29.5.2009

Maalaissalaatti

Herrankukkaron arikistoista löytyi mielettömän hyvä maalaissalaatin ohje. Itse muuttelin hieman määriä, mutta muuten noudatin ohjetta. Varsinkin pekonin rasvassa paistetuista leipäpaloista tuli pestolisäyksellä ihan mahtavia.

Maalaissalaatti


- 1 kerä rapeaa salaattia
- 6 kananmunaa
- paketti pekonia
- 6 kypsää tomaattia
- 4 avomaankurkkua
- 6 siivua maalaisleipää (tai paahtoleipää)
- 20 kpl isoja, varrellisia kapriksia
- sattumia, eli porkkanaa, kyssäkaalia, retiisejä tms.
- hyvää oliiviöljyä
- Maldon-suolaa ja mustapippuria
(- pestoa)

Keitä kananmunia seitsemän minuuttia. Jäähdytä kylmässä vedessä, kuori ja pilko neljään osaan. Pese ja kuivaa salaatti. Revi se suupalan kokoisiksi paloiksi. Pilko pekoni haarukkapaloiksi ja paista rapeaksi pannulla. Pilko sattumat, kurkut ja tomaatit pieniksi. Pilko leivät ronskiksi paloiksi ja paahda pannulla. Lisää halutessasi pestoa pannulle. Sekoita salaatti, tomaatti, kurkku ja sattumat. Asettele pinnalle jäähtyneet pekonit, munat ja leivät sekä kaprikset. Jokainen maustakoon salaattinsa itse, mutta ilman öljyä, suolaa ja pippuria ei pääse gastreian suojelukseen…

Suosittelen nauttimaan ulkona auringonpaisteessa kylmän oluen kera!

26.5.2009

ThaikkuTiistai

Simppeli, mutta erihyvä wokki:



Maustamattomia kanasuikaleita (marinointiin nestemäistä savua, suolaa, chiliä, NoMun smoky periperi -maustetta, soijaa)
Wokkivihanneksia (esim. "Bali")
Panang currytahnaa
Nuudeleita (kanalla ja chilillä maustettuja)
Tölkki kookosmaitoa

Marinoi ja ruskista kanat. Lisää jäiset wokkivihannekset ja anna pehmetä. Lisää currytahna ja kookosmaito sekä keitetyt nuudelit. Sekoita, anna maustua (lisää mausteita, jos tarvitsee) ja nauti.

25.5.2009

Maistuvaa maanantaita

Kovan nälän pelasti kiiressä pastanjauhajien tonnikalapasta Maistui!

Sitruunainen tonnikala-oliivipasta



2 tölkkiä hyvälaatuista, öljyyn säilöttyä tonnikalaa
reilu desi viipaloituja Kalamata-oliiveja
tölkillinen vaaleita papuja, valutettuna
2 tl sitruunamehua
puolikkaan sitruunan kuori
2 rkl hienoksi hakattua tuoretta persiljaa
1/2 tl crushed red pepper flakes (eli siis jonkinlaista chilirouhettako? vai punapippurilastua?)
3 rkl extra virgin oliiviöljyä
sopiva määrä (tai puoli paunaa) spagettia
maun mukaan suolaa

Yhdistä isossa kulhossa tonnikala, viipaloidut oliivit, pavut, sitruunan mehu ynnä kuori, persiljaa sekä red pepperit. Sekoita joukkoon 1 1/2 rkl oliiviöljyä.

Keitä pasta suuressa kattilassa (suolatussa vedessä) al denteksi. Valuta lävikössä ja kippaa takaisin kattilaan. Lisää tonnikalaseos ja sekoita hyvin. Sekoita joukkoon vielä 1 1/2 rkl oliiviöljyä ja kuumenna. Mausta suolalla maun mukaan ja tarjoile heti. Pinnalle voi vielä viritellä halutessaan lisää persiljaa ja pirskotella oliiviöljyä (kannattaa tietenkin katsastaa, ettei kokonaisuus mene liian öljyiseksi).

19.5.2009

Kanapastaa aurinkokuivatuilla tomaateilla

Helpoakin helpompi ja nopeaakin nopeampi:

Kanapasta aurinkokuivatuilla tomaateilla


300g marinoituja kanasuikaleita
pieni sipuli silputtuna
pieni paprika silputtuna
muutama aurikokuivattutomaatti hienonnettuna
1dl ruokakermaa
100g aurinkokuivatuilla tomaateilla ja mozzarellalla maustettua tuorejuustoa
persiljaa
parmesaania
mausteita oman maun mukaan (suola, mustapippuri, paprika, kuivattu basilika, chilijauhe)

täysjyväpastaa

Ruskista sipuli, lisää paprika + kana ja paista kypsiksi. Lisää tomaatit, kerma, tuorejuusto ja mausteet. Lopuksi päälle reilusti parmesaania.

18.5.2009

Viskillä viimeistelty kylmäsavulohirisotto

Sunnuntaina pääsi testaukseen Sillä Sipulin "Viskillä viimeistelty kylmäsavulohirisotto". Toimi aurinkoisena päivänä kylmän valkkarin kanssa oikein hyvin. Noudatin ohjetta, tosin kalaa taisin laittaa hieman enemmän.

Viskillä viimeistelty kylmäsavulohirisotto



sipuli silputtuna
voita iso nökäre (ainakin 100g)
5 dl riottoriisiä
1 dl kuivaa valkoviiniä
1 l kuumaa kalalientä
100 g kylmäsavustettua lohta suikaleina
noin 1/3 dl + loppuun pirskaus viskiä (meillä Glenfiddich)
1 dl kermaa
suolaa

Laita kalaliemi kuumenemaan kattilaan.

Nakkaa toiseen kattilaan, pataan tai pannuun voinökäre ja kuullota sipuleita siinä. Lisää riisi. Sekoittele muutama minuutti kunnes riisit näyttävät hiukan läpikuultavilta. Hulauta joukkoon viini, jota ei ole pahitteeksi siemailla myös risottoa valmistellessa. Anna imeytyä ja alkoholin höyrystyä, menee minuutti kaksi. Tuoksut ovat upeat! Ala lisäilemään kalalientä kauhallinen kerrallaan riisien joukkoon sitä mukaa kuin se imeytyy. Sekoittele silloin tällöin.

Paista toisella pannulla lohisuikaleita voissa. Lisäää niihin viskiä ja kerma.

Kun risottosi on melkein valmis, eli riiseissä on vielä purutuntumaa, kääntele kermainen lohi riisien joukkoon. Mausta voilla, jolloin risotto saa myös kauniin kiillon. Tätä voiloppusilausta italiassa kutsutaan kuulemma nimellä mantecare. Tarkista makua vielä tarvittaessa suolalla. Laita nyt lasten annokset lautasille. Lisää vielä hiukan viskiä, sekoita ja anna makujen tasaantua kannen alla ihan vain minuutin, jonka aikana voit ottaa kuvan lasten annoksesta.

11.5.2009

Pieneen ja isoon nälkään

Lauantain välipalana toimi Pastanjauhajilta bongattu Terhin salami-pasta-juustosalaatti, ohje suoraan sieltä.

Terhin salami-pasta-juustosalaatti



jotain hauskaa pastaa vajaa pussi
pieni pötkö valkosipulisalamia (saa ainkin Prismasta)
kermaista juustoa palanen
2 valkosipulimaustekurkkua (tuoreita, ei purkista)
1 omena
1/2 keltainen paprika
1/2 punainen paprika

Kastikkeeseen:
1/2 majoneesia
1/2 kermaviiliä
chilijauhetta
myllystä reippasti mustapippuria
myllystä suolaa pari-kolme kierrosta
grillimaustetta maun mukaan

Keitä pasta al denteksi.

 Kuutioi sekä salami (muista ottaa kuori pois!), juusto, maustekurkut, omena ja paprikat tasalaatuisiksi kuutioiksi.
 
Sekoita ainekset isossa kulhossa ja lisää joukkoon kastikkeen aineet. 
Voi olla, että joudut lisäämään majoneesia tai kermaviiliä, riippuu kuinka ainekset imevät kastiketta. 

Anna mielellään tekeytyä yön yli koska silloin salaatti on parhaimmillaan.

Sunnuntaina ulkoilun jälkeen maistui kunnon mättöateria. Se koostui salaatista (persikkaa, fetaa, erilaisia siemeniä, viinirypäleitä, rucolaa ja muita salaatteja), lohkoperunoista (vasikan fondia, öljyä, aromisuolaa, pippuria, chilirouhetta) sekä kanablt:stä (paistettua broiskun rintaa, pekonia, salaattia, tomaattia, majoa, aiolia ja cheddaria). Päälle vielä valmista bearnaisesoossia. Nam nam, hyvvee ol!

9.5.2009

Viikonlopun kokkauksia

No niin, nyt se olisi sitten ensimmäisen postauksen aika. Olen itse seurannut säännöllisesti kymmeniä ruokablogeja muutaman vuoden ajan ja nyt tuli fiilis että pitäisiköhän sitä itsekin kokeilla. Tuloksena siis on, että varmasti monet tulevat postaukset (toivottavasti niitä tänne ilmestyy..) ovat tuttuja muilta bloggaajilta. Yritän aina muistaa merkitä keltä resepti on. Itse harvemmin kehittelen mitään uutta vaan kaivan ohjeet sadoista ja taas sadoista haalimistani ohjeista.

Ajattelin tänään tarjota ystävilleni alkuruoaksi kuumia kinkkukääröjä kera kuoharin ja pääruoaksi erittäin maukkaaksi todettua texas chiliä. Seuraksi se saa varaston kätköistä punkkua vaikka olut, varsinkin tumma, kävisi tämän kanssa passelisti.

Kuumat kinkkukääröt (6kpl)



6 viipaletta ilmakuivattua kinkkua
2 persinkanpuolikasta (säilyke)
100g mozzarellaa
6-12 oksaa timjamia
1/2 sitruunan mehu
1/2tl mustapippuria
erilaisia salaatinlehtiä

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Leikkaa juusto ja persikat paloiksi (n. 1 x 5cm). Kääri lohkot timjaminoksien kanssa kinkkusiivuihin. Paista kääröjä uunissa noin 10 minuuttia. Pirskota kuumien kääröjen päälle sitruunamehua ja mustapippuria. Tarjoa lämpiminä salaatinlehtien päällä. Alkuperäinen ohje on MeNaisista.

Noudatin ohjetta täsmällisesti. Tosin salaatinlehtien päälle pirskottelin hieman oliiviöljyä. Salaattiin kannattaa ehdottomasti laittaa rucolaa - toimii!


Texas Chili (4 annosta)



1 kg naudan paistilihaa paloina
140 g pekonia
500 g sipulia
1 valkosipuli (kokonainen)
1 tl juustokuminaa
½ tl mustapippuria
½ tl maustepippuria
1 tl oreganoa
1 prk jalapeñoja (huomattavasti vähempikin määrä riittää)
2 tl sambal oelek-tahnaa
2 ploa olutta (á 33 cl) - Itse suosin tässä tummaa olutta
suolaa

Tarjoiluun:
1 punasipuli
100 g cheddarjuustoa
3 dl kermaviiliä
(1 pss maissilastuja tai esim. riisiä)

Kuori ja hienonna sipulit. Suikaloi pekoni. Paista pekonia kuivassa, kuumassa rautapadassa niin että se saa hiukan väriä. Lisää pataan liha ja sipuli, ruskista kauniin värisiksi. Puserra joukkoon kokonaisen valkosipulin kaikki kynnet. Lisää mausteet (paitsi suola) ja olut, anna hautua muhennokseksi miedolla lämmöllä. Jos käytössä on esim. valurautapata, voi sen laittaa uuniin muhimaan esim. 200 asteeseen noin 2 tunniksi. Lisää lopuksi suola.

Ohje on täältä: Pastanjauhantaa

Tämä on kyllä ihanan makuinen pata. Jalapenojen (tai chilien) määrällä ja laadulla pystyy säätelemään ruoan tulisuutta aika helposti. Itseäni polte suussa ei haittaa, joten jalapenojen lisäksi pata on saanut potkua itse tehdystä chipotlesta. Lihana olen käyttänyt tuoretiskin tarjonnan mukaan joko ihan karjalanpaistia tai naudan sisäpaistia. Joskus olen myös marinoinut lihan etukäteen. Ja kyllä tämä setti paremmalle maistuu nachojen kanssa vaikka pöydässä on aina myös riisiä tarjolla.

Jälkkäriksi tein kerran aiemminkin kokeilemaani juustokakkua (juustotta).

Juustokakku juustotta

Pohja
10 digestivekeksiä
75 g voita

Täyte
500 g maitorahkaa
2 munaa
3/4 dl sokeria

Kuorrutus
4 dl ranskankermaa
1 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele muruseos leivinpaperilla vuoratun halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuoan pohjalle. Paista uunin keskiosassa 175 asteessa noin 7 minuuttia. Sekoita täytteen ainekset tasaiseksi seokseksi. Kaada seos vuokaan ja paista 25-30 minuuttia. Anna kakun jäähtyä vähintään 15 minuuttia. Sekoita kuorrutuksen ainekset keskenään, levitä seos kakun pinnalle ja paista vielä 15-20 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja tarjoile jääkaappikylmänä esimerkiksi mansikkasoseen kanssa.

Ohje on suoraan täältä: Juustokakku