23.12.2010

Limoncello

Miksi ostaa valmiina kun voi tehdä itse vol. 2. Juoma tehty Siskot kokkaa -blogin ohjeella. Itse käytin vodkaa n. 8dl ja sitruunoita 21kpl. Sokerin ja veden määrää en niin tarkkaa katsonut. Mutta voi poijjaat miten hyvää. Tätä tehdään ehdottomasti toistekin! Alkuperäinen ohje alla.

Sitruunat säilöin, tällä ja tällä ohjeella.

Limoncello



25 sitruunaa pestynä ja kuivattuna (mielellään luomua jos on saatavilla)
1 litra vodkaa
700g sokeria
850ml vettä

Pese ja kuivaa sitruunat. Riivi kuori sitruunoista talteen sitrusraudalla, jotta saat mahdollisimman vähän valkoista osa amukaan seokseen. Upota kuorisuikaleet vodkaan 48 tunniksi ja laita pullo pimeään, viileään kaappiin.

Kun kuoret likoavat, sekoita sokeri ja vesi kattilassa ja kuumenna. Kun sokeri on liuonnut veteen jatka keittämistä n. 2 minuuttia että seos stabiloituu. Viilennä ja säilö siirappiliemi odottamaan sitruunaseoksen valmistumista.

Kun kaksi vuorokautta on kulunut, siivilöi sitruunankuoret pois vodkasta hienolla siivilällä ja sekoita vodka sokeriliemeen ja sekoita hyvin. Limoncello voidaan käyttää heti ja se säilyy kirjan mukaan hyvin, mutta maku on parhaimmillaan 2-3 kk kuluessa.

Tarjoillaan kylmänä pienistä, viilennetyistä laseista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti