reunoille kalvo jos haluat hyvin tasaisen pinnan reunoihin. Painele muruseos pohjaksi leivinpaperin päälle.

3. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi, lisää sekaan tuorejuusto, ranskankerma, sokerit ja soseutetut mustaherukat. Kuumenna vesi kattilassa kuumaksi ja liuota liivatteet veteen. Anna seoksen hieman jäähtyä ja lisää se sitten sähkövatkaimella hyvin sekoittaen täytteen joukkoon.

4. Kaada täyte pohjan päälle. (täytteen tulee olla riittävän löysää, jotta lopputuloksesta saa tasaisen)

5. Anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin 4 tuntia, mielellään yön yli. Laita kakku vähäksi aikaa pakastimeen, ennekuin teet kiilteen päälle -näin se hyytyy nopeammin kakun pinnalle.

6. Laita kiilteen liivatteet likoamaan kylmään veteen ainakin viideksi minuutiksi. Mittaa kattilaan vesi, kuningatarsose, sokeri ja sitruunamehu ja kiehauta seos. Lisää kuumaan seokseen liivatteet, sekoita hyvin (varmista, että liivate on liuennut) ja jäähdytä seos suunnilleen ihon lämpöiseksi. Kaada kiille kakun pinnalle varovasti ja laita kakku jääkaappiin. Tarjoa aikaisintaan muutaman tunnin kuluttua.

Kinkkupiirakkaa pellillinen

Ohje Kotikokki.netistä. Hyvää ol'!



150 g margariinia
4 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 dl juustoraastetta
1 dl kylmää vettä

täyte
350 g kinkkua
1 paprika
1 purjosipuli
1 prk ranskankermaa
2 dl kevytkermaa
3 munaa
½ tl suolaa
3 tl pippurisekoitusta
4 dl juustoraastetta

Paloittele kulhoon rasva ja lisää kuivat aineet, myös juustoraaste. Nypi aineet sormin. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Nosta taikina hetkeksi jääkaappiin.

Leikkaa kinkku pieniksi kuutioiksi. Puhdista ja kuutioi paprikat. Hienonna halkaistu purjo. Hauduta kasviksia öljyssä pehmeiksi ja lisää kinkku.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Pistele pohja haarukalla ja paista 225 asteessa 10 minuuttia alimmalla tasolla.

Sekoita ranskankerma, kevytkerma ja munat. Sekoita joukkoon mausteet. Kaada kasvis-kinkkuseos piirakkapohjalle, ripottele päälle juustoraaste ja kaada lopuksi kermaseos päälle. Paista 200 asteessa 20 minuuttia uunin keskitasossa.

Texmex-voileipäkakku

Tämä ohje jäi mieleeni pari vuotta sitten ja onpa tätä useat ruokabloggaajat tehneetkin. Kuulostaa tosi hyvältä - lopputulos oli "ihan hyvä". Pidän texmexistä ja pidän voileipäkakuista. Tässä suhteessa olen kuitenkin vanhanaikainen ja jatkossa aion pitää nämä kaksi herkkua erillään.

Ohje täältä. Ohjeen suhteet muuten ok, kostuttamiseen menee nestettä triplasti enemmän.

Texmex-voileipäkakku
(24 annosta, à 170 g)



36 palaa (n. 3 pkt) Pirkka täysjyväpaahtoleipää

Broileritäyte:
1 rs (450 g) Pirkka maustamattomia broilerinfileesuikaleita
1-2 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 tlk (320 g) Pirkka salsa mexicana -meksikolaiskastiketta (käytin mietoa salsaa)
1 tlk (300 g) Pirkka juustodippiä

Guacamoletäyte:
1/2 tlk (à 300 g) Pirkka guacamoledippiä
1 punainen paprika

Kostutus:
1 1/2 dl vettä
1/2 dl sitruunanmehua

Kuorrutus:
1/2 tlk (à 300 g) Pirkka guacamoledippiä
150 g ranskankermaa

Koristeeksi:
1 keltainen paprika
n. 200 g kirsikkatomaatteja
n. 10 cm pala kurkkua
n. 10 Pirkka kivetöntä mustaa oliivia
1/2 pieni sipuli
persiljaa tai jääsalaattia
Pirkka maissilastuja

1. Ruskista broilerisuikaleetöljyssä. Mausta ne suolalla ja pippurilla. Hienonna suikaleet veitsellä. Sekoita joukkoon salsakastike ja juustodippi.

2. Kuutioi punainen paprika. Leikkaa leipäviipaleista reunat ohuelti pois. Suojaa tarjoiluvati leivinpaperisuikaleilla. Lado vadille 9 leipäviipaletta: 3 rinnakkain ja 3 peräkkäin. Kostuta leivät sitruunavedellä. Levitä päälle puolet broileritäytteestä.

3. Lisää toinen leipäkerros ja kostuta. Levitä päälle guacamoledippiä ja ripottele pinnalle paprikakuutiot. Lisää kolmas leipäkerros. Kostuta ja täytä lopulla broileritäytteellä.

4. Lado vielä neljäs leipäkerros ja kostuta pinta. Suojaa kakku tuorekelmulla ja foliolla. Pane päälle kevyt paino, esimerkiksi leikkuulauta. Nosta kakku kylmään ja anna kostua yön yli.

5. Sekoita guacamoledippi ja ranskankerma. Levitä kuorrutus kakun reunoille ja pinnalle. Koristele pinta kuutioidulla paprikalla, lohkotuilla kirsikkatomaateilla, suikaloidulla kurkulla, oliiveilla, sipulirenkailla ja persiljalla. Poista paperisuikaleet ja koristele reunat maissilastuilla.

11.9.2009

Sushi

Eka kerta itse tehtyä sushia. Ei huono. Ei ollenkaan. Hyvillä ohjeilla ei tosin voi epäonnistuakaan.



Makien täytteenä lohta/tonnikalaa ja avokadoa/kurkkua/puoliksi keitettyä porkkanaa. Nigireissä lohta tai Hannan sopan ohjeella tehtyä tamagoyakia. Ja molemmissa tietysti pieni tujaus wasabia. Nams, kuinka herkullista.

Sushiriisin keitin huuhtelun jälkeen reilussa vedessä. Ensin kuumalla kunnes kiehuu ja sitten vähensin lämpöä ja annoin porista 20minuuttia. Jäähdytin laakeassa astiassa ja sekoitin joukkoon etikan (3 rkl japanilaista riisietikkaa, 4-5 tl sokeria ja 2 tl suolaa).

Makien rullailu ei onnistunut ihan täysin, sillä täytteet jäivät tökerösti reunoille :/ Seuraavalla kerralla taas viisaampi.

Sushit huuhdottiin alas viileähköllä valkkarilla.

Asia on pihvi

Herkullisen piffiaterian saa valmistettua kädenkäänteessä eikä tarvitse edes oikaista juuri ollenkaan. Kyytipojaksi lasi, pari täyteläistä punkkua - avot!

Härkää lisukkeilla



x kpl härän ulkofilettä

Ota pihvit ajoissa huoneenlämpöön. Paista haluttun kypsyysasteeseen kuumalla pannulla kohtalaisessa määrässä voita. Mausta suolalla ja pippurilla. Kääri folioon ja anna vetäytyä 10-15 minuuttia.

Pippurikastike

Nokaretta vaille vajaa Violan mustapekkajuusto
2,5dl ruokakermaa

Laita juusto ja kerma kattilaan. Kiehauttele kunnes juusto on sulanut.

Chililohkoperunat (2-3:lle)



10 perunaa
0,5dl oliiviöljyä
0,5rkl vasikanfondia
1,5tl chilijauhetta
0,5tl aromisuolaa

Pese perunat ja viipaloi lohkoiksi. Sekoita öljy + mausteet perunoiden joukkoon. Paista uunissa 225 asteessa n. 25 minuuttia.

