31.10.2013

Mie Goreng eli paistettu nuudeli

Ohje täältä.

200 g munanuudelia
2 rkl öljyä
300 g katkarapuja
pätkä purjoa pilkottuna
1 porkkana suikaloituna
1 ps (50 g) Mie Goreng tahnaa
2 rkl Ketjap Manista eli makeaa soijakastiketta

Lisäksi
Sambal Oelek chilitahnaa
paahdettua sipulia

Laita nuudelikerät kulhoon ja kaada niiden päälle kiehuvaa vettä, niin että nuudelit peittyvät.

Kuumenna öljy wokissa ja kypsennä siinä lihasuikaleet. Lisää pannuun kasvikset, kypsennä sekoitellen vielä muutaman minuutin ajan. Sekoita joukkoon Mie Goreng tahna. Lisää valutetut ja huuhdellut nuudelit. Mausta makealla soijakastikkeella, sekoita ja tarjoa heti. Tarjoa ruoan kanssa sambal oelekia ja paahdettua sipulia.

Tomaatti-linssikeitto

Ohje Ruokalasta.

2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl tomaattipyreetä
12 dl kasvislientä
4 dl tomaattimurskaa
1 dl punaisia linssejä
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
2 dl kermaa
2 rkl sitruunamehua
mustapippurirouhetta

Kuori ja paloittele sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita öljyssä muutama minuutti.

Lisää tomaattipyree, kasvisliemi, tomaattimurska ja linssit. Valuta aurinkokuivatut tomaatit öljystä ja lisää joukkoon. Keitä noin 15 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä. Soseuta keitto. Lisää kerma ja sitruunamehu. Mausta mustapippurilla.

22.10.2013

Tulinen tuorejuusto-soija-makaronipata


Ohje täältä.

Ainekset:
-n. 2½ dl (tummaa) soijarouhetta
-n. 5-6 dl (tummia) koukkumakaroneja tai muuta pastaa neljälle - käytin chilitomaattipastaa
-1 l vettä
-rypsiöljyä
-2 prk chili-tomaattimurskaa (itse käytän Pirkan 380 g chili-tomaattimurskapurkkeja)
-1 paprika
-1 sipuli
-1 prk (200 g) mustapippurituorejuustoa
-rouhittua mustapippuria
(-suolaa)

Soijarouheen keittämiseen:
-5 dl vettä
-1 kasvisliemikuutio
-soijakastiketta
-mausteita (itse käytin chili-, paprika- ja mustapippurijauheita)

Keitä kattilassa 5 dl vettä. Kun vesi kiehuu, heitä sekaan liemikuutio, soijakastiketta sen verran, että keitinvesi muuttuu tummanruskeaksi, sekä mausteita. Suosittelen arkisempia mausteita, liian eksoottiset mausteet eivät sovi hyvin tämän ruoan kanssa. Sekoita liemi ja kaada sekaan soijarouhe. Keitä puolella lämmöllä 10-15 minuuttia.

Veden kiehuessa ja soijarouheiden turvotessa kuutioi paprika ja silppua sipuli valmiiksi. Kun kasvikset ovat palasina, ota toinen kattila, ja pistä sinne litra vettä kiehumaan.

Kaada soijarouhe siivilään ja puristele siitä lastalla ylimääräinen vesi pois (jotkut suosivat soijarouheen keittämistä vähemmässä vedessä, ettei siitä tarvitsisi puristella keitinvesiä pois, mutta itse puristelen aina soijarouheen kuivemmaksi ettei se palaisi niin helposti paistinpannuun kiinni). Pistä tässä välissä öljyä kuumenemaan paistinpannulle.

Tiskaa kasari / kattila, jossa soijarouhe oli paisumassa; sitä tarvitaan kohta muuhun. Kaada pasta veteen, kun se kiehuu.

Kun öljy on kuumentunut paistinpannulla, paista siinä soijarouhe ja sipulisilppu. Mausta mustapippurirouheella, suolaakin voi käyttää jos maku sitä kaipaa. Hetken kun rouhe-sipuliseos on paistunut, pistä liesi pienemmälle (ykköselle tai kakkoselle) ja kaada paprikakuutiot sekaan.

Pistä tiskattu kasari liedelle, ja kuumenna tomaattimurska siinä. Kun tomaattimurska rupeaa olemaan tarpeeksi kuumaa, kaada sekaan tuorejuusto. Sekoita, kunnes tuorejuusto on sulanut kokonaan tomaattimurskan sekaan. (Jos liesitasolla tila ei riitä ja paistinpannu on tarpeeksi iso, voi tomaattimurskan ja tuorejuuston kuumentaa soijarouhesipulipaprikan seassa paistinpannussa.)

