17.4.2013

Tiramisumalja

Ohje Kotiliedeltä. Siinä sanottiinn että tulee 4-6 annosta, mutta kyllä tämä ihan kahteen pekkaan tuhottiin kertalaakista... Hyvää, mutta mascarponevaahto olisi saanut olla vaahtomaisempaa aka paksumpaa.

2 kananmunaa
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
250 g mascarponejuustoa tai vaniljatuorejuustoa
Mausteliemi:
1 dl vahvaa kahvia
2 rkl konjakkia tai mantelilikööriä
Tiramisu-sormikeksejä tai unelmatorttupaloja
pinnalle:
0,5 dl kaakaojauhetta
0,5 dl suklaaraastetta

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja mascarpone-juusto. Sekoita kahvi ja alkoholi. Kasta keksit tai unelmatorttupalat seokseen ja kokoa kahvikupposen kanssa tarjottava jälkiruoka lasiin tai pieneen annosmaljaan, asettele kerroksittain keksipaloja ja lusikoi väliin juustoseosta. Siivilöi pinnalle kaakaojauhetta ja korista annos suklaalastuilla.

Kebab sooseineen

Itse tehtyyn kebabiin tarvitset:

800g jauhelihaa (käytin nauta-sikaa)
n. 2rkl aromisuolaa
n. 1,5rkl mustapippurirouhetta

"Vaivaa" jauhelihaa esimerkiksi sähkövatkaimella rapiat 10 minuuttia, lisää mausteet ja vatkaa vielä vähän. Muotoile taikinasta sopivan kokoinen pötkö ja kiedo tiukasti folioon. Pistele alapuolella reikiä, jotta rasva pääsee valumaan pois (uunipellille, jossa pohjalla vettä). Kypsennä uunissa 100 asteessa 3,5h.

Anna jäähtyä, vaihda folio ja anna levätä yön yli jääkaapissa. Kylmästä lihapötköstä saa helpommin vuoltua esim. juustohöylällä ohuita lastuja.

Lisukkeeksi

1) tomaattikastiketta:

Tölkki paseerattua tomaattia
1rkl tomaattipyrettä
Sopiva määrä chilitahnaa/kastiketta
Mausteeksi suolaa, sokeria, cayennea, musta- ja valkopippuria, valkosipulia.

Kiehuttele näitä 20 minuttia keskilämmöllä.

2) valkosipulijugurttia

Maustamatonta jugurttia (tai kermaviiliä)
3 valkosipulin kynttä puristettuna
Aromisuolaa ja mustapippuria

Sekoita aineet ja anna maustua tovi jääkaapissa. 



14.4.2013

Lohta ja seesam-hunajakastiketta


Ohje Kauhaa ja rakkautta -blogista.

300 g lohifilettä
valkopippuria
suolaa
paistamiseen (seesam)öljyä

kastike salaatille:
3 rkl riisietikkaa (tai valkoviinietikkaa)
2 rkl seesamöljyä tai avokadoöljyä
1 rkl soijakastiketta
2 tl hunajaa
1 rkl seesaminsiemeniä

Leikkaa lohi kahdeksi palaksi. Kuumenna pannulla reilu loraus öljyä ja paista lohet nahkapuoli alaspäin lähes kypsäksi. Käännä varovasti ja paista nopeasti myös pinta. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Valmista salaatinkastike sekoittamalla kaikki ainekset. Jos omistat morttelin, voit kevyesti rouhia seesaminsiemeniä siinä saadaksesi niistä enemmän makua irti.

Pekonimunat

Muffinssivuoka vuorataan pekonilla ja keskelle rikotaan kananmuna. Päälle hiven oreganoa ja yrttisuolaa. Paistetaan 200 asteisessa uunissa n. 20 min.

13.4.2013

Suklaafondant

Tämä oli varsin helppo, nopea ja hyvä. Ohje Valiolta.
















100g voita
1dl sokeria
2 munaa
1 1/2dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1rkl kaakaojauhetta
100g taloussuklaata
1 - 2dl kuohukermaa vaahdotettuna

Vatkaa huoneenlämpöinen, pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa munat joukkoon yksitellen. Lisää kuivat aineet seoksena. Sulata paloiteltu suklaa mikrossa keskiteholla välillä sekoittaen. Lisää suklaasula taikinaan. Leikkaa leivinpaperista leveähköt suikaleet ja aseta ristiin teflon-muffinivuoan voideltuihin syvennyksiin. Jaa taikina syvennyksiin. Voit käyttää myös pieniä paperisia, voideltuja amerikanmuffinivuokia.

Paista 200 asteessa n. 9 min. Fondant saa jäädä keskeltä pehmeän suklaiseksi. Anna jäähtyä hetki. Siirrä leivokset varoen leivinpaperisuikaleista nostamalla annoslautasille. Tarjoa lämpiminä / haaleina  kermavaahdon sekä marjojen kanssa.








Chorizo Risotto

 Ohje täältä.

2 rkl korkealaatuista oliiviöljyä
½ sipuli
1 valkosipulin kynsi
½ rawit - chili (käytin pari kuivattua huhmaroituna)
100 g chorizo - makkaraa
sahramia (jätin pois)
3 dl risottoriisiä
kanalientä (taisi mennä 5-6dl)
makeaa paprikajauhetta (pimiento dulce)
1,5 rkl voita
raastettua pecorino - juustoa

Laita kanaliemi kuumenemaan, koska liemen tulisi risottoon lisätessä olla kuumaa. Kuori sipuli ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Kuori valkosipuli ja hienonna pieneksi. Leikaa chili mahdollisimman ohuiksi renkaiksi. Leikkaa makkarat pituussuunnassa halki sekä vielä kerran halki ja lopuksi kuutioiksi.

Ota paksupohjainen kattila ja lisää oliiviöljy kuumenemaan. Lisää sipuli, valkosipuli ja chili ja kuulota hetki. Sitten makkara. Kuulota vielä hetki  ja lisää riisi. Kääntele hyvin sekaisin ja lisää sahrami sekä kanalientä, että saadaan keittäminen alkuun.

Lisää nestettä seuraavilla kerroilla vasta sitten, kun olet sekoittanut riisin hyvin. Varo ettei riisi tartu pohjaan, koska neste pidetään aika niukkana eli vain sen verran, kuin riisi tarvitsee kypsyäkseen.

Kun riisi on sitten napakan kypsää ja hiukan löysähköä, ota pois levyltä. Lisää nopeasti voi ja juusto hyvin sekoittaen. Tarjoile välittömästi.

Chorizo-vodkapasta

Ohje täältä.

2 rkl oliiviöljyä
2 tl valkosipulia
¾ dl vodkaa
2 rkl tomaattipyrettä
3½ dl kermaa
250 g keitettyä pastaa
70 g chorizoa suikaleina (laitoin 100g)
1 rkl kapriksia
3 rkl oliiveja
1 rasia kirskikkatomaatteja
suolaa
pippuria
sokeria
2 rkl basilikasilppua
parmesaania

Lämmitä öljy pannulla ja lisää valkosipuli. Tämän jälkeen lisätään vodka, tomaattipyree ja kerma ja keitetään kunnes alkoholi haihtuu - n. 10 minuuttia.Lisää makkarat, kaprikset, oliivit ja pippuri. Sekoittele ja lisää pasta, kirsikkatomaatit ja basilika. Ruoka on valmis, kun tomaatit pehmenevät hieman parin minuutin aikana.

Tarjoile parmesaanin kanssa.

1.4.2013

Mustapapu-pekoni-chorizopata

Alkuperäinen ohje täällä. Itse suunnilleen puolitin tuon alkuperäisen ohjeen (paitsi chorizon osalta) ja käytin lihaliemikuution lihafondin sijasta.

200g mustapapuja valmiina tölkistä
1 paketti pekonia
3 kynttä valkosipulia
1 keltasipuli
Noin 100g chorizoa
1 tuore punainen chili
1 tölkki tomaattimurskaa
0,5 tomaattimurskatölkillistä vettä
1 lihaliemikuutio
Mustapippuria, paprikajauhetta, suolaa
Öljyä

Kypsät pavut huuhdellaan. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet.  Saksi tai silppua chili. Pilko pekoni ja chorizo suupaloiksi.

Paista pekonit pannulla kypsiksi, siirrä lautaselle odottamaan. Ota iso kattila, lorauta pohjalle öljyä. Kuullota valkosipulia ja sipulia öljyssä, kunnes hieman pehmenevät. Lisää joukkoon chili. Lisää sipuleiden ja chilin joukkoon pekonit ja chorizot. Pyörittele hetki.

Lisää joukkoon mustapavut, tomaattimurska, vesi ja lihaliemikuutio. Sekoita. Mausta keitos mustapippurilla ja paprikajauheella, tarkista suola. Anna pulputella miedolla lämmöllä noin tunnin verran.

Tarjoa vaikka riisin kanssa.

Banaaniletut

Uusi viikonlopun aamiaissuosikki - banaaniletut. Ei muuta kuin kaksi kanamunaa ja yksi banaani blenderissä tai vastaavassa sekaisin ja sitten paisto öljytyllä pannulla. Toimii ainakin mustikoiden kanssa.

Edit. Ripaus kanelia "taikinaan" tekee näistä vieläkin parempia.