En muista mistä perunoiden alkuperäinen ohje on. Itse laitan mausteita ja varsikin fondia reilusti enemmän, mutta hyvää tulee muutenkin. Tässä on peruna melkeinpä parhaimmillaan.

8.9.2009

Smoky jauhelihakastike

400g naudan paistijauhelihaa
1 sipuli
1 (keltainen) chili
1dl smoky salsaa
2rkl häränlihafondia
250ml kolmen juuston kermaa
Aromisuolaa
Paprikajauhetta
Juustokuminaa
Mustapippuria

Ruskista ensin sipuli, lisää jauheliha ja paista kypsäksi. Lisää chili ja mausteet, sitten salsa ja kerma.

7.9.2009

Konjakki-suklaamousse

1/2 dl konjakkia
4 dl kermaa (Ingman)
1 dl sokeria
200g taloussuklaata

Kaada kattilaan konjakki ja sokeri. Anna seoksen lämmitä niin, että sokeri sulaa. Lisää joukkoon vielä taloussuklaa. Kun suklaa on sulanut, anna seoksen jäähtyä.

Sillä välin vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jäähtynyt suklaa-konjakkiseos kermavaahtoon. Sekoita seos varoen ja kaada mousse laseihin. Laita jääkappiin ja anna moussen jähmettyä. Ohje täältä.

Maailman paras pannupizza

Tämäkin resepti on yllättäen pastanajauhajilta (kiitos vaan kaikista herkullisista resepteistä). Paras pizza epäortodoksine kastikkeineen ikinä! Päälle laitoin tällä kertaa savusalamia, ananasta, artisokkaa ja yhteen kulmaan pilkottuja siitakesieniä. Päälle valkosipuliöljyä ja muutama basilikanlehti kruunaamaan setin. Alkuperäinen ohje täällä.

Pannupizza



3 dl vettä
pussi kuivahiivaa
max 8 dl jauhoja
suolaa, sokeria
pussi tai kaksi pizzajuustoa
täytteitä maun mukaan, esim. salamia, ananasta, parsaa, ...
(oliivi)öljyä

Lämmitä kolme desiä vettä (hieman yli kädenlämpöiseksi) ja sekoita siihen pussillinen kuivahiivaa sekä teelusikallinen sokeria. Sitten lisäillään jauhoja sen verran, että taikina on nostatuksen jälkeen hyvin leivottavissa eli sopivan napakkaa (kahdeksan desiä on maksimi), ja perään heitetään vielä (vajaa) teelusikallinen suolaa. Rasva tulee mukaan kuvioihin vasta siinä vaiheessa, kun taikina kohottamisen jälkeen muovaillaan uunipannun pohjalle: jotta pizzapalat saisi paremmin irti pannusta, pelti kannattaa voidella ensin öljyllä.

Täytteeksi voi luonnollisesti fantasioida mitä tahansa. Kolme täytettä riittää hyvin. Lisäjännitystä makuun saa halutessaan vaikkapa kapriksista tai chilistä. Kiireiselle kokille sopiva (ja erittäin epäortodoksinen) tomaattikastike syntyy tomaattipyreestä, Heinz-ketsupista, Heinzin Mediterranean Olive Saucesta, pizzamausteesta ja pippurista. Juustoksi puolestaan menee hyvin pussillinen Valion Pizzajuusto-raastetta. Juuston määrän voi helposti kaksinkertaistaakin, jos haluaa pizzasta kunnolla mehevää.

Pizzaa paistetaan uunin alatasolla 250 asteessa enintään 12 minuuttia. Vähemmänkin riittää - pääasia, ettei pizza kuivu liikaa ja että pinnalle ripoteltu juusto säilyy venyvänä. Valmiin pizzan päälle voi halutessaan valmistaa murskatusta valkosipulista ja oliiviöljystä samanlaista seosta, jota näkee toisinaan pizzerioissa.

Banoffee

Voih, voiko mikään olla NÄIN hyvää?! Tätä olisi pitänyt kokeillä jo paljon aiemmin, oli ihan mieletöntä! Resepti on Reseptirosvolta. Pohjan kanssa kävi köpelösti, keksipohja ja -reunat pettivät pahemman kerran. Mutta ei se makua haitannut.



Pohja:

300 g suklaa Digestive-keksejä
100 g voita

Täyte:

tölkki (397 g) kondensoitua maitoa
2 banaania
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
kaakaojauhetta

Murustele keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa. Jos käytät irtopohjavuokaa (halkaisija 18 cm), pingota leivinpaperi pohjan päälle. Painele keksi-voiseos vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun valmistat toffeen.

Irrota etiketit tölkistä ja laita se vesikattilaan kiehumaan noin 3 tunniksi. Tänä aikana maito tiivistyy ja muuttuu toffeeksi.

Kolmen tunnin päästä aukaise tölkki varovasti ja levitä toffee keksipohjan päälle. Nosta jääkaappiin tai pakkaseen, jotta toffee jäähtyy. Vaahdota kerma ja mausta se vaniljasokerilla. Pilko yksi banaani toffeen päälle, peitä torttu kermavaahdolla ja pilko toinen banaani vaahdon päälle. Sihtaa lopuksi kaakaojauhetta tortun päälle.

Baileys-juustokakku

Tämän ihanan kakkureseptin olen bongannut pastanjauhajilta. Pariin otteeseen on tullut tehtyä ja aina yhtä makoisaa. Tällä kertaa en itse ehtinyt nappaamaan kuvaa saati kakkua maistamaan, mutta kuulemma oli ollut hyvää. Ohje täältä.

Baileys-juustokakku

Pohja:
50 g voita
10 digestive-keksiä
pari lusikallista sokeria

Sulata voi ja sekoita siihen murskattujen keksien murut sekä sokeri. Painele seos voideltuun irtopohjavuokaan ja asettele vuoka jääkaappiin. (Pohjan voi halutessaan tehdä myös muunlaisista kekseistä taikka sitten vaikka ohuesta kakkupohjasta.)

Ja sitten se ihana täyte:
1 dl baileysia
400 g mascarponea
2 dl kuohukermaa, pehmeäksi vaahdotettuna
160 g tomusokeria
1 vaniljatangon siemenet
3 liivatelehteä

Annoin liivatteiden liota kylmässä vedessä kymmenisen minuuttia, minkä jälkeen liuotin ne kuumaan baileysiin. Sitten hämmensin jäähtyneen liivateliemen muihin aineisiin, minkä jälkeen kumosin baileys-tahnan digestive-pohjan päälle. Hyydytellään jääkaapissa jokunen tunti ja nautitaan.

Sienikammoisen pekoni-sienipasta

Kauniisti sanottuna en niin hirveästi välitä sienistä. Olen yrittänyt tutustua, mutta ei, kemiat ei kohtaa ollenkaan. Koska aina kuitenkin pitää kaikkea kokeilla, tein jokin aika sitten elämäni ensimmäistä kertaa sieniruokaa. Resepti on alkujaan leikattu talteen hesarista, itse tein pieniä muutoksia. Ei tämä nyt niiin pahaa ollut. Sienet maistuivat yllättävän vähän (varsinkin kun jätti sienenpalat törkeästi lautasen reunalle). Kannattaa kokeilla!

Pekoni-sienipasta



1 rasia tuoreita siitakesieniä
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
1 pkt pekonia
2 rkl aurinkokuivattua tomaattia
2 rkl punaista pestoa
Oliiviöljyä
500 g tomaattimurskaa
1 rasia kantarellituorejuustoa
Ripaus mustapippuria
1 ruukku tuoretta basilikaa
Nauhapastaa
Raastettua parmesaania

Huuhdo sienet nopeasti, kuivaa ne hyvin ja leikkaa viipaleiksi. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulit. Leikkaa pekoni ohuiksi suikaleiksi veitsellä tai taloussaksilla. Paloittele aurinkokuivattu tomaatti.

Ruskista pekoni padassa tai paistokasarissa. Lisää sienet ja sipulit ja kuullota ne. Lisää myös tarvittaessa hiukan oliiviöljyä.

Lisää joukkoon tomaattimurska, aurinkokuivatut tomaatit, pesto, mustapippuri sekä tuorejuusto. Keittele miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.

Keitä kastikkeen kypsyessä pasta. Sekoita kastikkeeseen silputtu basilika. Sekoita kastike valutetun pastan joukkoon tai tarjoa erikseen.

31.8.2009

Karviaishillo

Karviaisia olisi vaikka kuinka, mutta mitä ihmettä niistä tekisi? Mielikuvituksen puute sai aikaan vain karviaishillon. Tosi, tosi makeaa, mutta eiköhän tällekin käyttöä löydy. Ohje Kotiliedestä.

Karviaishillo



1,0 kg karviaisia
1/2 dl vettä
1,0 rkl kardemumman siemeniä, kaneli- tai vaniljatanko
500,0 g hillosokeria

1. Huuhdo karviaiset ja poista kannat.
2. Mittaa ainekset kattilaan. Keitä hiljalleen noin 20 minuuttia. Poista mausteet. Anna jäähtyä ja tölkitä.

Kalkkunaa ja nuudeleita wokissa

Olen aikoinaan jostain sanomalehdestä ottanut talteen tämän hyväksi todetun wokkiohjeen. Tällä kertaa 1/3 habanerosta ei riittänyt tuomaan toivottua potkua, mutta maistuvaa oli näinkin.

Kanaa ja nuudeleita wokissa



Reilusti rypsiöljyä
3-5 valkosipulin kynttä (käytin 4)
1 isohko sipuli
1 keltainen paprika
1-2 punaista tuoretta chiliä
300g maustamatonta kalkkunaa suikaleina (käytin marinoituja broiskuja)
Hiukan suolaa
Mustapippuria myllystä
Paprikajauhetta
n. 400g munanuudeleita (Mamaksen kananuudeleita chili yms. mausteineen)
1 purkki kookosmaitoa
1 ruukku tuoretta korianteria tai oreganoa

Ota kalkkunasuikaleet huoneen lämpöön jo reilusti aiemmin. Keitä nuudelit runsaassa vedessä ja kaada kypsänä lävikköön. Pilko valkosipuli pieneksi silpuksi ja leikkaa sipuli renkaiksi. Poista chilistä siemenet ja sisällä oleva valkoinen osa, leikkaa viipaleiksi, samoin paprika.

Kuumenna wokki ja öljy kuumaksi ja lisää siihen sipulit, paprika ja chili. Kuullota niitä minuutin verran ja lisää kalkunasuikaleet. Kypsennä kalkkunaa ja kasviksia koko ajan hämmentäen, etteivät pala. Mausta suolalla, pippurilla ja paprikajauheella.

Kalkkunasuikaleet kypsyy muutamassa minuutissa. Lisää sekaan keitetyt nuudelit ja sekoita hyvin. Lisää kookosmaito ja huuhtaise purkki vedellä. Lisää vesi myös sekaan. Sekoita ja anna koko homman kiehahtaa. Tarjoiluvaiheessa lisää pinnalle runsaasti tuoretta korianteria tai oreganoa.

24.8.2009

Mangochutney-CurryBroileri-PastaSalaatti

Hannan Sopasta löytyi tämä vähän erilainen kanasalaatti. Ja kannatti kyllä kokeilla, oli tosi hyvää. Täytyy ehdottomasti tehdä toistekin. Ohje on täältä. Noudatin ohejetta muuten, mutta käytin vajaan 1dl majoneesia ja loput partaäijää.

Mangochutney-CurryBroileri-PastaSalaatti



300 g broilerin fileetä suikaleina
300 g penne pastaa
2-2,5 dl majoneesia
0,5 dl mango chutneyta (lisää maun mukaan)
½-1 rkl curryjauhetta
50 g manteleita rouhittuna
0,25-0,5 dl kuivattuja karpaloita

Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja freesaa siinä hetki currya. Lisää broilerisuikaleet ja paista kypsäksi. Anna jäähtyä.

Keitä pasta al denteksi ja jäähdytä.

Paahda manteleita kuivalla pannulla kunnes alkavat saada väriä, varo polttamasta. Jäähdytä.

Sekoita majoneesiin mango chutney. Sekoita salaatin ainekset keskenään ja mausta tarpeen mukaan suolalla ja pippurilla.

Kanacurry

Säännöllisin väliajoin tulee hirmuinen intialaisen ruoan kaipuu. Kaikki ne mausteet, tuoksut ja värit... Tällä kertaa testaukseen pääsi kanacurry, jonka ohje löytyi Pastanjauhajilta. Alla oleva ohje on kopioitu täältä.

Kanacurry



4-6 tomaattia
1 keskikokoinen sipuli
4 rkl kasvisöljyä
3 cm:n pätkä inkiväärin juurta
2 valkosipulinkynttä
1-2 mietoa vihreää chiliä (lisäsin lopuksi myös chilikastiketta)
1 tl jauhettua korianteria
1 tl jauhettua juustokuminaa
¼ tl jauhettua kurkumaa
suolaa ja mustapippuria myllystä
1 dl vettä
1 luomukana, luut poistettuna ja sopivasti pilkottuna/viipaloituna (käytin marinoimattomia kanasuikaleita, jotka maustoin mm. juustokuminalla ja soijalla)
2 rkl luonnonjogurttia
1 lime (tai sitruunaa)
pieni puntti tuoretta korianteria
keitettyä riisille (tarjolle)

1. Kalttaa tomaatit leikkaamalla niiden kantaan ristiviillot ja kastamalla ne hetkeksi hyvin kuumaan veteen. Anna tomaattien jäähtyä. Sen jälkeen ne kuoritaan, roiskitaan liiat nesteet & siemenet pois ja pilkotaan tomaattien liha kunnonkokoisiksi kuutioiksi.
2. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulia kasvisöljyssä suuressa padassa tai sopivassa kasarissa miedohkolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. Älä anna ruskistua.
3. Kuori ja hienonna inkivääri ja valkosipuli.
4. Poista chilistä siemenet (itse jätin ne paikoilleen, koska halusin currysta vähän tulisempaa) ja hienonna se. Älä koskettele chilisillä sormilla silmiisi, koska se kirveltää ikävästi.
5. Mittaa mausteet kippoon. Lisää inkivääri, valkosipuli ja chili pannuun, sekoita ja hämmentele jonkin aikaa. Lykkää mausteet perään ja sekoittele taas pari minuuttia. Varo, etteivät mausteet ja muut ainekset pala tai juutu kiinni pannun pohjaan. Lisää suolaa ja jauhettua mustapippuria. (Tässä vaiheessa pannulta tuleva tuoksu on aika vastustamaton.)
6. Kaada pannuun vesi ja tomaatit. Kiehauta, alenna lämpöä ja hauduttele kastiketta 5-10 minuutin ajan.
7. Lisää pilkotut kanat tai broilerit pannuun ja hämmennä ne sekaisin kastikkeeseen. Pane kansi päälle ja kypsentele 30-40 minuuttia silloin tällöin sekoitellen. (Soosi oli alkuvaiheessa aika kuivaa, mutta nesteytyi kyllä kannen alla hetken hauduttuaan. Ilmeisesti tomaatit päästivät nesteitä ulos ja toivat kokonaisuuteen muutenkin sopivan sakeaa currymaista rakennetta.)
8. Sekoita hauduttelun jälkeen kastikkeen joukkoon jogurtti. Maistele lopputulosta ja purista sekaan mehua puolikkaasta limestä. Me lisäsimme tässä vaiheessa mukaan myös suolaa, millä olikin erinomaisen edullinen vaikutus curryn makuun. Säädä siis maut kohdalleen jogurtilla, limen mehulla (tarvittaessa sillä toisellakin puolikkaalla) sekä suolalla.
9. Ripottele curryn päälle hienonnettua korianteria. Tarjoile riisin kanssa.

19.8.2009

Kanahampurilainen

Tämä taisi olla yksi parhaista itse tehdyistä hamppareista, nams! Kuva ei valitettavasti ole ollenkaan edukseen.

Kanahampurilainen
2:lle


2 marinoitua kanapihviä grillattuna (käytin intialaiseen tapaan marinoituja kanoja)
2 sämpylää (6:n viljan)
2 cheddarviipaletta
Tacokastiketta (kermaviili + tacodippi ja tujaus chilikastiketta)
Muutama suolakurkkuviipale
Kesäsipulia renkaina
Pari salaatinlehtä
Ketsuppia, valmista voileipäpikkelisiä

Grillaa kanapihvit ja käytä myös halkaistuja sämpylöitä gillissä, jotta saavat vähän väriä. Lisää cheddarviipaleet sämpylöille grillauksen loppusuoralla. Sitten vaan kokoamaan. Ja reilusti soosseja!

Kinkku-juusto -salaatti



150g kevyitä kinkkusuikaleita
Kourallinen pieniä mozzarellapalloja
Fetaa kuutioituna
Salaattia (jäävuori- ja keräsalaattia)
Paprikaa paahdettuna (1/2 keltainen, 1/2 punainen)
Muutama jalapenotäytteinen oliivi puolitettuina
Kesäsipulia renkaina
Oliiviöljyä, mustapippuria

Paahda paprikat uunin ylätasolla 250 asteessa n. 10 min. Jäähdytä kelmun alla jonkin aikaa ja ota kuoret pois. Suikaloi paprikat. Kokoa salaatti ja pirskota pälle oliiviöljyä ja mausta pippurilla

16.8.2009

Jamien pasta

Jamie Oliverin "Alastoman kokin paluu"-kirjan simppelit pastat ovat ihanan nopeita ja yksinkertaisia. Niitä tulee tehtyä varsinkin silloin, kun miettii erilaisten purkin jämien hyötykäyttöä.

Murskattuja oliiveja, tomaatteja, valkosipulia, oliiviöljyä ja rucolaa pastan kera



Oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 pieni kuivattu chili (käytin chilikastiketta)
3 kourallista kirsikka/luumutomaatteja (poista siemenet ja paloittele malto)
1 reilu kourallinen oliiveja (murskaa oliivit ja poista kivet)
Suolaa ja rouhittua mustapippuria
3 kourallista rucolaa
Spagettia (käytin täytettyjä tortellineja)

Kuumenna pari lorausta oliiviöljyä ja paista valkosipulia ja chiliä 30 sekuntia. Lisää oliivit ja tomaatit. Kääntele ja anna paistua vielä 4-6 minuuttia. Keitä sillä välin pasta suolalla maustetussa vedessä al denteksi. Sekoita kastike ja kumoa valutettu pasta joukkoon. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Lisää lopuksi rucola ja halutessasi valmiin annoksen päälle parmesaania.

Focacciaa ja salaattia

Focaccian reseptin löysin Hellapoliisin sivuilta. Ohje oli ihan hyvä ja ainoana lisäyksenä laitoin taikinaan kuivattua rosmariinia (joka ei kyllä lopputulosessa maistunut, olisi varmaan saaanut laittaa enemmänkin). Salaaattiohjeen bongasin MeNaiset lehdestä. Salaattipinaatin vaihdoin erilaisiin salaatteihin, koska sellaista ei lähikaupasta löytynyt.



Focaccia uunipellillinen

3 dl vettä
1/2 tl suolaa
25 g hiivaa
n. 5 dl vehnäjauhoja

Pinnalle:
10-15 kpl kirsikkatomaatteja tai tomaatteja puolittuina lohkoina
200 g mozzarellapalloja
20 kpl kivettömiä oliiveja

Voiteluun: oliiviöljyä

Pinnalle: ripaus suolaa

Liuota kädenlämpöiseen veteen hiiva. Lisää suola ja öljy, sekä jauhot.
Sekoita taikina tasaiseksi ja taputtele jauhoja apuna käyttäen suoraan leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa puolisen tuntia.

Halkaise kirsikkatomaatit, painele ne kohonneeseen taikinaan mozzarellapallojen ja oliivien kanssa.
Voitele leipä oliiviöljyllä, ripottele pinnalle suolaa.
Paista focacciaa 225 asteisessa uunissa keskitasolla noin 15 minuuttia, kunnes leipä on kauniin vaalean ruskea.
Paloittele ja tarjoa lämpimänä.

Feta-viinirypälesalaatti
1l salaaattia (jäävuorisalaatti, keräsalaatti, rucola)
1 kesäsipuli
400g fetaa palana
muutama kourallinen vihreitä viinirypäleitä

Kastike
3rkl oliiviöljyä
1rkl punaviinietikka
1tl kuivattu oregano
suolaa, rouhittua mustapippuria

Sekoita salaattikastikkeen aineeet. Huuhtele salaatit, viipaloi sipuli ja puolita viinirypäleet. Kokoa salaatti ja laita päälimmäiseksi fetapalat. Ripottele kastike salaattiin.

9.8.2009

Jauheliha-salaattinyytit

Kesän grillausten jälkeen teki mieli jotain kevyempää (kookosmaitohan on tosi kevyttä ;) ja ajattelimme tehdä pitkästä aikaa jauhelihakastiketta, jota syödään salaatinlehdiltä. En ollut aikaisemmin käyttänyt kookosmaitoa jauhelihan kanssa, mutta tämä Köyhien ritareiden ohje sai sitä aikoinaan kokeilemaan. Ja kaksikko sopii kyllä hyvin yhteen. Alkuperäinen ohje täällä.

Jauheliha-keräsalaattinyytit



400g jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2rkl raastettua inkivääriä
n. 2dl kookosmaitoa (kevyt versioitakin löytyy)
1rkl häränlihafondia
1/2rkl chilikastiketta
Aromisuolaa ja mustapippuria maun mukaan
1 keräsalaatti

Ruskista sipulit ja jauheliha. Kun liha on ruskistunut, mausta ja lisää kookosmaito. Hauduta miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. Täytä keräsalaatin lehtiä maustetulla jauhelihalla ja syö käsin.

26.7.2009

Minnan pestopastasalaatti

Ystäväni tarjosi jokunen vuosi sitten tätä salaattia ja ihastuin siihen täysin. Tätä tulee tehtyä säännöllisin väliajoin ja maistuu aina yhtä hyvälle. Suosittelen kokeilemaan!



Keitettyä pastaa
n. 500g kanaa
n. 100g pestoa
1,5dl suolapähkinöitä
Rasiallinen kirsikkatomaatteja puolitettuina

Ruskista kanasuikaleet (itse käytin grillattua broileria) ja keitä pasta (tricolore näyttää kivoimmalta ;). Valmista pesto tai käytä valmista. Sekoita salaatin ainekset ja herkuttele.

25.7.2009

Lomalaisen Kana-Caesar -salaatti

Sain herkutella pitkästä aikaa kana-caesar -salaatilla (kiitos M&S) ja pakkohan sitä oli tehdä myös heti kotonakin. Ihanaa lomalaisen ruokaa kun käyttää valmiita aineksia.



Jäävuorisalaattia (halusin rouskutella)
n. 500g grillattua broileria
Valmista caesar-kastiketta
Parmesaanilastuja
Krutonkeja

Paloittele hiivaleipä kuutioiksi ja ruskista pannulla oliiviöljyn ja yhden valkosipulinkynnen kanssa rapeaksi. Kokoa salaatti ja nauti!