Sekoita tomaattijuustokastike soijarouhesipulipaprikan kanssa pastakastikkeeksi tai sekoita vielä koukkumakaronit kaikkien edellisten kanssa mukavan yksinkertaiseksi makaronipadaksi.

16.10.2013

Fenkolirisotto

Ohje Valiolta. Sen mukaan riittää kahdeksalle, mutta kolmelle kuulostaa järkevämmältä. Hyvää, vaikkakin olisi ehkä kylkeen kaivannut jotain "savuista". Kalaa tai vaikka kunnolla kärtsättyä pekonia...

500g salaattifenkolia
2  kpl (salotti)sipulia
3 rkl Valio voi normaalisuolainen
2 dl risottoriisiä
1 kpl kasvisliemikuutio
7 dl vettä (tai 4 dl vettä + 3 dl valkoviiniä)
suolaa
jauhettua mustapippuria
100g Valio Mustapekka® valkosipuli leikattava tuorejuusto

Leikkaa huuhdellut fenkolit neljään osaan, hienonna vihreät osat ja jätä ne odottamaan risoton viimeistelyä ja viipaloi loput lohkoista. Kuori ja silppua sipulit. Sulata voi laakeassa kasarissa, lisää fenkoliviipaleet ja sipulisilppu. Kuullota kasvispaloja miedolla lämmöllä, koko ajan sekoitellen 5–10 minuuttia, mutta älä ruskista. Sekoita kylmällä vedellä huuhdottu risottoriisi joukkoon.

Kuumenna valitsemasi neste ja liemikuutio kiehuvaksi. Lisää neste kahdessa kolmessa erässä kasariin kasvisten ja riisien päälle, lisää nestettä vasta kun edellinen erä on kokonaan imeytynyt riisiin. Risotto porisee miedolla lämmöllä, hiljaa kuplien kypsäksi 15–20 minuutissa. Tarkista riisin kypsyys maistamalla, riisissä saa olla pieni purtavuus. Mausta suolalla sekä karkeaksi rouhitulla mustapippurilla ja murenna Mustapekka® valkosipuli tuorejuusto risoton päälle. Peitä kasari kannella ja anna muhia vielä 5 minuuttia ennen syöntiä
Sekoita risotto huolettomasti juuri ennen tarjoilua, lisää tarvittaessa tilkka kiehuvaa nestettä jos risotto tuntuu liian sakealta. Ripottele vihreä fenkolisilppu päälle. Tarjoa sellaisenaan salaatin kanssa tai ruokien lisukkeena.

11.10.2013

Seesamkuorrutettua kuhaa

Ohje kirjasta "Nuotallinen kalaherkkuja"

4 kuhafileetä (á 200g)
2 limettiä
1 mieto chili
2 rkl soijakastiketta
suolaa, mustapippuria myllystä
1 dl vaaleita seesaminsiemeniä
1 ruukku tuoretta korianteria
voita, rypsiöljyä

Sekoita kulhossa raastettu limen kuori, limetin mehu, soija ja pienekis hienonnettu chili. Lisää kalafileet ja anna maustua noin 10 minuuttia.

Kääntele kuhafileet seesaminsiemenissä. Nosta kalapalat kuumennetulle paistinpannulle, jossa on voita ja rypsiöljyä. Paista kalaa 2-3 minuuttia kummaltakin puolelta. Varo, etteivät seesaminsiemenet pääse palamaan paistettaessa. Mausta kypsät kalapalat mustapippurilla ja suolalla, mutta muista, että marinadinkin soija on suolaista.

Hienonna pinnalle korianteria ja tarjoa välittömästi.

Soijasuikaleet pinaatti-fetakastikkeessa

Ohje täältä.

125 g Soyappétit Soijapaloja tai -suikaleita
6 dl vettä
kasvisliemikuutio
250 g hienonnettua pinaattia
1 sipuli
öljyä
valkopippuria
75 g fetajuustoa
2 dl soijakermaa tai creme fraichea (lisäsin tähän vielä 2dl ruokakermaa)
suolaa
1 rkl kurkumaa
ripaus cayennepippuria

Keitä Soyappétit Soijapaloja tai –suikaleita noin 10 min. kasvisliemessä. Sulata pakastepinaatti tai kiehauta ja silppua tuore pinaatti. Hienonna sipuli. Paista keitettyjä soijapaloja tai -suikaleita pannulla pienessä
määrässä öljyä, kunnes ne ovat kevyesti ruskistuneet, mausta valkopippurilla. Kuullota sipuli ja pinaatti pannulla. Lisää kuutioitu fetajuusto ja soijakerma tai creme fraiche. Kiehauta muutama minuutti, mausta suolalla, valkopippurilla, kurkumalla ja cayennepippurilla. Lisää soijat ja anna hautua kymmenisen
minuuttia. Tarkista suola. Tarjoa keitetyn riisin kera.

