29.5.2010

Tillilohi ja feta-perunasalaatti

Nämä(kin) ohjeet ovat Pastanjauhajilta.

Tillipestolohi (4 annosta)



1 puntti tilliä
1 rkl pinjansiemeniä
2 rkl raastettua parmesanjuustoa
2 valkosipulin kynttä
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
600 g lohifileetä

Hienonna tilli, oliiviöljy, pinjansiemenet ja mausteet sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi ja lisää lopuksi parmesanraaste. Leikkaa lohifilee neljään osaan, niin että se jää nahasta kiinni. Mausta halutessasi lohipalat kevyesti suolalla ja pippurilla. Sivele ne vielä tasaisesti tillipestolla ja paista 200 °C uunissa noin 15-20 minuuttia.

Feta-perunasalaattia (4 annosta)



600 g kiinteämaltoisia perunoita
1 sipuli
1 dl mustia kivettömiä oliiveja
200 g fetajuustoa kuutioituna
hienonnettua lehtipersiljaa
hienonnettua minttua
suolaa ja mustapippuria
kastike:
1 dl oliiviöljyä
1-2 limen kuori raastettuna
2 rkl valkoviinietikkaa
2 tl sokeria
0,5 dl maustamatonta jogurttia
1 tl dijon-sinappia
suolaa ja pippuria

Keitä perunat kuorineen suolalla maustetussa vedessä. Älä keitä niitä liian kypsiksi etteivät ne hajoa salaatissa. Valuta perunat hyvin ja jäähdytä hieman. Kuori jäähtyneet mutta vielä lämpimät perunat ja leikkaa ne reiluiksi kuutioiksi. Hienonna sipuli ja yrtit ja yhdistä kaikki salaatin aineet varovasti nostellen, jottei salaatista tule liian muhjuista.

Valmista kastike. Mittaa kulhoon oliiviöljy, limen kuoriraaste sekä valkoviinietikka ja sokeri. Vatkaa kastiketta kunnes se muuttuu sakeammaksi ja paksummaksi. Lisää jogurtti, sinappi sekä suolaa ja pippuria. Sekoita ja kaada kastike salaatin joukkoon. Sekoita nostellen. Salaatti paranee kun maut saavat tasaantua hetken aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti