12.12.2017

Aasialainen tofukeitto

Ohje täältä.

1 pkt Jalotofu Marinoitu tai Kylmäsavu
1-1,5 l vettä
1 rkl misotahnaa
2 rkl soijakastiketta
1 rkl raastettua inkivääriä
1 rkl raastettua valkosipulia
2-3 rkl seesamiöljyä
1 tl sokeria
100 g siitakesieniä tai ruskeita herkkusieniä
2 kevätsipulin vartta
1 punainen chili
1 dl ituja
1 dl edamame papuja
1 kpl keltainen paprika

Tarjoiluun:
2-3 kpl retiisejä
1 dl tuoretta korianteria
1 lime

Ohje:
Mittaa isoon kattilaan vesi, pavut, idut, miso- ja soijakastike sekä sokeri. Kiehauta ja anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla noin 10 minuuttia. Kuori ja raasta valkosipuli sekä inkivääri.

Pilko sienet, kevätsipuli, chili ja paprika – poista chilistä ensin siemenet, jos et halua keitosta liian tulista. Kuutioi tofu. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota kevyesti tofuja. Lisää pilkotut ja raastetut kasvikset ja paista muutama minuutti. Lisää paistetut kasvikset keiton sekaan ja hauduta vielä noin 10 minuuttia. Kun keitto on valmis, paloittele tuoretta retiisiä ja korianteria sen päälle. Tarjoile limelohkon kera.

10.12.2017

Limepossetit

Ohje täältä.

2 dl kuohukermaa
3/4 dl sokeria
2 limen mehu (reilu 1/2 dl)

1.  Sekoita sokeri kerman joukkoon kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kiehahtamisen jälkeen reilu viisi minuuttia.

2. Purista sillä aikaa limen mehu ja sekoita sen keittämisen jälkeen kerma-sokeriseokseen. Maista, lisää tarvittaessa limeä tai sokeria makusi mukaan.

3. Kaada tarjoiluastioihin, peitä kelmulla ja nosta hyytymään jääkaappiin. Vähintään kolmeksi tunniksi.

Marinoitu mango

reilu 1/4 tuoretta mangoa
1/4 dl limemehua (noin 1/2 limeä)
1 tl ruokosokeria
pari oksaa minttua

1. Sekoita sokeri limemehun joukkoon.

2. Kaada seos paloitellun mangon päälle.

3. Sekoita joukkoon silputtu minttu. Anna maustua noin tunti.

20.11.2017

Paahdettu persimonpuuro

Ai että oli hyvää. Ja arkiaamuun nopeaa kun paahdoin ja soseutin persimonit edellisenä iltana. Ohje Kokit ja Potit -blogista.


400–500 g kypsiä persimoneja (3–4 kpl)
2 dl isoja kaurahiutaleita
1/2 dl mantelijauhetta (voi jättää pois)
4–5 dl manteli-, soija tai kauramaitoa
ripaus suolaa
(paahdettuja) mantelilastuja


Kuumenna uuni 200 asteeseen. Lohko persimonit. Poista kannat. Paahda persimonlohkoja noin 15 minuuttia eli kunnes ne ovat saaneet hieman väriä ja ovat selvästi pehmeitä. Voit jättää yhden persimonin halutessasi kypsentämättä ja käyttää sen koristeena. Soseuta persimonit sauvasekoittimella. Voit paahtaa hedelmät edellisenä päivänä.

Mittaa kattilaan kasvimaito, kaurahiutaleet ja mantelijauhe. Keitä matalalla lämmöllä hauduttaen paketin ohjeen mukaan noin 15–20 minuuttia. Lisää tarvittaessa välillä maitoa. Mausta suolalla.

Lisää puuroon persimonpyre. Sekoita ja kuumenna. Annostele puuro lautasille, koristele kuivalla pannulla paahdetuilla mantelilastuilla ja halutessasi persimonlohkoilla.

12.11.2017

Ruusukaali-pekonipasta

Nam! Ohje täältä.

350 g spagettia
600 g tai 2 rasiaa ruusukaalia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 paketti (170 g) pekonia
1/2 sitruunan mehu
1/4 tl chililastuja tai 1 kokonainen kuivattu chili murennettuna
1/2 tl sormisuolaa
1/2 mustapippuria myllystä
2-4 rkl oliiviöljyä

Päälle
raastettua parmesaania

Laita pastavesi kiehumaan. Huuhtele ruusukaalit, poista huonot lehdet, leikkaa kannat pois ja irrota lehdet. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Viipaloi pekoni.

Keitä pasta ohjeen mukaan ja pastan kypsyessä valmista ruusukaali-pekoniseos. Paista pekoneita ja sipuleita isossa pannussa muutama minuutti keskilämmöllä. Lisää ruusukaalinlehdet ja paista vielä noin 5 minuuttia. Mausta sitruunan mehulla, chililastuilla, suolalla ja pippurilla.

Valuta pasta. Yhdistä pasta ja ruusukaaliseos. Valuta joukkoon öljyä, että pasta tuntuu mehevältä. Raasta annoksen päälle vielä parmesaania.

Pizzapohja

Tämä kaulimaton, takuuhelppo pizzapohja oli juuri niin helppo kuin sanottiin. Ohje täältä.

2 dl vettä
1/2 pakettia hiivaa tai pussillinen kuivahiivaa
1/2 tl suolaa
50 g (eli vajaa desi) rypsiöljyä
4 dl (ainakin, tai kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista) vehnäjauhoja tai hiivaleipäjauhoja

Murustele ja sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita perässä muut aineet. Anna taikinan nousta noin 30 minuuttia lämpimässä paikassa. Taputtele käsin voidellulle leivinpaperille. Paista täytteineen 225 asteessa, noin 20 minuuttia.

Rapeat sämpylät

Näihin tulee himo! Ohje K-Ruoka.

16 kpl

6dl vettä
1/2pkt (à 50 g) hiivaa
1dl Pirkka ruisjauhoja
1dl Pirkka kaurahiutaleita
2tl suolaa
n. 8dl Pirkka vehnäjauhoja

Liuota hiiva viileään veteen. Sekoita joukkoon ruisjauhot, kaurahiutaleet ja suola. Lisää vehnäjauhot vähän kerrallaan taikinan joukkoon. Sekoita varovasti, älä vaivaa taikinaa. Taikina saa jäädä löysäksi. Peitä kulho ja nosta se jääkaappiin yön yli. Kuumenna aamulla uuni 225-asteiseksi. Nosta taikinaa kauhalla pellille leivinpaperin päälle. Paista sämpylöitä 30-35 minuuttia hieman alatasoa ylempänä. Älä peitä sämpylöitä paistamisen jälkeen, jotta kuori pysyy rapeana.

Pasta Mifunello

Nämä Mifu-suikaleet on kyllä yllättävän hyviä! Pastan ohje Valio.

200g spagettia
1 sitruuna
1 dl (20 kpl) vihreitä oliiveja
1 rkl Valio Oivariini® juoksevaa
1 pkt (250 g) Valio MiFU® suikaleita Original (käytin chilimarinoitua)
2 dl Valio ruokakermaa
1/2-1 dl pastan keitinvettä
1 dl (50 g) Valio Mustaleima™ raastetta raastettuna (käytin parmesaania)
1 tl sokeria
½ tl suolaa
mustapippuria myllystä
1-2 dl tuoretta basilikaa tai lehtipersiljaa hienonnettuna

TARJOILUUN
Valio Mustaleima™ raastetta (tai parmesaania)

Laita spagetti kypsymään suolalla maustettuun kiehuvaan veteen. Tarkista keittoaika pakkauksesta.
Pese sitruuna huolellisesti kuumalla vedellä. Raasta kuori ja purista mehu. Viipaloi oliivit. Kuumenna Oivariini rasva isolla paistinpannulla. Lisää Mifu ja ruskista kevyesti. Lisää oliivit ja sitruunan kuoriraaste. Paista vielä hetki. Lisää ruokakerma, pastan keitinvesi, juustoraaste, ½ dl sitruunamehua, sokeri, suola ja mustapippuri. Viimeistele yrtillä. Kuumenna. Yhdistä kastike ja valutettu kypsä spagetti. Tarjoa heti juustoraasteen kanssa.

Eeva Kolun kauravohvelit

n. 6–8kpl. Ohje täältä. Ihanan nopeaa nälkäiseen aamuun. Hyviä ja rapeita tuli!

3,5 dl kaurajauhoja (helppo tehdä itse, ohje alla)
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2,5–3 dl maitoa tai esim. mantelimaitoa
2 munaa
1 tl vaniljauutetta
2 rkl vaahterasiirappia tai juoksevaa hunajaa
2 rkl öljyä tai voisulaa

Käytä kaupan valmiita kaurajauhoja tai tee kaurajauho itse jauhamalla kaurahiutaleet tehosekoittimessa jauhoksi. 3,5 dl kaurajauhoa vaati n. 4 dl kaurahiutaleita. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja paista vohveliraudalla. Taikina turpoaa vohvelien paistumista odotellessa, joten voit hieman ohentaa sitä maidolla sitä mukaa, kun tarve vaatii.

Kala-äyriäiscurry

Ohje Viini-lehdestä.

1rkl öljyä
1tl juustokuminansiemeniä (jätin pois kun ei kaapissa niitä ollutkaan)
2 valkosipulinkynttä
2rkl hienonnettua inkivääriä
1 rkl currya
1tl kurkumaa
1 soul
1/2 punainen chili
4 tomaattia
4 dl kookosmaitoa
3-4 curryn lehtiä (käytin kaffirlimen lehtiä)
suolaa, pippuria
200g valkoista kalaa (käytin ahventa)
200g katkarapuja
limen mehu
sokeria

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja leikkaa inkivääri pieniksi paloiksi. Viipaloi chili ja kuutio tomaatit. Paista juustokuminan siemenet öljyssä paistinpannussa.  Lisää hienonnettu valkosipuli ja inkivääri, curryjauhe ja kurkuma ja paista hetki. Lisää hienonnettu sipuli, chili ja tomaatit ja paista noin 5 minuuttia. Kaada kookosmaito joukkoon ja lisää curryn lehdet, anna hautua hetki ja mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla. Laita kalat ja katkaravut joukkoon ja lämmitä pari minuuttia. Purista puolikkaan limen mehu päälle.

Tarjoa keitetyn riisin kanssa.

5.11.2017

Aura-lakritsi alkupalat

Homejuustosta pitämätönkin tykkäsi näistä! Ohje Beach House Kitchen.

Aura Gold sinihomejuustoa
lakritsia esim. lakritsi- tai turkinpippurirakeita
hedelmälohkoja esim. sharonhedelmää tai päärynöitä

4.11.2017

Karpalo-kinuskimurukakku

Ohje Valiolta.

TAIKINA
2 munaa
1 ½ dl sokeria
¾ dl Valio Eila® voita
2 dl Valio Eila® piimää
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa

MURUSEOS
75  g Valio Eila® voita
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
¾  dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria

TÄYTTEET
200 g pakastekarpaloita
1 rasia (200 g) Valio Viola® kinuski tuorejuustoa

Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri. Lisää joukkoon kevyesti nostellen sulatettu voi, piimä ja keskenään yhdistetyt kuivat aineet. Vältä turhaa sekoittamista. Kaada taikina leivinpaperilla pohjustettuun Ø 23 cm:n irtopohjavuokaan. Esipaista pohjaa 175 asteessa 20 min.

Kakun esipaistuessa valmista muruseos. Mittaa ainekset kulhoon ja nypi tasaiseksi muruksi.
Lisää jäiset karpalot kakkutaikinan pinnalle. Lusikoi tuorejuustoa teelusikalla karpaloiden päälle ulkoreunoilta alkaen. Jätä keskusta ilman tuorejuustoa, jotta kakku kohoaa tasaisesti.
Ripottele lopuksi pinnalle tasaisesti muruseos. Paista vielä 25 - 30 min, kunnes kakku on kypsä.
Tarjoa hieman tai täysin jäähtyneenä.

Graavilohta lusikassa

Ohje Jotain maukasta -blogista.

graavia lohta
punaista omenaa
tilliä
kapriksia (käytin pihlajanmarjakapriksia)
sitruunanmehua
pippuria

Sekoita aineksista raikas, kirpsakka seos ja laita tarjolle alkupalalusikkaan.

Vihreä kuula-joulutortut

Tulipahan kokeiltua. Idea Soppa365.

1 pkt torttutaikinaa
1 pkt vihreitä kuulia
kananmuna voiteluun

Ota torttulevyt sulamaan hetki ennen leipomista ja lämmitä uuni 225 asteeseen. Taittele tortut haluamallasi tyylillä. Paina keskelle kunnon kolo vihreää kuulaa varten. Voitele tortut kananmunalla.
Puolita vihreät kuulat ja aseta torttujen keskelle kupera puoli alaspäin ja sileä puoli ylöspäin. Paista n. 12 minuuttia. Vahdi, että kuulat eivät luiskahda pois torttujen päältä.

23.10.2017

Ahvenkeitto

Piiiiitkästä aikaa kalakeittoa, nam! Ohje Anna.fi

8  keskikoista ahvenfileetä
8 dl kalalientä
12  pientä varhaisperunaa (käytin puolet perunaa ja puolet bataattia)
1  sipuli
8  varhaisporkkanaa
½  purjoa ja fenkolia
1  laakerinlehti
10  kokonaista maustepippuria

Hienonna sipuli. Pilko muut kasvikset. Kuumenna liemi, lisää perunat, porkkanat, purjo ja fenkoli luetellussa järjestyksessä parin minuutin välein. Lisää sipuli, laakerinlehti ja pippurit. Mausta suolalla. Paista ahvenfileet voissa pannulla.

Jaa keittoliemi lautasille, lisää ahvenfileet ja koristele tillillä. (itse heitin affenet suoraan keiton sekaan)

Samettinen punajuurisosekeitto

Ohje Maku.fi

1000 g punajuurta (lohkottuna)
1 1/2 dl sipulia (hienonnettuna)
1 kpl omenaa (kuutioituna)
1 kpl valkosipulinkynttä
1 kpl kasvisliemikuutiota
10 dl vettä
125 g sulatejuustoa
1 tl timjamia
1/4 tl mustapippuria

Kumoa kuoritut ja paloitellut punajuuret, sipulit, omenat ja valkosipulinkynsi sekä kasvisliemikuutio kattilaan. Mittaa joukkoon vesi. Keitä kannen alla, kunnes punajuuret ovat pehmeitä eli reilu puoli tuntia.

Soseuta pehmenneet kasvikset sauvasekoittimella ja lisää joukkoon sulatejuusto (esim. sinihomejuustonmakuinen). Mausta keitto timjamilla ja rouhitulla mustapippurilla. Anna keiton hautua kannen alla vielä 5 minuuttia. Tarkista maku.

Porkkanapekoni

Aijai kun oli herkullinen lisä aamupalaan! Ohje Hannan Soppa.

3 isoa porkkanaa
½ dl mietoa oliiviöljyä
1 ½ tl sipulijauhetta
1 ½ tl savupaprikajauhetta
1 ½ tl suolaa

Pese porkkanat huolellisesti ja siivuta ne ohuiksi viipaleiksi esim. mandoliinin tai kuorimaveitsen avulla. Sekoita oliiviöljy, sipulijauhe, savupaprikajauhe ja suola keskenään. Laita porkkanaviipaleet kulhoon ja kaada mausteseos perään. Sekoittele huolellisesti käsin, jotta maustetta on joka puolella porkkanasiivuja. Levitä maustetut porkkanaviipaleet leivinpaperien päälle uunipelleille. Paista 175 asteessa (tai 160 kiertoilmassa) noin 15-20 minuuttia. Tarjoile lämpiminä.

16.10.2017

Omenapiirakka kermaviilitäytteellä

Ohje Myllyn Paras.

1 pkt Myllyn Paras Pyöreä Kauramurotaikinaa (380 g)

Täyte:
n.½ l omenalohkoja
1 tlk kermaviiliä (200 g)
1 muna
½-1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Ota taikina sulamaan n. ½ tuntia ennen käyttöä tai sulata hetki varovasti mikroaaltouunissa. Levitä kauramurotaikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Levitä päälle ohuet omenalohkot ja sekoita muut täytteen aineet keskenään ja kaada piirakalle.

Paista 200-asteisen uunin keskitasolla n. 30 min, kunnes piirakka saa kauniin värin. Tarjoile vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. Kokeile myös marjoilla, esim. mustikoilla tai puolukoilla.

Mifu-pastavuoka

Ensimmäinen Mifutestaus. Makoisaa oli tämä Valion ohje.

500 g pennepastaa
1 iso sipuli
3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 rkl Valio Oivariini® juoksevaa
1 punainen paprika
2 tlk (à 400 g) yrttimaustettua tomaattimurskaa
ripaus sokeria
2 rasiaa (à 250 g) Valio MiFU® suikaleita Paprika-chili
2 prk (à 2,5 dl) Valio ruokakermaa Kolme juustoa
1 pussi (150 g) Valio Koskenlaskija® Pizza mozzarella raastetta

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan lähes kypsäksi. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuutioi paprika. Kuullota Oivariini rasvassa korkeareunaisessa paistinpannussa tai kasarissa. Lisää tomaattimurska ja sokeri. Anna kiehua hiljalleen muutama min. Lisää Mifu ja ruokakerma. Sekoita ja kuumenna kiehuvaksi. Kaada valutettu pasta ja Mifukastike voideltuun uunivuokaan (n. 20 x 30 cm). Sekoita kevyesti. Ripottele päälle juustoraaste. Paista pastavuokaa uunin keskiosassa 225 asteessa n. 20 min, kunnes kauniin ruskea.

Pizzapohja + tomaattikastike

Ohje https://www.anninuunissa.fi/kotona-tehty-taydellinen-pizza/täältä.

Pohja: (1 pizzapohja/pellillinen)

2 dl vettä
11 g (1 pussi) kuivahiivaa
1 tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä
5 dl luomu vehnäjauhoja

Sekoita kuivahiiva osaan jauhoista. Mittaa noin 42 asteinen vesi kulhoon. Sekoita jauhohiivaseos veteen. Lisää myös suola ja öljy. Lisää jauhoja taikinaan pikkuhiljaa sekoittaen. Vaivaa lopuksi taikina kädellä. Lisää hieman öljyä taikinan pinnalle ja anna kohota liinan alla vähintään puolituntia.

Tomaattikastike:

1 purkki tomaattimurskaa
1 sipuli
7 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä
1 tl sokeria
(tilkka punaviiniä)
suolaa
mustapippuria
yrttejä esim. oregano ja basilika

Kuullota valkosipulia ja sipulia öljyssä (5 rkl) kasarin pohjalla noin 10 minuuttia. Lisää puolet tomaattimurskasta ja sokeri. Hauduta 10 minuuttia. Lisää loput tomaattimurskasta, punaviini ja yrtit. Hauduta toiset 10 minuuttia. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla oman makusi mukaan. Ota kattila liedeltä ja lisää 2 rkl oliiviöljyä. Anna vetäytyä.

8.10.2017

Kurpitsa-omenakeitto

Keitto oli aika perus, mutta tuo jugurttiomenaraaste oli superhyvää! Eikä edes kaivannut lisämakeutusta. Ohje Valiolta.

1 kg (n. 650 g hedelmälihaa) myskikurpitsaa tai muuta kurpitsaa
5 dl vettä
1 luomukasvisliemikuutio
2 (200 g) sipulia
1 pkt (à 285) kypsiä, valkoisia papuja , esim gogreen luomupavut
2 dl Valio Luomu™ ruokakermaa
1 ½ dl Valio Hedelmätarha® luomuomenatäysmehua
¼ tl jauhettua valkopippuria
½ tl suolaa
(Ripaus mustapippuria)

JOGURTTI-OMENARAASTE
2 dl Valio turkkilaista luomujogurttia
300 g kotimaisia omenoita
(1 tl sokeria tai hunajaa )


Halkaise kurpitsa. Koverra pois siemenet ja pehmeä rihmasto. Poista kuori. Paloittele hedelmäliha kuutioiksi. Kiehauta vesi ja liemikuutio kattilassa. Lisää joukkoon kurpitsapalat ja lohkotut sipulit. Keitä kannen alla 10 - 15 min tai kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Lisää joukkoon huuhdotut pavut. Soseuta sauvasekoittimella.

Lisää ruokakerma, mehu ja mausteet. Kuumenna keitto kiehuvaksi. Mittaa jogurtti kulhoon. Raasta omenat karkealla raastinterällä, lisää joukkoon. Mausta seos tarvittaessa sokerilla tai hunajalla.
Lisää keittoannoksiin jogurtti-omenaraastetta. Tarjoa pääruokana tai alkuruokakeittona (6:lle).

3.10.2017

Kesäkurpitsalasagne

Ohje täältä.

1 keskikokoinen kesäkurpitsa
1 sipuli
3 kynttä valkosipulia
300 - 400 g hyvää jauhelihaa
1 pallo mozzarellaa
pari kourallista juustoraastetta
n. 200 g tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia (käytin 1 paketin chilitomaattimurskaa)
ripaus sokeria
suolaa
mustapippuria
chilijauhetta
punaviiniä tai balsamicoa
oliiviöljyä
ruukku tuoretta basilikaa

Valele uunivuoka oliiviöljyllä. Leikkaa kesäkurpitsa pyöreiksi ohuehkoiksi viipaleiksi. Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuumenna pannussa öljyä, lisää sipulit, kuullota hetki, lisää valkosipulit ja jauheliha. Ruskista. Lisää sekaan tomaattimurska ja sen päälle sokeri, anna muhia. Lisää balsamico tai viini ja mausta suolalla ja pippurilla. Maistele.

Lado uunivuokaan alimmaksi kesäkurpitsaviipaleita, sitten jauhelihakastike, sitten mozzarellapallosta puolet viipaleina ja vähän juustoraastetta. Ripota päälle tuoretta basilikaa. Tee sama uusiksi. Päällimmäisen kerroksen huipulle rojauta aimo annos juustoraastetta. Paista uunissa 200 asteessa n. 30 minuuttia. Tarkista, ettei pinta ota liiaksi väriä, voit peittää vuoan loppuajaksi foliolla. Nauti vihersalaatin kera.

Myskikurpitsa-linssikeitto

Hyvää oli suola+mustapippuri lisäyksellä. Ohje Yhteishyvä.

0,5 myskikurpitsaa
1 prk (290 g) kypsiä punaisia linssejä
2 rkl öljyä
2 rkl inkivääritahnaa
1 tl kurkumaa
5 dl kasvislientä (gluteenitonta)
1 prk (500 ml) kookosmaitoa
1 ruukku korianteria
 (+ suolaa ja mustapippuria)

Halkaise kurpitsa ja poista siemenet. Kuori ja kuutioi kurpitsa. Valuta linssit.

Kuumenna öljy kattilassa. Paista kurpitsakuutioita 2–3 minuuttia. Lisää inkivääri ja kurkuma. Paista minuutti. Sekoita linssit, liemi ja kookos joukkoon. Jos haluat, säästä 4 rkl kookosmaitoa keittoannosten koristeeksi. Keitä 10 minuuttia.

Soseuta ja kiehauta. Viimeistele keitto hienonnetulla korianterilla ja kookosmaitokiehkuralla.

Vältä hävikki Koverra kurpitsasta siemenet ja irrota rihmat. Huuhtele siemenet siivilässä ja kuivaa pyyhkeellä. Lisää tilkka öljyä ja ripaus chiliä, paprikaa tai currya. Paahda 180-asteissa uunissa noin 15 minuuttia.

Täydellinen omenapiirakka

Tätä on tullut tehtyä jo pari kertaa ja kyllä maistuu! Ohje täältä.

Pohja:

4 kananmunaa
3dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
150g sulaa voita
2dl maitoa
3tl leivinjauhetta

Päälle:

100g sulaa voita
3dl kaurahiutaleita
1,5dl sokeria
vaniljasokeria
kanelia

+ noin 4 isoa omenaa lohkoina

Vaahdota sokeri ja kananmunat. Lisää taikinaan sula voi, maito ja jauhot, sekoittele tasaiseksi ja kaada pellille leivinpaperin päälle. Asettele omenalohkot piirakan päälle ja ripottele reilusti kanelia. Sekoita kipossa kaikki päälle tulevan kauramurun aineet, ja ripottele se tasaisesti omenalohkojen päälle. Paista uunissa 200 asteessa, n. 25-35min.

Tämä piirakka vaan paranee seuraavaan päivään, joten sen voi tehdä jo edellisenä päivänä.

17.9.2017

Pihlajanmarja-omenahillo

Ohje täältä.

5 dl pihlajanmarjoja
5 dl omenanlohkoja
3 dl vettä

Poista marjoista kannat, huuhtele ne hyvin ja mittaa marjat ja omenanlohkot kattilaan veden kanssa. Anna potpotella noin puolen tunnin ajan, kunnes omenat ja marjat ovat pehmeitä. Paseeraa marjat ja omenat siivilän läpi kulhoon. Huuhtaise kattila ja laita sose kattilaan, lisää sokeri ja anna kiehua hiljakseen vielä vartti. Purkita steriloituihin purkkeihin.

Pihlajanmarjakaprikset

Ohje täältä.

 5 dl perattuja pihlajanmarjoja

Suolaliemi
 2 rkl merisuolaa
 3 dl vettä

Etikkaliemi
 2 dl väkiviinaetikkaa
 4 dl vettä
 2 rkl sokeria
 2 laakerinlehteä

Kuumenna noin puolen litran vetoista, puhdasta lasipurkkia 100-asteisessa uunissa noin 10 minuutin ajan. Perkaa ja huuhtele pihlajanmarjat huolella. Ryöppää marjoja puhtaassa vedessä pari minuuttia kattilassa. Siivilöi ja lusikoi marjat lasipurkkiin. Lisää vesi ja suola kattilaan. Keitä kunnes merisuola on kokonaan liuennut veteen. Kaada suolaliemi purkkiin marjojen päälle, sulje kannella ja anna seistä huoneenlämmössä 3 päivää.

Kaada suolaliemi pois pihlajanmarjapurkista. Keitä etikkaliemi ja kaada se kuumana lasitölkkiin. Sulje kannella ja jäähdytä huoneenlämmössä.

Karviaispiirakka

Ohje täältä.

Muruseos:

150 g margariinia
1 dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl kardemummaa
1 kananmuna
1 dl piimää

Päälle:

3-4 dl karviaisia
1-2 rkl hyytelösokeria
muruseosta

Voitele piirakkavuoka ( n. 24 cm) Sulata margariini. Yhdistä kuivat aineet kulhossa keskenään ja lisää joukkoon sulatettu vähän jäähtynyt margariini. Sekoita ainekset murumaiseksi seokseksi. Ota muruseoksesta 1 1/2 dl erilleen. Yhdistä piimä ja muna keskenään ja lisää seos taikinaan. Kaada piirakkavuokaan. Ripottele karviaiset, hyytelösokeri ja erilleen otetu muruseos taikinan päälle.

Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.

Dulche de leche – Karviaispiirakka

Ohje täältä.

Pohja:

3 dl jauhoja
100 g voita
1 keltuainen
2 rkl sokeria
1-2 rkl vettä

Nypi kylmä voi jauhojen sekaan murumaiseksi seokseksi. Lisää keltuainen, sokeri ja vesi ja painele tasaiseksi vaivaamatta liikaa. Lisää vettä hiukan jos taikina jää liian murumaiseksi. Kääri taikinapallo kelmuun ja laita jääkaappiin noin 20 minuutiksi.

Ota taikina jääkaapista ja kauli silikonisella alustalla leivinpaperin päällä pyöreäksi. Nosta taikina voideltuun piirakkavuokaan (24cm) ja painele se vuokaan. Kaulitse päältä niin että ylimääräiset reunat tippuvat ja laita ne sivuun. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

Täyte:

1 purkki karamellisoitua kondensoitua maitoa
5 dl karviaisia

Levitä valmiiksi karamellisoitu kondensoitu maito piirakkapohjan päälle. Ripottele karamellin päälle peratut karviaiset. Kauli loppu taikina levyksi silikonisella alustalla. Painele  taikinasta hortensia muotilla pieniä kukkia. Nosta kukat yksitellen piirakan päälle pientä palettiveistä apuna käyttäen.
Voitele kukat kevyesti kananmunalla. Paista piirakkaa uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ja tarjoile hiukan lämpimänä.

16.9.2017

Porkkana-karviaishillo

Ohje täältä.

500 g porkkanaa
10 dl karviaisia
1/2 dl vettä
600 g hillosokeria

Kuori ja raasta porkkanat. Poista kannat karviaisista. Mittaa porkkanaraaste, karviaiset ja vesi kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä kunnes seos on kunnolla soseutunut. Lisää hillosokeri ja keitä noin 10 minuuttia. Kuori pinnalle muodostunut vaahto pois ja kaada porkkana-karviaishillo puhtaisiin tölkkeihin. Sulje tiiviisti.

Jäähdytä lakattoman lakkahillo nopeasti ja vie kylmiöön, jääkaappiin tai kellariin.

27.8.2017

Mustikkapiirakka Omar-kuorrutteella

Makeaa, mutta hyvää. Ohje täältä.

100 g sulaa voita
1 dl sokeria
1,5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sekoita pohjan ainekset tasaiseksi massaksi ja levitä massa voideltuun vuokaan tasaisesti ohueksi kerrokseksi ja nostele reunoilta korkeammalle. Kippaa päälle mustikoita niin että ne peittävät koko pohjan. Sitten uuniin, paistoaika n. 20 - 25 minuuttia 200 asteessa, uunista riippuen.

Sillä välin kun piirakka on uunissa, valmista kinuski.

1 dl kuohukermaa
1 pss Omar-karamelleja

Keitä miedolla lämmöllä seosta kattilassa niin, että Omarit sulavat. Keitä ainakin 20 minuuttia, että kinuski tekeytyy ja sekoittele ahkerasti. Anna seoksen jäähtyä hieman ennen kuin kaadat sen valmiin mustikkapiirakan päälle, mutta ei liikaa, ettei se ala jähmettyä niin ettei enää levity nätisti. Eli kuorrute kaadetaan tasaisesti mustikkapiirakan päälle. Sitten koko hoito jäähtymään.

Possunjauhelihaa ja nuudeleita

Ohje Hella & Houlutus.

n. 200 g riisivermiselli-nuudeleita
3 rkl seesamiöljyä

5 valkosipulinkynttä
pala inkivääriä
1/2 dl rypsiöljyä
400 g sika- tai sika-nautajauhelihaa
1-2 rkl chilikastiketta (voimakkuudesta riippuen)
3 rkl soijaa
3 kevätsipulia
1/2 chili

Valmista riisivermiselli pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita kypsien ja valutettujen nuudelien joukkoon seesamiöljy. Kuori valkosipulit ja inkiväärin pala. Kuumenna pannulla rypsiöljy ja murskaa joukkoon valkosipulit sekä raasta inkivääri. Kuullota hetki. Lisää jauheliha ja paista kypsäksi. Mausta chilillä ja soijalla. Yhdistä nuudelit ja jauheliha. Viimeistele hienonnetulla kevätsipulilla sekä chiliviipaleilla.

Amerikkalaiset mustikka-pannukaktu

Vaihtelua aamupalaan. Ohje täältä.

 1 kpl kananmuna
 2,5 dl vehnäjauhoja
 2,5 dl maitoa
 1 rkl sokeria
 2 rkl ruokaöljyä
 3 tl leivinjauhetta
 0,5 tl suolaa

Paistamiseen
voita tai öljyä
mustikoita

Sekoita kulhossa ensin kuivat aineet keskenään. Mittaa joukkoon maito ja öljy. Riko sekaan kananmuna ja vatkaa taikina nopeasti tasaiseksi.Paista pannukakut voidellulla tai öljytyllä paistinpannulla molemmin puolin. Ripottele paistovaiheessa ennen pannukakun kääntämistä (jäisiä tai sulatettuja) mustikoita noin vajaan ruokalusikallisen verran pannukakkua kohden. Tarjoa esim. kreikkalaisen jogurtin ja hunajan kanssa.

Mustikka-sitruunamelissapiirakka

Ohje täältä.

POHJA:
Myllyn Paras Pyöreä Kauramurotaikina 380 g

TÄYTE:
3dl mustikoita
½ - 1 ruukullista tuoretta sitruunamelissaa
2dl sokeria
2-3 dl kermaviiliä
2 kananmunaa
puolikkaan sitruunan puristettu mehu
ripaus kardemummaa


Ota Myllyn Paras Pyöreä Kauramurotaikina sulamaan noin 40 minuuttia ennen varsinaista leipomista. Valmista ensin sitruunamelissasokeri yhdistämällä sokeri ja sitruunamelissan lehdet kulhoon. Jauha ainekset tasaiseksi vihreäksi sokeriksi sauvasekoittimella. Valmista kermaviilitäyte sekoittamalla munat, puristettu sitruunamehu ja kardemumma kermaviiliin. Yhdistä lopuksi sitruunamelissasokeri tähän seokseen.

Taputtele sulanut kauramurotaikina pyöreälle uunivuoalle. Pistele pohjaan muutama reikä haarukalla. Paista pohjaa yksikseen 175-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Ripottele mustikat vähän paistuneen piirakkapohjan päälle. Kaada päälle kermaviiliseos. Paista piirasta vielä uunin keskitasossa noin 30 minuuttia tai niin kauan, että se on kypsä. Nauti sellaisenaan tai vaikkapa vaniljakastikkeen kanssa.

6.7.2017

Kinuskikääretorttu vaniljakermahunnulla

Olipas helppo, nopea ja varsin makea kääräri. Ohje täältä.

3 munaa
1 dl sokeria
1 1/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rasia Viola kinuskituorejuustoa
1 rasia Valio vaniljarahkaa
2 dl tomusokeria
1 tlk Flora Vanilla vaahtoutuva
koristeluun ranskanpastilleja / tuoreita vadelmia / mitä mieli tekee

Vatkaa munat ja sokeri pysyväksi vaahdoksi. Yhdistä jauhot ja lisää ne taikinaan varovasti sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperin päälle (ei ihan reunoille asti) ja paista 225 asteessa n. 6 - 8 minuuttia. Kumoa torttupohja leivinpaperin päälle kun se on hieman jäähtynyt ja irroita varovasti päälle jäänyt leivinpaperi.

Sekoita 1 rasia Viola kinuskituorejuustoa, 1 prk Valio vaniljarahkaa ja 2 dl tomusokeria massaksi. Levitä tasaisesti kääretorttupohjan päälle. Kääri torttu rullalle ja leikkaa päistä reunapalat pois. Koristele vispatulla Flora Vanilla -vaahdolla ja ripottele päälle ranskanpastilleja.

26.6.2017

Raparperi-Omarpiirakka

Alkuperäinen ohje "Raparperi-kinuskiruudut" Maku.fi:stä, mutta koska fudgepaljoja ei löytynyt, korvasin ne Omareilla. Hyvin toimi ja tästä tuli törkeän hyvää!

200 g raparperia
1 rkl fariinisokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja (2 + 1/2 dl)
1/2 tl leivinjauhetta
115 g voita
2 1/2 dl tomusokeria
2 kpl munaa
100 g fudgepaloja (käytin Omar-karkkeja)

LISÄKSI
1 dl kinuskikastiketta

Ota voi ajoissa huoneenlämpöön. Laita uuni lämpenemään 175 asteeeen. Valmistele 20x20-senttinen vuoka. Leikkaa pohjalle leivinpaperi, joka menee reunojen yli. Voitele ja jauhota pohja ja reunat.

Pilko raparperi n. puolentoista sentin paksuisiksi paloiksi. Sekoita joukkoon fariinisokeri ja 1/2 dl vehnäjauhoja. Yhdistä toisessa kulhossa loput vehnäjauhoista ja leivinjauhe. Vaahdota huoneenlämpöinen voi tomusokerin kanssa kuohkeaksi, lisää munat yksi kerrallaan.

Sekoita vaahtoon jauhot ja sekoituksen loppuvaiheilla melkein kaikki raparpereista ja fudgepaloista (säästä osa pinnalle). Levitä taikina tasaisesti vuokaan, ripottele loput raparperit ja fudgepalat pinnalle. Paista uunin keskitasolla n. 45 minuuttia tai kunnes keskelle työnnettyyn puutikkuun ei tartu taikinaa. Valuta pinnalle kinuskikastiketta, leikkaa 12 palaan. Säilytä jääkaapissa.

Raparperimuffinssit

Vein työkavereille, taisi olla hyviä koska kaikki meni sen siliän tien. Ohje maku.fi

150 g raparperia (noin 2 vartta)
1 rkl hunajaa

MURUSEOS
1 dl vehnäjauhoja
40 g voita
2 rkl sokeria

TAIKINA
5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
150 g voita
2 kpl kananmunaa
200 g kermaviiliä

Leikkaa raparperi pieniksi kuutioiksi. Kaada päälle hunajaa ja anna marinoitua taikinan teon ajan.
Valmista muruseos sekoittamalla vehnäjauhot, sokeri ja huoneenlämpöinen voi murumaiseksi seokseksi. Valmista taikina sekoittamalla keskenään vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, sooda ja suola.

Sulata voi. Riko kananmunien rakenne kulhossa. Lisää joukkoon kermaviili ja sulatettu voi. Yhdistä seos kuiviin aineksiin ja sekoita tasaiseksi. Täytä vuoat taikinalla puolilleen. Lisää raparperikuutiot. Laita loput taikinasta päälle ja ripottele lopuksi muruseosta. Paista 200 asteessa noin 17-20 minuuttia.

Raparpericurd

Aijai, curdit on ihania! Ohje täältä.

400 g kuorittua ja pilkottua raparperia
tilkka vettä
3 keltuaista
100 g voita
1dl sokeria

Laita raparperit ja pieni tilkka vettä kattilaan, ja keitä niin kauan kunnes raparperit ovat pehmenneet. Soseuta raparperit esimerkiksi sauvasekoittimella, ja nosta kattila takaisin liedelle. Lisää sokeri ja keltuaiset kattilaan, ja kiehauta muutaman minuutin ajan kunnes seos paksuuntuu. Nosta seos liedeltä ja lisää joukkoon kuutioitu voi. Sekoita kunnes voi on sulanut tahnaan, ja kaada kannelliseen lasipurkkiin. Säilytä kylmässä.

Raparperi-omenahillo

Ohje täältä.

0.5 l raparpereja
0.5 l omenaa
0.5 dl vettä
1 dl hillosokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 tl kanelia

Kuori ja pilko raparperit ja omenat. Laita hautumaa kypsiksi veden kanssa kattilaan. Kun ovat pehmeitä lisää hillosokeri ja hauduta vielä 10 min. Lisää mausteet ja painele halutessasi survimella hieman tasaisemmaksi. Jäähdytä ja kaada puhtaaseen purkkiin ja säilytä viileässä.

Raparperi-mascarponepiirakka

Meni kyllä raparperipiirakoiden TOP 3:seen. Pari kertaa tehty ja kaikki on mennyt hetkessä. Ohje täältä.

Piirakkapohja:
150 g voita
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmuna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää parissa erässä taikinaan. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
1,5 dl maitoa
0,5 dl vaniljakreemijauhetta
250 g mascarponea
1 kananmuna
n. 300 g raparperia
n. 1 rkl ruokokidesokeria (tavallinenkin sokeri käy)

Sekoita maito ja vaniljakreemijauhe. Kun seos on hieman turvonnut, vatkaa joukkoon mascarponejuusto ja kananmuna. Levitä täyte piirakkapohjan päälle. Kuori ja pilko raparperit ja lisää ne piirakan pinnalle. Ripottele vielä hieman sokeria päälle.

Paista piirakkaa 200 asteessa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pohja on kypsä.

Nigellan couscous-halloumisalaatti

Ohje Soppa365.

 2 dl couscousia
 1-2 tl savupaprikaa (valitse tulisuusaste sietokyvyn mukaan)
 2 dl kasvislientä
 1 pkt halloumia
 15 kirsikkatomaattia
 1 pieni sipuli
 persiljaa
 oliiviöljyä
 limen mehua

Mittaa cousous kulhoon. Sekoita kuiviin ryyneihin savupaprikajauhe. (Ja ripaus suolaa, jos turvotat ryynit kasvisliemen sijaan vedessä.). Kuumenna kasvisliemi (tai vastaava vesimäärä vedenkeittimessä). Kaada couscousin sekaan, sekoita ja peitä kelmulla. Anna turvota 10-15 minuuttia. Kuutioi tai viipaloi halloumi. Paista juusto ruskeaksi oliiviöljyssä. Kuutioi sipuli, puolita kirsikkatomaatit ja silppua persilja. Pöyhi kypsä couscous haarukalla irtonaiseksi. Lisää ruskistetut halloumikuutiot, sipulit, tomaatit ja persilja. Valuta päälle oliiviöljyä ja limen mehua.

Gubbröra

Ohje K-Ruoka.

3 kananmunaa
3 keitettyä perunaa
1 punasipuli
1prk (à 125 g) anjovista
1prk (à 150 g) ranskankermaa
1dl hienonnettua tilliä
1dl ruohosipulia silputtuna
musta- tai valkopippuria

Tarjoiluun:
16 viipaletta tummaa leipää (tai valmiita saaristolaisnappeja)
1/2dl oliiviöljyä
25g voita
kirsikkatomaatteja
ruohosipulia
musta- tai valkopippuria myllystä

Keitä 7 minuutin munat, jäähdytä, kuori ja silppua. Kuori ja kuutioi perunat, silppua kuorittu punasipuli ja anjovisfileet ja laita ainekset ja yrttisilput kulhoon. Valuta anjovisliemi ainesten päälle, lisää ranskankerma ja rouhittu musta- tai valkopippuri ja sekoita. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia tai seuraavaan päivään.

Leikkaa leipäviipaleet haluamaasi muotoon ja paista ne öljyn ja voin seoksessa. Siirrä paistetut leipäviipaleet tarjoiluvadeille ja annostele peruna-anjovismössö päälle. Koristele kirsikkatomaateilla, ruhosipulilla ja pippurirouheella.

Pimientos de Padrón

Ohje Hannan Sopalta. Hyviä!

200 g Padrón grillipaprikoita
3 rkl oliiviöljyä
suolaa

Huuhtele paprikat ja kuivaa ne hyvin. Kuumenna öljy pannulla ja paista paprikoita kuumalla pannulla, kunnes ne ovat kauttaaltaan hieman mustuneita ja ryppyisiä. Ripsauta päälle reilusti (sormi)suolaa ja tarjoile espanjalaisen oluen tai cavan kera.

Hirvenlihapullat omenalla ja pekonilla

Hyviä kuulemma olivat. Ohje täältä.

1 dl korppujauhoja
1,5 dl maitoa
1 pieni sipuli
1 pienehkö omena
170 g paketillinen pekonia
500 g hirven jauhelihaa
muutama rouhaisu mustapippuria
muutama hyppysellinen suolaa
1 tl kuivattua rosmariinia
1/2 tl katajanmarjaa rouhittuna
1 muna
voita ja/tai öljyä paistamiseen

kastike:

3 rkl konjakkia
2 dl lihalientä
2,5 dl kermaa
1 tl kokonaisia viherpippureita
(hieman suolaa, jos lihaliemi on kovin mietoa)

Sekoita kulhossa maito ja korppujauhot. Jätä turpoamaan ja kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli sekä kuori ja raasta omena. Silppua pekoni. Lisää omena, sipuli, valkosipuli, pekoni, jauheliha ja mausteet kulhoon korppujauhoseoksen kanssa ja vaivaa taikinaksi. Lisää vielä muna ja jatka vaivaamista. Anna valmiin taikinan levätä jääkaapissa puolisen tuntia. Pyörittele taikina pulliksi ja ruskista voi-öljyseoksessa erissä paistinpannulla. Ota syrjään odottamaan.

Valmista kastike: Kun lihapullat on ruskistettu, lorauta konjakki samaan, edelleen kuumaan pannuun ja anna kiehahtaa. Lisää lihaliemi, kiehauta vielä ja lisää sitten kuohukerma ja pippurit. Kiehauta, tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Pienennä sitten lämpöä ja nosta lihapullat takaisin pannuun. Anna hautua miedolla lämmöllä noin kymmenen minuuttia.

Raparperimehu

Ohje täältä.

n. 2 litraa raparperipaloja (pese varret, ei kuorita)
n. 2 litraa vettä päälle (niin että ei ole pohjaan kiehumisen vaaraa)
1-2 dl sokeria
1 kukkupää teelusikallinen vaniljasokeria

Laita raparperit ja vesi kattilaan, anna kiehua noin vartin verran. Ei tarvitse sekoitella, annetaan vaan kiehua. Sitten siivilää käyttäen raparperit ja neste erilleen. Sen jälkeen neste takaisin kattilaan ja perään noin 1-2 dl sokeria (maistamalla tietää oikean makeuden, makuasia) ja reilu teelusikallinen vaniljasokeria. Kiehauta vielä pikaisesti sokerien kera, jonka jälkeen kattila kylmään viilenemään. Kun keitos on kylmää, kaada mehu kannuun ja laita tarjolle.

22.6.2017

Pekoniin käärityt raparperit

Ohje täältä.

raparperia
sokeria
pekonia

1. Kuori raparperit ja leikkaa pitkittäin etusormen paksuisiksi pätkiksi ja noin kymmenen sentin mittaisiksi paloiksi.

2. Sokeroi raparperit kevyesti ja kääri pekoniin

3. Aloita paistaminen miedolla lämmöllä, jotta pekonin rasvat lähtevät liikkeelle. Nosta lämpöä, jotta saat kunnon paistopinnan. Raparperi saa jäädä sisältä hieman kovaksi, jotta hapot säilyvät. (Voit myös kokeilla raparperin paistamista pehmeäksi asti.)

4. Voit valmistaa raparpekonin joko grillissä tai paistinpannulla.

10.6.2017

Tomaatti-Halloumiwrapit

Ohje täältä.

4 kpl
350 g Pirkka Makea grillitomaatti
1 punasipuli
25 g Pirkka Parhaat halloumijuusto
65 g Pirkka Luomu babypinaatti
4 pehmeää täysjyvävehnätortillaa
2 avokadoa
½- 1 limen mehu
½ dl silputtua basilikaa
½ dl silputtua lehtipersiljaa
½ dl silputtua korianteria
½ dl oliiviöljyä
½ tl suolaa
mustapippuria

Avaa tomaattipakkaus ja huuhdo tomaatit terttuineen. Laita takaisin pakkauksen foliovuokaan. Kuori ja suikaloi punasipuli ja laita vuokaan tomaattien kanssa. Kaada päälle tomaattipakkauksessa mukana tullut oliiviöljy ja mausteseos. Grillaa joko grillissä tai uunissa 200° C n. 15 -20 minuuttia. Irrota kypsät tomaatit tertusta kevyesti tökkimällä ja heitä oksa pois.

Puolita avokadot ja lusikoi hedelmäliha kulhoon. Lisää limen mehua, suolaa ja pippuria maun mukaan sekä tuoreet silputut yrtit ja oliiviöljy. Muusaa haarukalla karkeaksi tahnaksi.

Leikkaa halloumi juusto 6 palaksi. Öljyä palat kevyesti ja grillaa niihin vauhtiraidat molemmin puolen joko grillissä tai parilapannulla. Puolita palat.

Lämmitä tortillat nopeasti pinossa käännellen kuivalla pannulla tai grillissä. Ole nopea, haluat pehmeän helposti rullattavan tortillan. Jaa grillatut tomaatit ja sipuli tortilloille. Laita kullekin tortillalle 3 palaa halloumia, reilusti pinaattia ja yrttistä avokadotahnaa. Kääri rullalle ja nauti!

Risotto Caprese - Säilyketomaattirisotto

Ohje täältä.

250 g risottoriisiä
1 rkl rypsiöljyä
2 dl kuivaa valkoviiniä (ei pakollinen)
5-7 dl kasvislientä
1 tlk paseerattua tomaattia
2 rkl tomaattipyreetä
1/2 dl parmesaaniraastetta
tuoreita basilikanlehtiä
1 rkl voita
1 pallo mozzarellaa

Kuumenna öljy ja kuullota riisit miedolla lämmöllä. Lisää viini ja anna imeytyä. Koko ajan sekoitellen lisää vuorotellen tomaattimurskaa/paseerattua tomaattia ja kasvislientä, pari desiä kerrallaan. Risotto on valmis al dente n. 20 min kuluttua. Muista jättää löysäksi!

Sekoita risoton joukkoon tomaattipyre, parmesaaniraaste, voi ja hienoksi pilkottu basilika. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Annostele lautasille ja revi mozzarella päälle.

Pekoni-avokado pastasalaatti

Ohje Hella & Houkutus.

400 g pastaa
1 pkt pekonia
1 prk kirsikkatomaatteja
pala purjoa
1/2 varhaiskaali
1 avokado

kastike
1 prk kermaviiliä
2 rkl majoneesia
suolaa
mustapippuria
2 rkl sitruunan mehua

Keitä pasta ja valuta kypsä pasta kylmän veden alla. Paahda pekonit 200-asteisessa uunissa, kunnes ne ovat rapeita. Pilko pekonit. Puolita kirsikkatomaatit, hienonna purjo ja pilko varhaiskaali.

Tee kastike sekoittamalla kaikki kastikeainekset keskenään. Tarkista maku.

Yhdistä keitetyn pastan joukkoon pekonit, kirsikkatomaatit, purjo ja kaali. Lisää kastike ja sekoita hyvin joukkoon. Anna pastan tekeytyä mielellään noin tunnin verran.

Lisää salaatin päälle ennen tarjoilua pilkottu avokado. Purista päälle vielä hieman sitruunan mehua ja rouhi aavistus mustapippuria.

Punainen linssikeitto

Ohje täältä

1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tl jeeraa eli juustokuminaa
1 tl kurkumaa
1/2 tl korianterin siemeniä
1 tl kuivattua inkivääriä (jauheena)
ripaus cayennepippuria
kookosöljyä tai gheetä
1 tlk (luomu) tomaattimurskaa
7 dl vettä
4 dl punaisia linssejä
1 tlk kookosmaitoa
hienoa merisuolaa
mustapippuria myllystä
1 limen mehu

Lisäksi

Sambal Oelekia
kurpitsansiemeniä (paahdettuna)

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Sulata kookosöljy tai ghee kattilassa. Kuullota sipuli- ja valkosipulisilppua hetki miedolla lämmöllä. Lisää mausteet ja jatka kypsentämistä vielä hetki. Lisää vesi ja tomaattimurska. Huuhtele linssit ja lisää ne kattilaan. Anna porista miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia tai kunnes linssit ovat kypsiä. Lisää kookosmaito ja kuumenna kiehuvaksi. Jos kattilassa tuntuu olevan liikaa nestettä, ota sitä mukillinen sivuun. Älä heitä nestettä pois, koska saatat tarvita sitä myöhemmin. Soseuta keitto sauvasekoittimella sileäksi. Lisää tarvittaessa nestettä. Nosta keitto takaisin liedelle. Kuumenna ja mausta suolalla ja mustapippurilla sekä limenmehulla.

Paahda kurpitsansiemenet pannulla keiton kypsyessä. Tarjoile keitto paahdettujen kurpitsansiementen ja sambal oelek -chilitahnan kanssa.

Taco-pasta

Oiva vaihto ehto perusjauhelihasoossille. Ohje täältä.

400 g naudan jauhelihaa
400 g mieleistä pastaa
1 sipuli, hienonnettuna
1 valkosipuli, hienonnettuna
2 rkl taco-maustetta (ohje alla)
1 tlk tomaatteja
1 tlk chipotle-salsaa (hyvin varustetuista ruokakaupoista)
1 jalapeno, hienonnettuna
1,5 dl raastettua cheddaria
1,5 dl raastettua Monterey Jack -juustoa (tai esim. emmentalia)
korianteria

OHJE: Laita jauheliha pannulle ja pannu kuumenemaan. Lihan ruskistuessa laita pasta kiehumaan. Nakkaa lihan mukaan sipuli- ja valkosipulisilppu. Anna kuullottua pari minuuttia. Mausta taco-mausteella. Kaada sekaan tomaatit ja chipotle-salsa ja hämmennä. Lisää mukaan juustoraaste ja sekoita hyvin. Lisää jalapenoa oman maun mukaan.
Sekoita kastike pastan kanssa ja viimeistele korianterilla.

Taco-mausteseos
1 rkl chilijauhetta
0,5 tl valkosipulijauhetta
0,5 tl sipulijauhetta
0,5 tl chilirouhetta
0,5 tl oreganoa
0,5 tl paprikajauhetta
1,5 tl juustokuminajauhetta
1 tl merisuolaa
1 tl mustapippuria, jauhettuna

OHJE: Sekoita ainekset kunnolla keskenään.


Mango-juustokakku

Omaan makuun olisi saanut olla himppasen makeampaa, mutta ihan ookoo kakku. Ohje Maku.

POHJA
100 g voita
100 g tummaa suklaata
2 kpl munaa (huoneenlämpöistä)
1 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl mantelijauhetta
1/2 tl leivinjauhetta

TÄYTE
400 g maitorahkaa
200 g ranskankermaa (rasvaa 28-34 %)
200 g tuorejuustoa (maustamaton, ei kevyt)
3 kpl munaa (M-koko)
1 1/2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl maissitärkkelystä
1/2 tl jauhettua inkivääriä
2 dl mangososetta (säilykemangoa soseutettuna)
2 rkl limettimehua

Valmista mango-juustokakku näin:

Valmista pohja. Paloittele voi ja suklaa kattilaan. Sulata ne miedolla lämmöllä samalla sekoittaen. Jäähdytä.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jäähtynyt voi-suklaasula ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi mutta älä vatkaa.

Vuoraa irtopohjavuoka (Ø 24–26 cm) leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista pohjaa 175-asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Varo paistamasta pohjaa liian kuivaksi. Anna pohjan jäähtyä 10 minuuttia ennen täyttämistä.

Valmista täyte. Sekoita kulhossa rahka, ranskankerma, tuorejuusto, munat, sokerit, maissitärkkelys ja inkivääri keskenäään. Valuta täyte varovasti esipaistetulle suklaapohjalle.

Mausta mangosose limettimehulla. Lusikoi mangosose täytteen päälle täpliksi. Vedä haarukalla mangososeen läpi niin, että täyte hieman marmoroituu.

Paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin tunti, kunnes täyte on saanut kauniin värin. Juustokakku saa olla uunista tullessaan vielä hieman ”tytisevää”, se kiinteytyy jäähtyessään.

Siirrä jäähtynyt mango-juustokakku peitettynä jääkaappiin ja tarjoa se seuraavana päivänä, jolloin rakenne ja maku ovat parhaimmillaan.

Eggs Benedict

Ohje K-Ruoka.