9.10.2013

Chilin, valkosipulin ja persiljanmakuinen spaghetti

Ohje täältä.

500 g spaghettia
3 valkosipulinkynttä
1 punainen chili
1 nippu lehtipersiljaa
1 dl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
(heitin pannulle myös muutaman puolitetun kirsikkatomaatin)

Keitä pasta runsaassa suolatussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada vesi pois.
Viipaloi valkosipulinkynnet ja chili ohuelti. Kuumenna paistinpannussa puolet oliiviöljystä ja kuullota valkosipuli- ja chilisilppu siinä. Kaada spaghettin joukkoon. Sekoita hyvin ja kääntele mukaan hienonnettu persilja ja suola. Tiputtele päälle oliiviöljyä ja kieräytä muutama kierros mustapippuria myllystä. Tarjoile heti.

7.10.2013

Kurpitsapasta

Ohje täältä. Tämä ei ollut ollenkaan hassumpaa. Heitin sekaan myös kourallisen hienonnettua persiljaa, pannulla paahdettuja myskikurpitsansiemeniä ja pari kuivattua chiliä hienonnettuna.

1 sipuli
voita ja oliiviöljyä
300 g kurpitsaa (käytin myskikurpitsaa)
ripaus muskottipähkinää
sopiva annos  pastaa
½ dl kermaa
n. ½ dl parmesanjuustoa
suolaa ja pippuria
muutama lehti tuoretta meiramia

Silppua sipuli. Kuumenna voin ja oliiviöljyn seos kattilan pohjalla, ja paista sipulia siinä miedolla lämmöllä. Sekoittele silloin tällöin. Leikkaa kurpitsa sillä aikaa pieniksi kuutioiksi. Lisää kurpitsa sipulin joukkoon, ja mausta muskottipähkinällä. Laita kansi päälle ja hauduta kurpitsa hiljalleen kypsäksi. Nestettä ei lisätä, koska sitä irtoaa kurpitsasta itsestään riittävästi. Sekoita välillä. Keitä pasta runsaassa suolatussa vedessä. Hieman ennen pastan kypsymistä lisää kastikkeeseen kerma ja parmesanjuusto ja mausta suolalla ja pippurilla. Suolaa saa olla aika reilusti, sillä kurpitsa tekee kastikkeesta muuten liian makeaa. Lisää tuore yrtti kastikkeeseen aivan lopuksi, jotta se pysyy tuoreen näköisenä. Valuta pasta, sekoita kastike siihen, ja syö heti.

Thaimaalainen vihreä tofu-curry

Ohje täältä.

vihreää curry-tahnaa
purkki kookosmaitoa
pala munakoisoa
pari thaimaalaista munakoisoa (jätin pois)
pienehkö sipuli
n. 200g kaalia
n. 200g kiinteää tofua
kalakastiketta
thai-basilikaa (tai tavallista basilikaa)
riisiä tai nuudeleita

Pilko tofu noin parin sentin kuutioiksi. Tofun pitäisi olla kiinteää lajia, ei siis aivan pehmeää silken-tofua. Paista kuutioita pannulla runsaassa öljyssä. Tarkoitus on saada tofu-kuutioihin väriä ja hieman kiinteämpi pinta. Kun tofu on mukavasti paistunut, siirrä ne odottelemaan.

Kaada pannulle kookosmaito ja sekoita siihen curry-tahnaa maun mukaan (tai pakkauksen annosteluohjeen perusteella). Lisää mukaan myös pilkotut kaalit, sipulit ja munakoisot. Thai-munakoiso on vaaleanvihreä, pieni ja pyöreä. Sitä ei tarvitse kuoria ja sen voi pilkkoa vaikkapa neljään lohkoon. Jos näitä ei löydy, niin tavallista munakoisoa voi laittaa enemmän.

Anna curryn kypsyä hiljalleen kannen alla ja lisää tofut. Lopuksi vähän ennen tarjoilua lisää basilikan lehdet. Curry on nopeasti valmis, sillä kaalin ja munakoisojen kypsyminen ei kauaa kestä. Sillä välin voi keittää riisiä tai nuudeleita.

6.10.2013

Falafelpyörykät ja salaatti myskikurpitsasta

Ohje täältä.

2 rkl rypsiöljyä
1 1/2 dl sipulia (silputtuna)
3 1/2 dl kikherneitä (liotettuna ja keitettynä)
3/4 dl grahamjauhoja
2 kpl valkosipulinkynttä
1 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
1/4 tl cayennenpippuria
1/4 tl mustapippuria
1 dl tuoretta korianteria (silputtuna)
1 rkl seesamitahnaa eli tahinia (jätin pois)
1 rkl sitruunamehua
Lisäksi
1/2 dl grahamjauhoja
1/2 dl rypsiöljyä

Kuumenna pannulla öljy ja kuullota siinä sipulisilppu. Mittaa kikherneet, grahamjauhot, kuoritut valkosipulinkynnet ja kuivamausteet monitoimikoneen kulhoon. Jauha seos tasaiseksi. Kaada seos kulhoon ja lisää siihen sipulisilppu, yrttisilppu, tahini tai maapähkinävoi sekä sitruunamehu. Puristele seos tasaiseksi massaksi. Pyörittele massasta jauhotetuin käsin pyöryköitä ja kierittele pallot vielä grahamjauhoissa. Kuumenna pannulla öljy ja nosta falafelpyörykät pannuun. Paista falafelit kauttaaltaan kauniin ruskeiksi.


Myskikurpitsa-fetasalaatti


Myskikurpitsaa kuutioituna
Fetaa
Salaattia
Suippopaprikaa viipaloituna
Kesäkurpitsaa viipaloituna
Hampunsiemeniä

Levitä kurpitsakuutioiden päälle öljyä ja kuivattua chiliä hienonnettuna. Paahda uunissa 200 asteessa puolisen tuntia. Kokoa salaatti.

4.10.2013

Soijasuikale-salaattiwrapit

Ohje täältä.

soijasuikaleet:
2 reilua kourallista soijasuikaleita
kasvisliemikuutio + vettä
1 rkl tomaattipyrettä
1 rkl chipotle-chilikastiketta
1 rkl sitruunamehua
2 rkl öljyä
ripaus sokeria
1-2 rkl curry/thai/chilimausteseosta

Lisäksi:
2 tortillalättyä
porkkanaraastetta
sinimailasen ituja
maustamatonta soijajogurttia tai vegaanista majoneesia (käytin tavallista majoneesia)

Keitä soijasuikaleet pehmeiksi kasvisliemessä ja sekoita sillä välin marinadin aineet yhteen. Purista suikaleista ylimääräinen neste pois esim. puulastan ja siivilän avulla. Pyöräytä suikaleet marinadissa. Halutessasi voit marinoida suikaleita vaikka yön yli, mutta ne ovat kyllä käytettävissä jo saman tien. Paista soijasuikaleet rapeiksi paistinpannulla. Kokoa wrapit.

Puolukkapiirakka

Ohje Valiolta.

75g Valio voita
1/2dl sokeria
1 muna
1 1/2dl vehnäjauhoja
1/2dl perunajauhoja
1tl kardemummaa
1tl leivinjauhetta

200g  (4dl) puolukoita (2tl perunajauhoja, jos käytät pakastepuolukoita)
3 munaa
1 prk (200g) Valio kermaviiliä
1 1/4 dl sokeria
1  tl vaniljasokeria

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita nopeasti taikina tasaiseksi. Levitä taikina halkaisijaltaan noin 27 cm:n piiraspohjalle. Levitä puolukat pohjalle (sekoita perunajauhot pakastettujen marjojen joukkoon). Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa ja sekoita joukkoon kermaviili sekä sokerit. Kaada seos vuokaan. Kypsennä 200 asteessa noin 40 min. uunin alaosassa. Tarjoa vaniljakastikkeen kanssa.

2.10.2013

Fetakasvispiirakka

Idea piirakkaan täältä.



 valmis ruispiirakkapohja
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 keltainen paprika
4 kpl pakastepinaattikuutiota
1/2 kesäkurpitsa
muutama kirsikkatomaatti
pieni paketillinen fetakuutioita (chilimarinoitu)
muutama kalamataoliivi puolitettuna

1/2 pkt kermaviiliä (seassa valmista dippijauhetta)
3/4 dl kermaa (pippurimaustettu)
2 kananmunaa
mausteita


Pilko kasvikset ja kuullota pannulla, pakastepinaatti mukaanlukien. Mausta yrttisuolalla ja mustapippurilla. Sekoita kermaviili, kerma ja munat keskenään.

Levitä taikina piirakkavuoalle, lisää kasvikset, feta ja oliivit. Kaada kermaseos päälle. Ripottelin päälle vielä mustapippuria ja oreganoa. Paista uunissa 200 asteessa n. 35 minuuttia.