Hollandaisekastike

3 kananmunan keltuaista
150g meijerivoita
2rkl vettä
1/2-1rkl sitruunanmehua
ripaus suolaa ja mustapippuria

Uppomunat

4 kananmunaa
2l vettä
1/2dl väkiviinaetikkaa
ripaus suolaa ja pippuria

Lisäksi

1 nippu (450 g) vihreää parsaa
1/2tl suolaa
kaurasämpylää
1/2 pkt (à 200 g) savusaunakinkkua

Hollandaisekastike: Sulata voi kattilassa ja anna sen jäähtyä. Mittaa vesi ja keltuaiset kattilaan tai kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Nosta astia vesihauteeseen ja sekoita voimakkaasti niin kauan, kunnes seoksesta tulee kuohkeaa, sakeaa ja hieman kiisselimäistä. Ota astia vesihauteesta. Kaada sulatettua rasvaa seoksen joukkoon ohuena nauhana koko ajan vatkaten. Mausta kastike sitruunamehulla, mustapippurilla ja suolalla.

Uppomunat: Kuumenna vesi kattilassa poreilevaksi ja mittaa joukkoon etikka. Sekoita vettä kauhalla, jotta saat aikaan pyörteen. Riko tuoreet, huoneenlämpöiset kananmunat yksitellen kahvikuppiin ja kaada varovasti veteen. Kypsennä yksi uppomuna kerrallaan hiljalleen poreilevassa vedessä 4 minuuttia ja nosta kattilasta reikäkauhalla. Keltuaisen kuuluu jäädä löysäksi. Kuori parsat nupun alapuolelta ja leikkaa tyvestä 2-3 senttiä puumaista osaa. Keitä parsat suolalla maustetussa vedessä 2 minuutin ajan. Nosta lävikköön ja jäähdytä kylmän veden alla, jotta kypsyminen lakkaa ja parsat pysyvät kirkkaan vihreinä.

Halkaise sämpylät ja paahda ne uunin grillivastusten alla. Asettele leipien päälle parsatankoja, hollandaisekastiketta, kinkkuviipaleita ja uppomuna.
video

Aamupalavohvelit

Ohje täältä

3 munaa
3 dl maitoa
1 dl kermaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa

Suolainen täyte

Tuorejuustoa
Ohuen ohuita kinkkusiivuja
Retiisisiivuja
Puolitettuja kirsikkatomaatteja
Basilikanlehtiä
Suolaa & pippuria myllystä

Makea täyte

Nutellaa
Mustikoita (tuoreita tai pakaste)

Vatkaa munat vaahdoksi. Sekoita muut aineet taikinaan. Anna turvota puolisen tuntia.
Paista vohvelit vohveliraudalla kypsiksi. Vohveli on paras heti syötynä, mutta jos haluat paistaa useamman kerralla, älä pinoa vohveleita (silloin ne vettyvät).

Sipaise tuorejuustoa, revi muutama kinkkusiivu ja aseta retiisisiivut, tomaatit ja basilikan lehdet vohvelin päälle. Rouhi vielä hieman suolaa ja pippuria päälle.

Varhaiskaali-broileriwokki

Ohje Valiolta.

400 g broilerin rintafileetä
1 rkl Valio Oivariini® juoksevaa
½  tl suolaa
1 nippu (200 g) kesäsipulia
1 (130 g) porkkana
400 g varhaiskaalia
¾ dl vaaleaa balsamiviinietikkaa
1 dl Valio omenatäysmehua
2 - 3 rkl fariinisokeria
2  rkl makeaa soijakastiketta , esim. Kikkoman
1 rasia (200 g) Valio Viola® kevyt paprika-chili tuorejuustoa
1 dl persiljaa tai kynteliä

Leikkaa broilerin fileet pieniksi suikaleiksi. Ruskista ne Oivariini rasvassa paistokasarissa. Jos fileet ovat suolaamattomia, ripota pintaan suola. Lisää pannulle hienonnetut sipulit. Säästä halutessasi osa varsista koristeluun. Kuullota. Lisää karkeaksi raastettu porkkana sekä suikaloitu kaali. Lisää viinietikka ja omenatäysmehu. Sekoittele ja anna kypsyä kannen alla. Mausta. Lisää lopuksi tuorejuusto. Viimeistele hienonnetulla yrtillä. Tarjoa jasmiiniriisin tai keitettyjen uusien perunoiden kanssa.

17.4.2017

Hunaja-Sinappi -majoneesi

Sopii hyvin esim. pretzeleille. Ohje täältä.

1 dl Majoneesi
1 rkl Makea sinappi
1 rkl Dijon sinappi
2 rkl Hunaja juokseva
1 tl Sitruunan mehu

Minimuffinit

Oiva brunssiherkku. Ohje täältä.

6 kananmunaa
2 dl kuohukermaa
130 g:n pussi mustaleimaemmentaljuustoraastetta
Lisäksi halutessasi pilkottuja tomaatteja, pinaattia, sipulia, kesäkurpitsaa, parsakaalia, linkkusuikaleita, savukalaa, pekonia...

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele muffinivuoan kolot. Vatkaa kulhossa munat ja kerma parin minuutin ajan. Sekoita joukkoon juustoraaste. Aseta valitsemasi täytteet kolojen pohjalle ja kaada päälle munakasseos. Paista 13 minuuttia.

Tarjoile heti tai säästä osa välipalaksi. Ne maistuvat myös kylmänä.

Smoothiekakku

Ohje Pirkalta.

Pohja
175g digestive täysjyväkeksejä
1ps(90 g)mangososetta
Täyte
2 (n. 300 g) banaania
300g suomalaisia mustikoita (pakaste)
1tlk (400 g) maustamatonta AB-jogurttia
7 liivatelehteä
1 1/2rkl vettä (ensi kerralla laitan vettä enemmän)
(sokeria tai hunajaa)

Murskaa keksit monitoimikoneessa tai esimerkiksi vahvan pakastepussin sisällä perunanuijalla. Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan (⌀ 24 cm) reunan väliin. Sekoita mangosose keksimurujen joukkoon ja painele seos vuoan pohjalle. Nosta vuoka jääkaappiin. Sekoita kuoritut banaanit, kohmeiset mustikat ja jogurtti tehosekoittimessa tasaiseksi. Pane liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi.
Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sekoita siihen hyvin puristellut liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana mustikkatäytteen joukkoon ja sekoita massa vielä nopeasti tehosekoittimessa. (Voit tässä vaiheessa halutessasi makeuttaa täytteen sokerilla tai hunajalla). Kaada täyte pohjan päälle vuokaan ja nosta kakku hyytymään jääkaappiin noin 5 tunniksi tai mielellään yön yli.

Bataattiranskalaiset

Ohje täällä.

2  keskikokoista bataattia
2 rkl maizenaa tai ohrakasta
1–2 tl sormisuolaa
 vastajauhettua mustapippuria
(1/2 tl savupaprikajauhetta)
3 rkl rypsiöljyä

Kuori bataatti halutessasi ja leikkaa se pitkiksi, reilun sentin paksuisiksi tikuiksi ranskanperunoiden tapaan. Pane bataatit kulhoon, lisää tärkkelys ja mausteet. Sekoita. Kääntele öljy joukkoon. Levitä bataatit väljästi leivinpaperin päälle uunipellille. Kypsennä ranskikset tarvittaessa kahdessa erässä. Paista ranskiksia 225-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Käännä ne lastalla ja kypsennä edelleen noin 10 minuuttia.

Akseli Herlevin karitsaburgeri

Ohje täältä.

400 g karitsan jauhelihaa
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
0,5 tl juustokuminaa
0,5 tl kanelia
1 keltasipuli hienonnettuna
1 tl tuoretta timjamia, hienonnettuna
1 rkl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

2 focaccia-sämpylää halkaistuna (tai muita hyvälaatuisia sämpylöitä)
oliiviöljyä

2 dl täysmajoneesia
1 mandariinin raastettu kuori
puolikas valkosipulin kynsi raastettuna
ripaus sahramia

Salaatti, tomaattia, fetaa yms purilaistäytettä.

Freesaa pannulla pihvejä varten sipulit ja mausteet. Sekoita jauhelihan joukkoon ja mausta suolalla ja pippurilla. Jos kypsennät pihvit myöhemmin, jäähdytä sipuliseos ennen jauhelihan joukkoon sekoittamista.

Muotoile jauhelihasta neljä pihviä. Paista pannulla pari minuuttia molemmilta puolilta ja jätä vetäytymään lämpimään paikkaan.

Pirskottele sämpylöiden leikkauspinnan puolelle oliiviöljyä ja paahda 200-asteisessa uunissa noin viisi minuuttia.

Sekoita majoneesin ainekset keskenään ja anna maustua mielellään yön yli.

Omenastruudeli

Ohje täältä.

1 pkt (450 g) filotaikinaa (pakaste)
200 g voita
1,5 kg happamia omenoita (esim. Granny Smith)
2 dl mantelirouhetta
2 dl fariinisokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 tl kanelia

Anna filotaikinan sulaa paketin ohjeen mukaan noin pari tuntia. Kuori omenat ja leikkaa ne hyvin ohuiksi paloiksi. Sekoita mantelirouhe, fariinisokeri, vaniljasokeri ja kaneli keskenään. Sulata voi.

Kääri filotaikinapaketti varovasti auki ja siirrä ensimmäinen ohut taikinalevy leivinpaperin päälle. Sivele pinnalle ohut kerros voita, siirrä päälle toinen taikinalevy ja levitä taas ohut kerros voita. Tee yhteensä 5 kerrosta ja levitä väleihin aina voita - päällimmäisen levyn pinnalle ei tarvitse enää voita lisätä. Ei haittaa, jos taikina hieman repeilee.

Levitä puolet omenoista ohueksi kerrokseksi taikinan päälle ja ripottele pinnalle puolet manteli-sokeriseoksesta. Jätä toiseen reunaan reilut 5 cm tyhjää tilaa, jotta kääriminen onnistuu helpommin! Kääri taikina leivinpaperin avulla tiukaksi rullaksi, jätä taitoskohta rullan alle.

Siirrä rulla varovasti leivinpaperilla vuoratulle pellille ja sivele pinnalle vielä voita. Paista 175 asteessa alatasolla noin 35-40 minuuttia, voitele pintaa 10 minuutin välein. Struudeli on valmis, kun pinta on kullanruskea, rapea ja lehtevä ja omenat ovat mukavasti pehmenneet. Anna struudelin jäähtyä. Tee toinen rulla samalla tavalla. Tarjoa vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

Huom! Filotaikinoiden päällä kannattaa pitää kosteaa keittiöliinaa, jotteivat suotta kovetu.

14.3.2017

Greippi-broilericaesarsalaatti

Hyvää ja raikasta ++++ Ohje Yhteishyvä.

1 kerä jäävuorisalaattia
2 verigreippiä
400 g broilerin sisäfileetä
0,5 rkl öljyä
0,5 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria

Kastike
0,5 dl majoneesia
1 dl parmesaaniraastetta
0,5 dl greippimehua
1 pieni valkosipulinkynsi
1 tl worcesterkastiketta
1 tl sinappia
ripaus suolaa
0,25 tl (1/4 tl) mustapippuria
3 dl vaaleita leipäkuutioita
1 rkl öljyä

Pinnalle
1 basilikanlehtiä

Paista broilerifileet kypsiksi öljyssä, mausta suolalla ja pippurilla. Viipaloi vähän jäähtyneenä. Kuori greipit ja irrota lohkot kalvojen välistä. Puserra kalvoista mehu talteen kastiketta varten. Sekoita majoneesi, parmesaaniraaste ja greippimehu toisiinsa. Puserra sekaan valkosipuli ja mausta. Paista leipäkuutiot rapeiksi öljyssä. Revi salaatti, sekoita joukkoon osa kastikkeesta. Lisää päälle broileri- ja greippipalat, leipäkuutiot ja basilika. Tarjoa loppu kastike erikseen.

No SE pasta

Eli lihapullapasta treffeille. Ohje täältä.

Kahdelle

250 g spagettia
1 tlk tomaattimurskaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
400 g sika-nautajauhelihaa
1 ruukku tuoretta timjamia
2 tl suolaa
mustapippuria
1⁄2 dl raastettua parmesaania voita lihapullien paistamiseen

Silppua timjami hienoksi. Mausta jauheliha timjamilla, suolalla ja mustapippurilla. Vaivaa sekaisin ja pyörittele pieniksi pulliksi. Vaivaamiseen kannattaa käyttää jauhelihan muovirasiaa, niin säästyy tiskiltä. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet.

Paista lihapullat voissa pannulla mediumiksi. Lisää pannulle sipuli ja valkosipuli ja kuullota.

Kaada tomaattimurska pannulle ja anna muhia miedolla lämmöllä kannen alla noin vartin ajan, kunnes lihapullat ovat sisältä kypsiä.

Keitä spagetti paketin ohjeen mukaan al denteksi runsaasti suolatussa vedessä. Lisää spagetti kastikkeen joukkoon, pyöräytä kunnolla sekaisin. Lisää parmesaani ja tarjoile heti.

Italialainen linssikeitto

Ohje täältä.

4–6 annosta

2–3 varsisellerin vartta
2 keskikokoista sipulia
1 iso porkkana
1–2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
3 rkl tomaattipyrettä
1 prk (400 g) tomaattimurskaa tai säilöttyjä tomaatteja
8 dl vettä (tai kasvislientä)
1–2 dl punaviiniä (tai noin 2 rkl punaviinietikkaa)
2 dl punaisia linssejä
1–2 tl hunajaa
hieman mustapippuria myllystä
suolaa

lisäksi
(ricottaa tai raejuustoa)
tuoretta persiljaa

Hienonna varsiselleri aivan pieneksi silpuksi. Kuori sipulit, porkkana ja valkosipulinkynnet. Raasta tai hienonna ne. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota keskilämmöllä kasviksia muutama minuutti. Pienennä lämpöä ja anna hautua noin 15 minuuttia, pidempäänkin mikäli aikaa on.

Lisää kattilaan tomaattipyreä ja tomaattimurska tai säilötyt tomaatit sekä vesi. Lisää myös punaviini. Anna keiton kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia. Pidempi haudutus syventää keiton makuja. Lisää linssit ja keitä vielä noin 10–15 minuuttia eli kunnes linssit ovat kypsiä mutta eivät ole menneet vielä muhjuksi.

Mausta keitto hunajalla tai sokerilla, suolalla ja mustapippurilla. Tarjoa halutessasi ricotan ja persiljan kanssa.

12.3.2017

Sitruunainen siskonmakkarapasta

Ohje täältä.

pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
1rkl öljyä
1rs (300 g)msiskonmakkaroita
2-3rkl sitruunanmehua
1tl raastettua sitruunankuorta
2 1/2rkl Maille Dijon kokojyväsinappia
3/4tl suolaa
1prk (2 dl) laktoositonta ruokakermaa (15 %)
1ps (250 g) fettuccine tuorepastaa
1dl lehtipersiljaa hienonnettuna

Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynsi. Kuullota sipulit pannulla rasvassa. Purista siskonmakkaroista pieniä nokareita pannulle ja ruskista ne. Voit ruskistaa makkarat kahdessa erässä. Lisää sitruunanmehu pannulle ja anna kiehahtaa. Lisää sitruunankuoriraaste, sinappi ja suola. Kaada joukkoon ruokakerma.

Keitä tuorepasta pakkauksen ohjeen mukaan. Ota talteen 1/2 dl keitinvettä. Valuta pasta ja sekoita tilkka keitinvettä pastan joukkoon.
Sekoita pasta ja kastike keskenään Lisää lehtipersilja ja tarjoa pasta tuoreen leivän kanssa.

Pollo Limonello

Ohje Valiolta.

2  rkl Valio voi normaalisuolainen
300  g broilerin fileesuikaleita
2  dl Valio Kuohukerma
2  dl Valio turkkilainen jogurtti luomu
2  rkl inkivääriä, tuore
2  rkl hunajaa
1  tl kurkumaa
1  kpl salottisipulia
1  kpl valkosipulin kynttä
1  kpl sitruunaa
1  tl jauhettua mustapippuria
½  tl suolaa
parmesaania
lehtipersiljaa
400  g nauhapastaa

Laita pastavesi kiehumaan.
 Lisää kuumalle pannulle voi, hienonnettu sipuli, valkosipuli ja inkivääri. Kuullota hetki.
 Lisää pannulle broilerisuikaleet ja paista kypsiksi.
 Lisää kerma, hunaja ja sitruunan mehu. Mausta kastike mustapippurilla, kurkumalla ja suolalla.
 Anna kastikkeen kiehahtaa ja maustua hetken aikaa ja laita pasta kiehumaan.
 Lisää viimeisenä kastikkeen joukkoon jogurtti ja hienonnettu persilja ja ota pannu pois liedeltä.
 Sekoita kastike pastan joukkoon. Lisää päälle persiljaa ja raastettua parmesaania.

27.2.2017

Mehevä spagettivuoka

Simppeliä ja hyvää arkiruokaa. Ohje täältä.

350 g Raketti Spagettia (pätkittyä spagettia)
400 g jauhelihaa tai vastaavaa (peuraa, sika-nautaa, Härkistä)
2 dl tomaattimurskaa
1 iso sipuli tai pari pientä
tuoretta basilikaa silputtuna
suolaa, pippuria
2 kananmunaa
4 dl maitoa tai ruokakermaa
3 dl mozarellaraastetta

Keitä spagetti kypsäksi, mutta ei ylikypsäksi ettei lopputulos ole mössöä. Paista jauheliha ja silputtu sipuli pannulla, mausta pippurilla ja suolalla. Kaada sekaan tomaattimurska ja 2 dl juustoraastetta. Sekoittele kunnes juustoraaste on kunnolla sulanut ja yhdistä sen jälkeen seos kattilassa spagettien kanssa. Sekoita sekaan basilikasilppu ja maista onko suolaa tarpeeksi. Kaada seos tasaisesti voideltuun uunivuokaan, sekoita kananmunat ja ruokakerma/maito yhteen ja kaada tasaisesti spagettivuokaan. Ripottele lopuksi vuokaan 1 dl juustoraastetta päälle.

Paistoaika on n. 30 minuuttia 200 asteessa.

Nutella-juustokakku

Omnomnom. Hyvää! Ohje Hella ja houkutus.

pohja
175 g Domino-keksejä
70 g voita

täyte
130 g valkosuklaata
400 g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
2 kananmunaa
150 g ranskankermaa
100 g Nutellaa

Ota tuorejuusto, kananmunat ja ranskankerma hyvissä ajoin huoneenlämpöön.

Murskaa Domino-keksit joko tehosekoittimessa tai kaulimen avulla pussissa. Sulata voi. Sekoita voisula ja keksimuru keskenään ja painele seos leivinpaperilla vuoratun 20-22 senttisen irtopohjavuoan pohjalle. Laita pohja jääkaappiin jähmettymään hetkeksi.

Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä. Sekoita tuorejuusto pehmeäksi, lisää joukkoon munat yksi kerrallaan. Kääntele varovasti joukkoon valkosuklaa sekä ranskankerma.

Kaada täyte pohjan päälle. Pehmennä Nutellaa hetki mikrossa. Laita reilun ruokalusikallisen kokoisia Nutella-nokareita juustokakun pinnalle. Vedä veitsellä nokareiden halki pysty ja vaakasuuntiin niin, että pinnalle muodostuu pyörteitä.

Paista juustokakkua 150-asteisessa uunissa 40-50 minuutin ajan, kunnes täyte näyttää hyytyneen reunoilta mutta on keskeltä vielä hieman hyllyvää. Avaa uunin luukku hetkeksi, jotta kosteus poistuu uunista, laita luukku takaisin kiinni ja sammuta uunista virta. Pidä juustokakkua jälkilämmöllä uunissa vielä tunnin ajan.

Jäähdytä kakku huoneenlämmössä ennen jääkaappiin siirtämistä. Nauti kakku mielellään vasta seuraavana päivänä.

Mustikkapiirakka

Ohje täältä.

Pohja:
200 g pehmeää voita
2 dl sokeria
2 isoa kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Täyte:
5-7 dl mustikoita
2,5 dl maitorahkaa
2 dl kermaa
4 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vanilja aromia tai vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitelllen seokseen vatkaten. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää lopuksi jauhoseos sekaan. Laita leivinpaperi reunalliselle pellille ja levitä taikina leivinpaperin päälle tasaisesti. Ripottele pinnalle 5-7 dl mustikoita. Sekoita täytteen muut ainekset keskenään sekaisin ja kaada tasaisesti mustikoiden päälle. Paista uunin keskitasolla n.170 asteessa 30 min. Anna jäähtyä ja herkuttele!

Spagetti bolognese tonnikalasta ja linsseistä

Varsin kelpo arkiruoka. Ohje täältä.

1 sipuli
1 porkkana
1 sellerinvarsi
3 valkosipulinkynttä
0,5 tl oreganoa
reilu desi valkoviiniä tai kasvislientä
3 rkl tomaattipyrettä
1 tlk säilöttyjä kokonaisia tomaatteja
1 tl suolaa
0,5 tl vastarouhittua mustapippuria
2 dl punaisia linssejä
1 tlk tonnikalaa öljyssä
parmesania

Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan. Silppua sipuli, valkosipulinkynnet, porkkana ja selleri. Kuumenna loraus öljyä pannussa ja kuullota siinä sipuli, porkkana ja selleri, noin 8:n minuutin ajan välillä sekoittaen. Lisää valkosipuli ja oregano ja kääntele pari minuuttia. Lisää viini/kasvisliemi, tomaattipyre, tölkkitomaatit, suola ja pippuri. Anna kiehahtaa ja keitä sitten keskilämmöllä kannen alla kymmenisen minuuttia. Lisää kastikkeeseen keitetyt linssit ja tonnikala sekä 1 rkl oliiviöljyä. Hauduta kannen alla vielä 5 minuuttia. Tarjoa kastike keitetyn spagetin ja raastetun parmesanin kanssa.

Överit juuresranskalaiset

Ai että kun oli hyvää! Ohje Hannan Sopalta.

Juuresranskalaiset
n. 1 kg juureksia esim. bataattia, palsternakkaa, lanttua
2 rkl oliiviöljyä
½ tl suolaa
1 rkl hunajaa

Avokado-tzatziki
2 ½ dl turkkilaista jogurttia
1 avokado
½ kurkku
1 valkosipulinkynsi
1 rkl tilliä hienonnettuna
2 rkl sitruunan mehua
suolaa & mustapippuria

Valkopapu-tomaattisalsa
240 g kypsiä valkopapuja
150 g kirsikkatomaatteja
2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
½ punainen chili
1 rkl sitruunan mehua
1-2 rkl tuoretta lehtipersiljaa hienonnettuna
suolaa

Lisäksi
½ prk kuutioita öljyssä
oliiveja
½ cosmopolitan salaatti

Juuresranskalaiset
Kuori juurekset ja leikkaa ne noin etusormen paksuisiksi pölkyiksi. Sekoita juureksiin öljyä ja levitä ne leivinpaperille uunipellille. Ripsi päälle suolaa ja valuta hunajaa. Paahda 225 asteessa noin 20-30 minuuttia, kunnes kypsiä.

Avokado-tzatziki
Raasta kurkku ja siirrä se siivilään valumaan siksi aikaan, kun valmistelet tzatzikin. Kuori ja raasta avokado ja hienonna valkosipulinkynsi ja tilli. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja tarkasta maku.

Valkopapu-tomaattisalsa
Jos käytät purkkipapuja, niin huuhtele ne huolella ja valuta. Halkaise kirsikkatomaatit ja hienonna valkosipulinkynsi, chili ja lehtipersilja. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja tarkasta maku.

Annoksen kasaaminen
Siirrä kuumat juuresranskalaiset tarjoiluastiaan ja laita päälle leikattua salattia. Lusikoi annoksen päälle avokado-tzatzikia, valkopapu-tomaattisalsaa, Apetina kuutioita ja oliiveja. Tarjoile heti.

Pannari

No hyväähän se oli. Ohje täältä.

8 dl maitoa
2 munaa
4 dl jauhoja
1,5 dl sokeria
100 g sulatettua voita/margariinia
1 rkl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito, munat ja rasva. Anna turvota hetki ja kaada pellille. Paista 200C n. 35-45min. Lisukkeeksi vaikka vaniljajäätelöä ja mansikkahilloa.

11.1.2017

Blinipannukakku

Ihana! Ohje Soppa 365.

7 dl maitoa
200 g kermaviiliä
25 g tuorehiivaa
2 dl tattarijauhoja
2 dl vehäjauhoja
1 1/2 tl suolaa
3 kananmunaa
25 g voita sulatettuna
Sitruunasmetana

1 (luomu)sitruunan kuori
1 rkl sitruunan mehua
1/2 ruukkua tilliä
240 g smetanaa
1/2 tl suolaa
ripaus mustapippuria myllystä
Lisäksi

1 punasipuli
300 g jokiravun pyrstöjä tai katkarapuja
100 g mätiä
tillin oksia
(luomu)sitruunan kuorisuikaleita

Lämmitä maito ja kermaviili kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva ja liuota sekoittamalla. Sekoita nesteeseen myös jauhot ja suola. Anna taikinan tekeytyä huoneenlämmössä leivinliinalla peitettynä noin tunti, kunnes taikina kuplii reilusti. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Huuhdo sitruuna, raasta sen kuori ja purista mehu. Hienonna tilli. Sekoita sitruunasmetanan aineet keskenään.
Kuori ja viipaloi punasipuli. Valuta jokiravunpyrstöt.

Sekoita pannaritaikinaan kananmunat ja sulatettu voi. Kaada taikina leivinpaperoituun reunalliseen uunipeltiin ja paista 25–30 minuuttia uunin keskitasossa, kunnes pannukakku on kullanruskea.
Levitä sitruunasmetana pannarille. Asettele pannarin päälle ravut, mäti, punasipuli, tilliä ja sitruunankuorisuikaleita.

Kinderkakku (valkosuklaa-maitosuklaakakku)

Tuhti ja hyvä kakku! Ohje täältä.

Pohja:
200 g suklaahippukeksejä
75 g voita

Valkosuklaatäyte:
200 g valkosuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2,5 dl Flora vispiä
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 liivatelehteä

Maitosuklaatäyte:
4 liivatetta
2,5 dl Flora vispiä
200 g maitosuklaata
50 g tummaa suklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vuoraa halkaisijaltaan 22cm kokoisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Peitä sisäreunat reunakalvolla. Murskaa keksit ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele keksi-voiseos irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Laita valkosuklaatäytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa KAIKKI kakkuun tuleva Flora vispi (yht. 5dl) vaahdoksi kulhossa. Sulata valkosuklaa ja sekoita se tuorejuuston sekaan, lisää sokerit. Kuumenna tilkka vettä kattilassa kiehuvaksi ja sulata siihen liivatteet. Kaada se sitten ohuena nauhana sähkövatkaimella sekoittaen tuorejuusto-valkosuklaaseokseen. Lisää puolet Flora vispistä (2,5dl) kevyesti nostellen. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa tunti tai kaksi.

Maitosuklaakerrosta varten laita liivatteet likoamaan. Sulata maitosuklaa ja sekoita tuorejuuston ja sokereiden kanssa. Sulata liivatelehdet jälleen pieneen vesimäärään. Kaada ohuena nauhana reippaasti sekoittaen tuorejuusto-suklaaseen. Lisää lopuksi käännellen Flora vispin loput (2,5dl). Kaada seos valkosuklaakerroksen päälle ja laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Ennen koristelua valmista ganache.

Suklaaganache:
150 g tummaa suklaata
0,75 dl kermaa
1 rkl voita

Kuumenna kerma kiehuvaksi kattilassa ja nosta liedeltä. Paloittele suklaa joukkoon. Hämmennä, kunnes suklaa on sulanut. Lisää voi ja sekoita tasaiseksi. Anna massan jäähtyä hetki ja kunnes se paksuuntuu hieman. Valuta ganache kakun päälle keskeltä kohti reunoja.

Koristele näyttävästi esim. suklaamoussella (100g suklaata, 1,5-2dl kermaa), Kinder-munilla, KinderMaxi-patukoilla, Kinder-Bueno-patukoilla, kekseillä, keksitikuilla, suklaarouheella...

7.1.2017

Aamuvohvelit

2dl kaurajauhoja
2 kananmunaa
ripaus suolaa
20g vaniljaheraa
2dl vettä

Sekoita aineet blenderissä. Voitele vohvelirauta kookosöljyllä ja paista vohvelit. Tarjoile maapähkinävoin, banaanin ja mansikoiden kanssa. 

Porkkanamehuun leivottu pataleipä

Ohje täältä.

6 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
1/4 tl kuivahiivaa
1 1/2 tl suolaa
2 dl rusinoita
1 1/2 dl karkeaksi rouhittuja (saksan)pähkinöitä
3 1/2 dl huoneenlämpöistä porkkanamehua
1 tl juustokuminansiemeniä

Tee taikina edellisenä iltana kohoamaan. Sekoita jauhot, hiiva, suola, rusinat ja rouhitut pähkinät kulhossa. Lisää porkkanamehu ja sekoita noin puoli minuuttia. Riittää, että ainekset menevät sekaisin, sitkoa ei tarvitse vaivata. Taikina saa olla pehmeää, joten lisää tilkka vettä, jos se tuntuu turhan kiinteältä.

Peitä kulho kannella tai lautasella ja anna kohota huoneenlämmössä 12-18 tuntia.

Ripottele reilusti jauhoja työpöydälle. Levitä viereen puhdas leivinliina ja ripottele sillekin reilusti jauhoja sekä juustokuminansiemenet. Kaavi taikina yhtenä palana työpöydälle ja jauhota pinta. Nostele taikinan reunat palan päälle niin, että saat limpun mallisen leivän. Taikinaa ei tarvitse vaivata, vaan mitä vähemmän työstät sitä, sitä ilmavamman leivän saat. Nosta leipä saumapuoli alaspäin liinan päälle ja nostele liinan reunat suppuun, niin että saat tiiviin nyssykän. Liinan sisällä leipä kohoaa muotoonsa, etkä tarvitse kohotuskoreja.

Anna leivän kohota noin 1,5 tuntia, kunnes se on kaksinkertainen. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen, kun kohoamisaikaa on jälkejellä noin 30 minuuttia. Laita (valurautainen) uunipata kansineen samalla uuniin kuumenemaan.

Ota pata uunista ja kippaa leipä varovasti pataan taikinan taiteltu puoli ylöspäin. Näin leipä pääsee repeilemään pinnalta kauniisti. Nosta kansi päälle.

Paista leipää 30 minuuttia. Ota kansi pois jatka paistamista noin 15 minuuttia, kunnes leipä on kypsä. Kippaa valmis leipä padasta jäähymään, niin sen pinta pääsee rapeutumaan kauttaaltaan.

Vinkki! Säilytä leipä vain leivinliinalla peitettynä, leikkuupinta pöytää vasten. Pinta on niin rapea, että leipä ei kuivu parissa kolmessakaan päivässä. Muovipussissa leipä voi vettyä.

Kermainen hirvipata

Hyvää! Ohje täältä.

600 g hirven palapaistia
150 g pekonia
7 isoa porkkanaa
3 isoa sipulia
1 kpl valkosipuli
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 dl kermaa (laitoin pippurikermaa)
loraus riistafondia
loraus soijakastiketta
loraus balsamicoa
rosmariinia
mustapippuria
merisuolaa
voita

Nosta hirvenliha huoneenlämpöön tuntia ennen ruuanlaittoa. Kuori sipulit ja valkosipuli. Pilko sipuli lohkoiksi ja valkosipulinkynnet puoliksi. Pieni pekoni silpuksi. Ruskista hirvenliha pannulla voin kanssa ja nosta pataan. Samassa rasvassa kuullota sipulit ja valkosipulit. Nosta sipulit pataan. Paista pekonisilppu ja nosta pataan. Lisää pari desiä vettä, tai kunnes liha miltei peittyy. Kaada padan sekaan loraus soijaa, balsamicoa riistafondia ja pari ruokalusikallista hunajaa.

Hauduta pataa kannen alla 150-asteessa. Tunnin kuluttua lisää kuorittu ja lanteiksi leikattu porkkana, tuore rosmariini ja kerma.

Kahden tunnin kohdalla mausta mustapippurilla ja merisuolalla maun mukaan.

Kahden ja puolen tunnin kohdalla tarkista maku ja nauti.

Thaimaalainen kanakeitto

Alkuperäinen ohje Tom yam keitto, vaihdoin ravut kanaan. Ohje täältä.

10 dl kanalientä
100 g maustetahnaa (Spice Up! Tom Yam)
4 kpl kaffirlimetinlehteä
450 g marinoimatonta kanaa (marinoi itse mielesi mukaan)
20 kpl kirsikkatomaattia
4 rkl kalakastiketta
1/2 dl limettimehua

1/2 dl tuoretta korianteria (silputtuna)

Kuumenna liemi kiehuvaksi. Lisää Tom Yam -tahnavja halutessasi kaffirlimetinlehdet. Anna kiehua muutaman minuutin ajan.

Lisää kana ja kirsikkatomaatit ja kuumenna. Mausta kalakastikkeella ja limettimehulla.

Koristele korianterisilpulla.